Sepon kisaraportti: Maisema Triathlon 31.7.2021
Sepon Kisaraportti: Maisema Triathlon 31.7.2021
Alkukuusta osallistuin Kangasalan triathloniin ja se meni niin mukavasti, että innostuin osallistumaan toiseenkin kisaan tänä kesänä.
Kuukaudessa avovesiuintini on kehittynyt mukavasti ja nyt menee rauhalliseen tahtiin jo yli kilometri. Harjoittelun puolesta olympia matkakin menisi, mutta sellaista ei nyt Tampereen lähialueelta enää tänä vuonna järjestetty. Joten sitten ilmottauduin maisema triathloniin Hämeenkyröön.
Viimeinen viikko ennen kisaa
Aluksi ajelin pyörä- ja juoksureitin google mapsilla, mutta kävin vielä ne paikan päällä niitä katsomassa. Pyöräreitti oli kumpuilevaa maalaistietä ja juoksu tasainen. Keliksi luvattu hieman viileämpää (+20...25'C) mitä viime aikoina on täälläpäin ollut.
Kisapakkaukset ja tarkastukset menivät jo rutiinilla.
Kisapäivä
Edellisenä iltana tai yönä oli vähän satanut ja keli oli vielä iltapäivälläkin mukavan raikas. Aikaisempia sarjoja ei ollut, joten oman pyörän ja tarvikkeet sai viedä suoraan vaihtoalueelle. Lähtö oli porrastettu kahteen ryhmää yleinen sarja ja sitten 45+ v. sekä junnut ja nautiskelijat. Kisailijoita oli yhteensä kuutisenkymmentä. Muutama muu Puhtilainen oli mukana ja kävimme veryttelemässä ja katselemassa yhdessä vaihtopaikkoja ja vaihtoalueen viitoituksia.
Uinti 300 m (aika 0:07:38)
Uinnissa oli yhteislähtö ja kilpailijat asettautuivat kivikkoiselle rannalle pariin riviin. Koitin hivottaa oikeaan reunaan, että olisi lyhyempi matka poijulle eikä tarvitsisi lumpeikossa uida. Mutta siellä oli jo juniorit varanneet parhaat paikat, joten jäin keskivaiheille. Lähdössä oli aika sutinaa, mutta melko pian nopeimmat menivät menojaan ja sain peräjoukoissa polskutella. Uinti oli nopeasti ohitse ja hölkkäsin mattoa pitkin vaihtoalueelle märkäpuvun yläosaa samalla riisuen.
T1 (aika 0:01:53)
Oma paikka löytyi helposti. Tarranauhalla olevan chipin jouduin pujottamaan lahkeen alle ennen kun riisuin märkäpukua, että se ei irtoaisi jalasta. Järjestäjät ohjeistivat, että chippi pitää olla märkäpuvun päällä näkyvissä, joten siinä ei voinut sekunteja viilata. Muuten vaihto meni mukavasti.
Pyöräily 15 km (aika 0:33:29)
Pyöräily lähti kevyenliikenteen väylää ja maisemat alkoivat vasta hieman myöhemmin. Kyseessä oli ensimmäinen peesivapaa kilpailu jossa olin ja kilpailu ohjeessa huomauteltiin triathlonpyörällä ajavia varovaisuuteen. Mutta uinnissa olin sen verran jäänyt hyvistä peesiporukoista, että sain ajella yksikseni, muutamia pyöräilijöitä sain kiinni ylämäissä, mutta heitä ei kannattanut jäädä peesailemaan. Pyöräily meni yhdessä hujauksessa ja reitti oli selkeä ja risteyksissä oli ohjaajat. Pullollinen juotavaa riitti hyvin ja sykkeet pysyivät paremmin VK-alueella verrattuna Kangasalaan ja oli muutenkin mukavampaa polkea.
T2 (aika 0:00:50)
Toinen vaihto on nopea kun on vähemmän vaihdettavaa. Vaihtoalue oli hyvin suunniteltu ja pyörää joutui taluttamaan vain parikymmentä metriä, siitäkin olisin saanut muutaman metrin nipistettyä, jos olisin laittanut vaihtopaikan eturiviin. Koska juoksussa ei ollut juottoja kiristyneen koronatilanteen takia, hörppäsin urheilujuomaa vielä ennen kun lähdin liikkeelle.
Juoksu 4 km (aika 0:24:04)
Juoksu lähti polkua pitkin leikkipuistoon ja siitä n. 2 km asfalttia ja kääntö. Takasin tultiin hiekkatietä joenvartta pitkin. Juoksu kulki hyvin, eikä ollut tuskaista taapertamista kuten Kangasalla, ehkä hivenen viileämpi keli tai jotain. Pyöräilyssä ohittamani juniorit tulivat juoksussa ohitse, mutta muuten sain mennä melkein yksikseni. Juoksureitin varrella asuvat olivat tulleet tienvarteen perheineen kannustamaan, joka on aina mukavaa. Ennen leikkipuistoa oli pitkä loiva mäki, missä loppukirivarani syötiin ja tulin sitten VK vauhtia maaliin.
Maalissa oli hyvä olo. Kokonaisaika 1:07:56 ja se riitti M45- sarjassa 4. sijaan. Kärki oli kovatasoinen ja yli kymmenen minuutin päässä.
Maisema triathlon oli mukava ja hyvin järjestetty tapahtuma.
Tästä voi hyvillä fiiliksillä jäädä muutaman viikon harjoitustauolle. Uusi kausi alkaa PK-ohjelmalla syyskuussa.