Juhan kisaraportti: Ironman Finland Kuopio Tahko 14.8.2021
Ironman Finland Kuopio Tahko
Uinti 3800m, pyörä 180km, juoksu 42,2km
Ennen kisaa
Majoituspaikan varaaminen ainakin tapahtui riittävän ajoissa. Yli puolitoista vuotta ennen tämän vuoden kisapäivää. No, mökki varattiin alun perin tietenkin vuodelle 2020 jolloin Ironman-kisa piti olla, mutta sitten tuli tämä koronapropleema ja sama varattu mökki siirtyi vuodella etiäpäin.
Kisapäivää edellisenä päivänä kaikki mahdollinen tavara vaihtopaikalle ja kisa-aamuna vielä käytiin viemässä silmälasit vaihtopussuukkaan ja siitä sitten kohti uinnin lähtöä.
Uinti 3800m
Uinnin lähtö oli kahdeksan aikaan aamulla, ylimääräistä odotteluaikaa ei juurikaan tullut vaan aika nopeasti huomasin, että olimme kävelemässä kohti järveä.
Minkäänlaista kisajännitystä ei ollut, syke oli ennen starttia noin 60.
Koko ajan kun kävelin leveässä triathlonistien jonossa kohti omaa veteen hyppäämisvuoroani ajattelin, että en lähde yrittämään mitään sen kummallisempaa uintiaikaa vaan rauhallisella, hyvällä, liu´uttavalla uinnilla alusta loppuun saakka. Rentoa läpsyttelyä.
Uinti tuntui koko ajan rennolta ja poiju poijulta lähestyin uintireitin takareunaa josta suunta lähti takaisin kohti rantaa. Huomasin, että uin hyvinkin suoraan ilman mitään ylimääräisiä mutkitteluita. Aina kun tarkastin suunnan niin huomasin, että suoraan mennään ja seuraava poiju on siinä edessä enkä harhaillut sivuille ja pois suunnitellulta reitiltäni.
Happea otin siten miten hyvältä tuntui, pitkät pätkät uin happea joka toisella käsivedolla ottaen vasemmalta puolelta. Välillä taas vaihdoin joka kolmannella käsivedolla happea ottaen ja sitten taas pelkästään oikealta. Eli monipuolisesti ja samalla ajatellen sitä, että niska ei pääse menemään jumiin.
Ranta lähestyi ilman sen kummallisempia kommervenkkejä ja lopulta 3800m tuli täyteen ja nousin seisomaan ja totesin, että meni just niin kuin suunnitttelin. Rauhallisella sykkeellä ja vauhti tasaisena alusta loppuun. Oma kello näytti matkaksi 3830m.
Uintiini olen erittäin tyytyväinen varsinkin kun taustalla oli 1.8. heikosti uitu Challenge Turun puolimatkan uinti.
Tässä vaiheessa en vielä tiennyt kuinka mielenkiintoiseksi päivä muodostuu.
Uintiaika 1:20:59.
T1 eli uinti-pyörä vaihto 4:21
Juoksu vaihtopaikalle, pyöräilykamat niskaan ja pyörän päälle. Vaihto meni suunnitelman mukaan ilman sen kummallisempia säätämisiä.
Pyörä 180km
Hyppäsin pyörän selkään ja lähdin ajamaan ylös Tahkolaaksosta. Heti alussa jyrkähkö ihan riittävän pitkä nousu ennen kuin päästiin isolle tielle. Tässä vaiheessa huomasin, että syke nousee ihan liian nopeasti käytettyyn tehoon nähden joten ei auttanut kuin himmata menemistä REILUSTI viimeistään sitten kun pääsin isolle tielle! Sanon siksi reilusti, että lakkasin polkemasta kaikissa alamäissä ja tasaiset osuudet (niitä ei paljon reitille mahtunut) otin erittäin varovaisesti. Ylämäkiin en tietenkään runtannut yhtään vaan pidin huolen, että syke ei pääsisi enää yhtään karkaamaan.
Tässä vaiheessa syke huiteli 160 kohdilla (selvennykseksi, että pyöräilyn aerobinen kynnyssykkeeni on 130) eli aivan liian korkea syke täyden matkan pyöräilyä silmällä pitäen. Ja vaikka sykkeeni oli korkealla, vauhti oli jopa matelevan hidasta omaan totuttuun vauhtiin nähden. Tämä sykeasia aiheutti päänvaivaa jatkuvasti pyöräilyn aikana. En pystynyt enää miettimään kuin, että millä tämän sykkeen saa matalaksi eikä se laskenut vaikka erääseen erittäin pitkään alamäkeen lopetin kaiken polkemisen, otin rennon asennon enkä yrittänyt ollenkaan laskea mäkeä nopeasti. Ajattelin vain, että nyt se syke todellakin saadaan sinne alas. Aikaa tässä vaiheessa oli kulunut pyörän päällä noin 2h.
Sykkeessä ei tapahtunut mitään muutosta vaan pumppu hakkasi 150-160 välissä välittämättä siitä, että olin laittanut rasituksen nollaan. Nyt heräsi ensimmäinen ajatus siitä, että joko puolessa välissä pyöräilyä tai viimeistään pyörän lopussa keskeytän kisan.
No, puoliväli tuli ja meni. Fiilis sykkeestä huolimatta tuntui ihan ok:lta, mutta tiedän kokemuksesta, että kestän kovalla sykkeellä menoa erittäin kauan. Tässä tapauksessa vauhti vain olisi pitänyt olla nopeampi mitä se oli.
Jatkoin siis puolivälin jälkeen edelleen pyöräilyä ja ajattelin, että jos muutosta sykeasioihin ei tapahdu niin pyörästä vaihtoalueelle tullessani siirryn kisassa katsojaksi.
Wattimittari kertoi karua kieltään siitä, että teho laskee ja syke pysyy edelleen siellä samassa haarukassa 150-160. Siinä missä se on tähän mennessä ollut koko pyöräilyn ajan.
Energiaa tähän mennessä otettu säännöllisesti suunnitelman mukaan (energiageelejä).
Neljän tunnin kohdalla päätin, että nyt syön matkaeväänä olleet paistetut ja suolatut perunanpuolikkaat. Niitä oli ainakin kuusi puolikasta. Loistava eväs kertakaikkiaan, maku oli hyvä ja teki vatsaan mukavan tunteen kaiken sen geelilitkun päälle.
Perunan syömisestä ihan hetki eteenpäin tapahtui sykkeelle jotain, se laski alle 140 hetkellisesti vaikka polkeminen ei muuttunut ollenkaan. Ensimmäinen valonpilkahdus sitten uinnin. Mieleen alkoi hiipiä ajatus, että jos saan sykkeen hyvissä ajoin ennen juoksuvaihtoon tulemista alle 140 tasoon niin lähden ainakin koittamaan juoksua.
Vielä muistutuksena, että korkea syke ei aiheuttanut minkäänlaisia huonoja tuntemuksia tai väsymyksen tunnetta kropaan. Jostain syystä jaloista ei vain kertakaikkiaan löytynyt yhtään enempää tehoa vaan vauhti jäi todella maltilliseksi.
Koko pyörän loppuajan (n. 2h) syke kävi vähän väliä alle 140 kiihtyvällä tahdilla.
Pyörä alkoi olla loppusuoralla ja laskettelin alas takaisin Tahkolaaksoon mieli vähän kirkastuneena vaikka pyöräilyaika olikin itselleni täysi fiasko.
Pyöräilyaika 6:25:34
T2 eli pyörä-juoksu vaihto 3:17
Jälleen vaihto ilman sen kummempaa kommervenkkiä tai säätämistä, tossut kun olin jalkaan saanut nappasin vielä pyöräilyliivin toiseen käteen koska näytti siltä, että saattaa alkaa satamaan. Eikä mua haittaa vaikka joutuisin kantamaan liiviä kädessäni koko juoksun ajan.
Juoksu 42,2km
Vaihtopaikalta lähdin heti juoksuaskelin ja totesin, että sykehän pysyy riittävän matalalla (alle 140). Tällä tekemisellä tulen pääsemään juoksun maaliin ellei jotain todella kummallista tapahdu, tältä ainakin tuntui nyt juoksun alussa. Olisihan matkaa vielä yli 40km jäljellä.
Se vauhti. Juoksuvauhti ei päätä huimannut, mutta ei haittaa mitään. En häiriintynyt juoksun hitaudesta sillä ajattelin vain sitä, että tällä tavalla tulen pääsemään maaliin tämän kisan.
Heti juoksun alussa tapahtui jotain mistä sain hetkeksi muuta ajateltavaa. Tuttu kanssakilpailija oli vain muutamia satoja metrejä edelläni ja kuulin kun kuuluttaja kuulutti hänen nimensä jonka jälkeen kuuluttaja kommentoi, että kyllä se juoksuaskel siitä lentävämmäksi muuttuu kunhan matkaa on hieman takana. Jäin tätä kuuluttajan kommenttia miettimään, että oliko se kuuluttajalta suoranaista kettuilua. Eihän tässä ole kuin kohta 8h urheilua takana tälle päivälle niin ei se askel kyllä sen kummallisempi välttämättä olekaan. Mielestäni kuuluttajalta asiaton kommentti edellä menevälle kanssakipailijalleni varsinkin kun tiedän, että hänen juoksunsa on ihan hyvää.
Omaksi taktiikaksi otin, että kaikki yhtään pidemmät ylämäet otan kävelyaskeleella päästämättä sykettä enää nousemaan yli aerobisen kynnyksen (141). Tiesin kyllä, että jos se nousee niin juoksu tulee osaltani loppumaan ennemmin kuin myöhemmin. :)
Taktiikka toimi hvyin ja otin aina seuraavaksi päämääräksi tulevan huoltopisteen joita oli reitillä mukavan tasaisesti.
Sitten se vesisadekin jossain vaiheessa alkoi, sitähän olin odottanut liivi kädessä. Kiskaisin pyöräilyliivin päälleni ja ajattelin, että onneksi otin liivin mukaan. Meno viileni todella nopeasti ja kylmä alkoi hiipimään, liivi kuitenkin piti kehon lämpöisenä ja juoksu jatkui tavalliseen tapaan.
Sateessa ohitin italialaisen naiskilpailijan joka näytti aivan siltä, että hypotermia iskee hetkenä minä hyvänsä. Naisella oli kädet puuskassa pitämässä lämpöö ja hampaat hakkasivat yhteen. Mietin, että hyvinkin alilämpöisen oloinen kilpailija. Onneksi huoltopiste oli lähellä, sieltä saisi apua jos sitä tarvitsee. Mielessä kävi myös, että luovutan liivin hänelle, mutta samaan aikaan mietin myös sitä, että miten saisin liivini takaisin enkä sitten antanut liiviä vaan ajattelin sitä lähellä olevaa huoltopistettä ja sieltä saatavaa apua.
Vaikka vauhtini oli erittäin maltillinen ohitin juoksijoita ihan tasaisin väliajoin, ehkä johtuen siitä, että ovat ensimmäisellä täydellä matkallaan ja vauhdinjako ei ollut onnistunut. Joukossa myös nopeamman pään menijöitä joilla tullut jotain ongelmia juoksun aikana.
Oma tekemiseni oli tasaisen tappavaa ja kilometrit vaihtuivat aina lähes samalla vauhdilla sykkeen pysyessä alle aerobisen kynnyksen. Matkan varrella näin tuttuja siellä ja tuttuja täällä, tsemppasimme toisiamme ja tuli kyllä tsempattua tuntemattomiakin kuten triathlonkisoissa yleensä tapana on.
Pitkät pätkät juoksin Helsinki Triathloniin kuuluvan naisen kanssa suht samaa vauhtia ja höpöttelimme niitä näitä. Juoksun loppuun toivotin hänelle hyvää loppukiriä, itselläni ei mitään fiilistä enää siinä vaiheessa tehdä minkäännäköistä muutosta juoksuvauhtiin. Aika oli painumassa jo yli tunnin heikommaksi kuin Tahkon täydellä matkalla aiemmin.
Viimein aukesi silta joka ylitti Tahkolahden ja maali on kohta. Tämä viimeinen pikku nousu juosten ja saavun maalisuoralle jossa kuuluttaja kertoo nimeni ja julistaa minut Ironmaniksi. Samaan aikaan kuulen kun tutut tsemppaavat vieressä ja vaimoni näkyy maalin jälkeen.
Juoksuaika 4:59:35
Fiilis maaliin tullessa loistava, mutta takaraivossa kalvoi ajatus hitaasta suorittamisesta. Olihan tätä varten harjoiteltu hyvin ja treenien vauhdit antoivat ymmärtää aivan jotain muuta.
Toki jälkeen päin ajateltuna viitteitä tällaiseen suoritukseen olin kokenut jo Turun puolimatkalla. Turun kisa meni n. 30 hitaampaa kuin aiempi Turun kisa (?)!
Vaimon kanssa telttaan sisään jossa ajaottochippi otettiin heti nilkasta pois, sain mitalin ja finsher-paidan jonka jälkeen päästiin syömään kisajärjestäjän tarjoamaa evästä.
Onnittelin vaimoani loistavasta suorituksesta, hän oli n. 20min minua nopeampi.
Spekulaatio oman suoritukseni hiekosta tasosta alkoi jo syönnin lomassa.
Loppuaika 12:53:45
Tilanne tänään 11.9.2021
Kisan jälkeen oma kesäloma jatkui ja kaikki tuntui ihan normaalilta. Maanantaina illalla kävin uida läpsyttelemässä ja vetämässä PUHTI triathlonryhmän yhteistreenin ihan normaaleilla tuntemuksilla
Ma-illalla myöhemmin tuntui, että lämpö nousee ja yöllä sitten tunsin, että nyt on paljon kuumetta. Mittaamatta kuumetta nappasin yöllä buranan lämpöä alentamaan ja saisin nukuttua.
Aamulla mittari kainaloon ja lämpöä oli melkein 40. Koronako se nyt on? Varasin ajan koronatestiin ja sain sen seuraavalle päivälle ja aamulla ennen testiin menoa ajattelin itsekseni, että ei tämä mitään koronaa ole. Jos minulta kysyttäisiin mikä vaivaa, sanoisin, että keuhkokume eli muuta kuin soittamaan terveyskeskukseen ja testistä suoraan sinne apua saamaan.
Verikokeissa selvisi, että tulehdusarvo on hyvin korkealla, keuhkokuume vaivaa ja lääkäri sanoi, että tästä ei nyt kotio lähdetä vaan Tampereelle Acutaan, ambulanssi on jo tilattu.
Verikokeissa oli selvinnyt jo jotain muutakin.
Acutassa vietin ensimmäisen yön tarkkailussa ja tiesin jo nyt, että täältä ei ihan heti kotio lähdetä vaikka olotila muihin osastolla oleviin nähden oli käsittämättömän loistava. Kaikki muut olivat sänkypotilaita, joka tietenkin itsekin olin, mutta pystyin muita paremmin toimimaan.
Yöllä Acutassa heräsin siihen, että kaikki ei ollut ihan kunnossa. Katsoin omasta sykekellostani (Garmin) leposykkeen sekä happisaturaatioarvon mitä sairaalassa olitiin mitattu ahkerasti edellisenä päivänä. Nyt leposyke oli korkealla (70 kohdalla) ja happisaturaatio alle 90. Hätkähdin ja laitoin sairaalan happisaturaatioanturin (joka roikkui sänkyni vieressä) sormeeni. Kone joka oli ollut täysin hiljaa koko yön alkoi piipittää ja punaiset ja siniset valot vilkkuivat iloisesti valaisten koko sänkypaikkani. Tästä ei kestänyt kuin muutamia sekunteja niin ympärilläni hääri useampi hoitaja. Kasvoilleni aseteltiin jotain letkua ja eräs hoitaja sanoi, että hapetut huonosti ja tästä tulee nyt lisähappea. Välittömästi happisaturaatioarvo nousi normaaliksi.
Seuraavana aamuna keuhkojen kerroskuvaukseen jossa selvisi, että keuhkoissani on useamman cm:n mittainen kysta hankalassa paikassa. Samaan aikaan kävi ilmi, että joku sydänentsyymiarvo on koholla joten keuhkokuumeen lisäksi minulla on sydänlihastulehdus.
Erinäisten vaiheiden jälkeen ja kahden eri sairaalassaolojakson jälkeen diagnoosi on määrittämätön keuhkokuume ja sydänlihastulehdus ja keuhkojen poikkeava kuvantamislöydös.
Moneen kertaan lääkärien toimesta pohdittu mikä kyseessä on ja mitä kystalle tehdään.
Tänään ollaan siinä vaiheessa, että lääkekuuri on loppunut ja tulehdusarvo on laskenut normaaliin tasoon. Liikuntakieltoa seuraavat viikot. Olo on hyvä ja selkeästi parantunut viime päivien aikana. Jos olotila huononee niin sitten lähdetään kuulemma keuhkojen kystaleikkaukseen, mutta muussa tapauksessa kontrolli vasta lokakuun puolessa välissä.
Kesän 2021 kisaraportteja puhtilaisilta: