Tykästynyt juoksumattojuoksuun ja päivittäinen askeltavoite

Oma juoksumatto on parhaimpia asioita (tavaroita) himassa.
Oma juoksumatto on parhaimpia asioita (tavaroita) himassa.

Nyt syksyllä omat treenini ovat osittain siirtyneet sisälle, ainakin suurin osa pyörätreeneistä ja myös ehdottomasti osa mun juoksutreeneistä.

Meillähän on pitkän hamuamisen jälkeen nyt kotona juoksumatto. Sitä meinaan haaveiltiin vuosia ja vuosia ja vasta alle vuosi sitten sopivan hintainen ja laatuinen matto meille löytyi.

Nyt olen jo tälle syksyä muutaman juoksun tehnyt matolla ja on se vaan niin kivaa. Olen aina tykännyt juosta juoksumatolla, heti ensimmäisestä kerrasta lähtien kun juoksin kuntosalilla ja salilla olemmekin härren kanssa tehneet vaikka kuinka paljon juoksutreenejä, lyhyistä lenkeistä pitkiin lenkkeihin. Matolla juoksussa on ihan samanlailla omat hyvät puolensa kuin tuolla ulkona juosten menemisessä, molemmat ovat just mukavaa puuhaa.

Eilen mulla oli lyhyt juoksu joka sisälsi 8x15sek kovavauhtista vetoa lyhyillä palautuksilla ja se oli aika vauhdikasta menoa ja välillä meinasi mennä jalat sekaisin kun vauhtia sai olla ensin lisäämässä sinne aika maksimiin ja sitten heti laskemassa alas kävelypalautukseen.

Mikäs tässä on jolkotellessa.
Mikäs tässä on jolkotellessa.

Mää oon ottanut nyt yhdet mun Adidaksen Ultraboost -juoksutossuista sisäjuoksuun. Pesin ne pesukoneessa enkä mene niillä enää ulos vaan käytän sisäjuoksussa. Mulla on kolmet Ultraboostit joista yhdet on koirakengät, yhdet sisäjuoksukengät ja yhdet ulkojuoksukengät.

Adidas Ultraboost.
Adidas Ultraboost.

Koira on taas kotitreenikauden alussa kiinnostunut meidän sisällä tehdyistä pyöristä ja juoksuista. Se tulee viereen kyttäämään ja kestää aikansa, ennen kuin koira rentoutuu ja laittaa pedillensä maate ja sieltä katselee menoa. Mää luulen, että koira pitää mun puolia, että se huolehtii, ettei juoksumatto tai pyörä tee mulla mitään pahaa. Sama se oli yksi päivä kun otin harjan ja rikkalapion käteen ja aloin putsaamaan lattia hiekasta jostain kohtaa. Koira hyökkäsi yleisenä syyttäjänä harjan kimppuun, mutta sekin tilanne saatiin normalisoitua kun aloin leperrellä koiralle ja tehdä selväksi, että harja on ystävä ja tässä ihan hyvässä hengessä hengaillaan harjan kanssa. Sitten hengailtiin ja harjailtiin kaikki kolme, minä, koira ja harja sulassa sovussa. Tällaisessa tilanteessa kun koira käyttäytyy noin, että se tulee riepomaan sitä harjaa niin ei voi vaan tunkea koiraa pois ja sanoa ei ei ei ei! Se olisi niin helppo vain kieltää, että ei koira, mene pois koira, älä koske siihen harjaan! Se ei johda mihinkään muuhun kuin jatkuvaan samanlaiseen toimintaan joka kerta kun se harja otetaan esiin eli parempi tapa on näyttää koiralle, että harja ei tee mitään ja tässä ollaan ihan ystäviä ja minun on aivan hyvä ja turvallinen olla tässä harjan kanssa. Sama meillä on ollut imurin ja lattiapesurin kanssa, mutta ei ole enää kun koiralle on näytetty, että tämä on aivan ok.

Karvakaverin kanssa.
Karvakaverin kanssa.

Mutta siis mattojuoksuista, varmasti tulen syksyn ja talven aikana juoksemaan useasti kotona juoksumatolla. Mua ei haittaa vaikka maisema ei vaihdu ja pönötän paikallani. Paljon on sitten sellaisiakin treenejä, että maisema vaihtuu ja saa ulkoilmaa.

Mun sykekello itsekseen on alun perin päättänyt, että päivittäinen askeltavoitteeni on se 10000. Se taitaa täyttyä melkein sataprosenttisesti. Pari viikkoa sitten lisäsin tavoitetta 15000:een koska sekin täyttyy lähes sataprosenttisesti. Nyt olen huomannut, että viikossa saattaa olla yksi päivä jolloin askeleet jäävät alle 15000, mutta silti viikon askelkeskiarvo per päivä on yli 15000. ihan riittävästi tulee askeleita, mutta hieman aina häiritsee se päivä joka jää alle tuon uuden tavoitteeni. Hassua on se, että asia häiritsee vain sen takia, että menin ja asetin tuollaisen tavoitteen. Olen kuitenkin päättänyt, että sellaista päävikaa en ota, että sen on täytyttävä joka ikinen päivä, viikottaiset askeleeni riittävät nimittäin aivan varmasti kattamaan askeltarpeen vaikka sitä katsoisi miltä kantilta tahansa.

Jaanaba =)