Villen kisaraportti - Ironman Kalmar 2026
Kisa-aamu, unipisteet 55 (4h35min)
Herätyskellot oli asetettu soimaan hieman ennen neljää ja startti tulisi olemaan seitsemältä. Kisa-aamun logistiikkaa on tullut arvottua nyt molemmilla Kalmar-kerroilla ja itselleni muistiinpanona sekä vinkkinä muille mahdollisesti Kalmariin suuntaaville lähdimme majoituksestamme liikkeelle noin 5:20 ja veimme auton parkkiin Kalmarin juna-aseman läheisen Baronen-ostoskeskuksen parkkipaikalle. Kello 5:40 olimme jo nappaamassa valokuvia uinnin lähtöpaikalta. Vaihto-alue sulkeutuu kisa-aamuna 6:30 eli aikaa pyörätietokoneen, energioiden, juomapullojen yms. tarvikkeiden viemiseen pyörälle sekä vaihtopussukoihin jäi runsaasti. Tämän jälkeen märkkärin pukeminen, Puhti-ryhmäkuvan ottaminen sekä street wear -bagin vieminen säilytykseen ja sitten suunta kohti uinnin lähtökarsinaa.
Uinti 3,8km, 1:09:47 (1:51/100m)
Asetuin uinnin lähtökarsinassa realistisesti 1:10 uintiajan ryhmän kohdalle. Ryhmäjako oli kohtuullisen karkea ja 1:00 ryhmä olisi ollut jo aivan liian nopea, 1:20 ryhmä aivan liian hidas. Ironman-täysmatkan uinnin lähtökarsinassa odottelu on usein käsikarvat pystyynnostattavan hieno kokemus – upean kuuloista, kun lähes 3000-henkinen osanottajajoukko taputtaa ja hurraa yhdessä juuri ennen starttia.
Kisapäivälle oli ennustettu melkoista tuulta ja aallokko meressä tuntui kyllä jo heti uinnin alusta. Ei nyt mikään myrskyaallokko mutta kuitenkin sellainen, että siihen kiinnitti jo huomiota. Olen jo useamman vuoden ajan käyttänyt uidessa nenäklipsiä, joka estää (paitsi hengittämisen nenän kautta mutta myös) veden päätymisen sieraimiin. Klooratussa uimahallivedessä sekä Suomen siitepölyisissä ja leväisissä järvivesissä tämä on täysin uinnin jälkeistä nenän tukkoisuutta poistava valinta. Huono puoli on, että aurinkorasvan kanssa käytettynä nenäklipsi silloin tällöin luiskahtaa irti ja tunsin nytkin, miten se alkoi livetä otteestaan klyyvaristani. Kerran sitä jo korjasin mutta toisella kerralla en ehtinyt uimalakkia sanoa, kun klipsi huuhtoutui jonnekin Kalmarsundin syvyyksiin meduusojen sekaan. Tämä olikin kisan ensimmäinen ns. yllätysmomentti ja yllättävän paljon pasmoja sekoittava tekijä, kun yhtäkkiä jokainen aalto tuntui täyttävän sieraimet nenäonteloita myöten suolaisella merivedellä. Kesti hetken aikaa, ennen kuin muistin taas millainen hengitystekniikka ilman klipsiä toimii, ja sain uintirytmin palautettua. Tuntuma uinnin aikana oli, että uin aivan surkeasti, porukkaa menee koko ajan ohi ja suunnistaminen poijulta toiselle menee aina sivuun. Jonkun verran joutui vesipainiakin harrastamaan muiden kisailijoiden kanssa – erityisesti kääntöpoijuilla. Uinnista rantautuessa olikin suuri yllätys, kun vilkaisin kellosta väliajan uinnista olevan jotain tunti ja yhdeksän minuuttia. Edelliskerralla 2024 Kalmarissa uintiosuus meni tuntiin ja yhteentoista minuuttiin ja olin siihen aikanaan todella tyytyväinen.
T1: 6:28
Pyörä 180km, 5:29:55 (32,99 km/h)
Pyöräosuuden aivan alkumetrit olivat ihan hirveä "mayhem." Ns. "oikeat maantiepyöräilijät" naljailevat usein, että triathlonistien pyöränkäsittelytaidot eivät usein ole sieltä ketterimmästä päästä ja allekirjoitan tämän kyllä kisailijoiden toimintaa katsellessani saapuessani pyöräni kanssa viivalle, jonka takaa pyörän selkään oli sallittua nousta. Pahasta "kisa-aivosyndroomasta" kärsivät triathlonistit yrittivät yhdessä isossa häröpallossa heilauttaa jalkojaan pyöriensä yli satulalle noustakseen mutta potkaistakseen vain takapullotelineissä olevia juomapullojaan. Lukkopolkimetkaan eivät meinanneet monilla millään kiinnittyä. Ensimmäisen pahannäköisen kaatumisen näin jo alle kilometrin ajon jälkeen.
Mainitsemani tuuliennusteen paikkansapitävyys vahvistui jo hyvin alkuvaiheessa Öölannin sillalla. Ihmettelin edessäni ajaneen, niin ikään umpikiekon kanssa reitille lähteneen kisailijan ajolinjoja, kunnes itsekin saavutin kyseisen kohdan. Vahva sivutuuli otti umpikiekkoon todella vahvasti kiinni ja myöhemmin näin Instagramista Ironman-organisaation viralliselta tililtä, miten kisan pro-kisailijatkin olivat jotkut ajaneet yläotteelta siltaosuudella. Tuuli oli etelästä eli Öölannin sillan jälkeen vastatuulta oli odotettavissa jonnekin noin 53 kilometrin tienoille asti, kunnes käännyttäisiin takaisin pohjoiseen. Ja olihan se tuuli kova. Itse tiesin tämän kyllä, mutta tein silti virheen siinä, että ajoin tuohon vastatuuleen hieman liian kovilla wateilla enkä sitten saanut myötätuuliosuudesta aivan sitä kaikkea etua irti, mikä ehkä olisi ollut otettavissa.
Valitettavasti ikiaikainen vaivani selän väsymisestä pyöräosuudella oli taas hyvinkin vahvasti matkassa mukana ja jouduin aika ajoin nousemaan ajamaan putkelta selkääni vetreyttääkseni. Ehdin monet kerrat miettimään, miten vuodesta toiseen teen saman virheen ja ilmoittaudun täysmatkalle ja sadattelin takaisin Kalmarin kaupunkiin päästessäni vielä jäljellä olevaa kolmasosaa koko reitistä. Keskinopeus näytti kuitenkin tässä vaiheessa reilua 33 kilometriä tunnissa, mikä on koko lailla 2km/h nopeammin, kuin aiemmin olen täyden matkan pyöräosuuden ajanut. Vaikka sadattelinkin selkäkipujani, tiesin kuitenkin, että hyvän uintiajan, nopeahkon T1:sen ja oletettavasti nopeamman pyöräosuuden jälkeen mahdollisuudet ennätysaikaan olisivat juoksuosuudella hyvinkin toteutettavissa.
En oikein pidä tuosta Kalmarin pyöräreitin viimeisestä kolmanneksesta. Maisemat ovat ihan idyllisiä maalaismaisemia ja matkalla on paljon pieniä asutuskeskuksia, joissa käytännössä koko kylä on tullut seuraamaan juuri omissa nurkissa vuoden kohokohtana järjestettävää urheilutapahtumaa. Mutta toisaalta tämä reittiosuus on hieman teknisempi sisältäen paljon käännöksiä ja jotenkin aivot ovat Kalmarin keskustaan paluun jälkeen asennoituneet siihen, että nyt käydään enää tekemässä pieni kilometrimäärän oikeaan 180:een passaava "ketunlenkki" mutta todellisuudessa matkaa onkin vielä se kolmannes. Teknisempi osuus tarkoittaa myös, että eteen on katsottava tarkemmin eikä päätä ja niskaa voi lepuuttaa ihan siinä syvimmässä aero-asennossa. Niska alkoikin tässä vaiheessa jo puutumaan ja hartiat jäykistymään. Pikkuhiljaa, kilometri kilometriltä se pyöräosuuskin kuitenkin loppui ja päästiin ehkäpä itselleni sen parhaimman tekemisen eli juoksun pariin.
T2: 3:58
Juoksu 42,2km, 3:34:30 (5:03 min/km)
Juoksu on kulkenut tänä kesänä erityisen hyvin ja PK:lla on pystynyt juoksemaan pitkälti alle 5:00 min/km-vauhteja. Kisatilanne pienten "alkuverrojen" jälkeen on toki toinen, mutta olin ajatellut lähteä rohkeasti tavoittelemaan 4:55 – 5:00 min/km keskivauhtia juoksuosuudella. Juoksuosuus lähti käyntiin oikein kivasti sykkeiden pysytellessä vakaasti PK:n puolella vauhdin vaihdellessa 4:40 – 4:50 min/km välillä.
Kalmarin kisan juoksuosuus on kyllä mahtava kokemus! Kaupungin keskustassa juoksureitin reunat ovat aivan täynnä kannustavia ihmisiä ja kun kaupungista poistutaan kauemmas lähiöihin, ihmiset ovat virittäneet talojensa/mökkiensä edustoille jos jonkinlaista kannustuspistettä. On viilennystä tarjoavia vesisuihkuja, musiikkia kovalla soittavia puutarhajuhlia, ilmapallokaaria ja diskotunnelia. Ihmiset lukevat kisanumerolapusta kisailijan nimen ja kannustavat ihan nimellä "kämpa Ville! Hyvä Suomi! Havuja perkele!"
Tällaisessa juhlatunnelmassa on helppoa innostua ja taisin kuitenkin lähteä juoksuun hieman liian reippaasti. Vauhti alkoi hieman hiipua jossain 24–26 kilometrin tienoilla, vaikka syke ei mitenkään karannutkaan. Jalat vaan alkoivat väsyä ja viimeisellä kierroksella toivoinkin maalin tulevan jo pian. Aivan lopussa sain hieman lisää voimaa, kun tajusin kymmenen ja puolen tunnin alituksen olevan hyvinkin mahdollinen.
Lopulta reitti kaartoi takaisin Kalmarin keskustan kapeille kujille ja yleisö kannusti maratonmatkalla olevia urheilijoita villisti. Voi pojat, miten ihana tunne se onkaan, kun kisassa saa valita "finish"-tekstillä merkityn käännöksen "loop" sijasta ja jatkaa maalisuoralle. Selostaja kuulutti ensin tsekkiläisen ensimmäistä Ironman-matkaa suorittaneen kanssakilpailijan maaliin ja sitten "Ville Litmo, hyvä Suomi! Ville, you are an Ironman!"
Kokonaisaika 10:24:35, uusi ennätys sekä täysmatkan triathlonissa että maratonilla.
