Salomon juomaliivi juoksulenkeille

24.04.2022
  • Juoksu 2h1min,
  • keskisyke 139, maksimi 164, 
  • 20km, 6:04/km
Lenkille lähdössä.
Lenkille lähdössä.

Aamupäivästä pitkähkö (2h) juoksu, ohjeessa oli, että pk, lopussa 10min puolimatkan kisavauhtia. 

Juoksin kaksi kertaa saman 10km lenkin jonka olen ristinyt Villen lenkiksi. Aina kun puhutaan Villen lenkistä niin sekä minä että härre tiedämme mistä on kysymys ja mitä lenkkiä tarkoitetaan. Kaiken lisäksi se on lempilenkkini.

Ensimmäisen 10km juoksin koiran kanssa jonka jälkeen toin sen kotiin koska halusin juosta ihan yksin loput lenkistä. Samalla myös tarkkailla omia vauhteja paremmin kuin koiran kanssa juostessa. Karvakaveri kun on mukana niin kaikki ei aina mene niin kirjaimellisesti vaan lenkki on lopulta tehtävä koiran ehdoilla. No, Pötkö juoksee kyllä hyvin ja mulle sopivia vauhteja, että eipä mulla ole valittamista sen kanssa lenkkeilyssä, päinvastoin. Se on parasta juoksuseuraa mitä mulla on.

Koira on hyvää juoksuseuraa.
Koira on hyvää juoksuseuraa.

Salomon ADV SKIN 5 SET juomaliivi

Nyt kun koiran kanssa taas voin juosta niin aloin kaivata sopivaa juomasysteemiä. Semmosta jolla hoituu mun sekä koiran juomiset lenkin aikana.

Juoksen koiran kanssa siten, että että remmi on kädessäni joten ei tee mieli kantaa mitään juomapulloja käsissä kuten olen tehnyt yksin lenkeillessäni.

Tutkailin hieman, minkälaisia juomavaihtoehtoja mun juoksulenkeille koiran kanssa ja ilman on. Ehdottomasti ajattelin myös omia yksin tehtyjä pitkiä juoksulenkkejä. Juomaliivi on se kaikkein järkevin ja itseä kiinnostavin vaihtoehto, siltikin vaikka liivi on liivi enkä ole liivi-ihmisiä. Mutta tässä käytännöllisyys menee kaiken muun edelle.

Halusin ehdottomasti mallin jossa on juomapullot etupuolella jolloin on helppo antaa vettä koirallekin. Pullon saa helposti etutaskusta pois eikä tarivitse ottaa liiviä pois päältä tonkiakseen selkäosastoa.

Sopivasti oma 48-v syntymäpäivä ja härre halusi ostaa mulle syntymäpäivälahjan niin jotenkin äkkäsin toivoa juomaliiviä. Semmonen sitten käytiin mulle ostamassa Pirkkalan Scandinavian Outdoor -myymälästä. Tämä myymälä on Pirkkalassa melko uusi ja halusin, että haemme juomaliivin sieltä.

Päädyin hyvin pienen vertailun jälkeen Salomon ADV SKIN 5 SET liiviin. Se tuntui mulle kaikin puolin järkevältä ja toimivimmalta ratkaisulta.

Valitsin punaisen, tarjolla oli punaisia mustia liivejä. Liivissä on etupuolella kaksi pullotaskua ja mukana tuli kaksi "lötkö"pulloa. Pullot ovat sellaisia, että kun niistä juo niin ne litistyvät aina sen verran kun on juonut eli pulloon ei jää ilmaa ja mitään hölskymisen ääniä loppulenkillä ei näin ollen tarvi kuunnella.

Lisäksi liivin selässä on tasku 1,5l tai 2l juomapussukalle joka tarvitsee ostaa erikseen. Juomapussukassa on letku joka tulee selästä etupuolelle ja siitä on sitten helppo juoda. Juomapussukalle liivissä takana on eristetty oma paikka joka pitää juoman kylmänä kesällä ja sulana pakkasella.

Lötköpulloista jotka ovat liivin etutaskuissa on helppo juoda ilman, että pulloa tarvitsee ottaa taskusta pois. Pullosta juodaan puremalla suuosaa ja puristamalla nestettä pullosta suuhun. Tai puremalla suuosaa ja imemällä. Pullot ovat 0,5l vetoisia. Aika pieniä ja selvää on, että pitkällä lenkillä tarvitaan enemmän nestettä joten varmasti on 2l juomapussukan osto edessä. Hyvä nyrkkisääntö on 0,75l nestettä tunnissa. Vaikka oikeesti mun ihan oma nyrkkisääntö juoksussa on litra tunnissa.

Salomon juomaliivin lötköpullo ja Pötkö.
Salomon juomaliivin lötköpullo ja Pötkö.

Mulle on tärkeää myös, että liivistä löytyy taskuja muutamiin muihin tarpeisiin. Sopiva tasku edessä on koiran nappuloille, sellainen mistä niitä saa vauhdissa tarpeen mukaan otettua. Koira saa joissain ohitustilanteissa nappulan kiitokseksi hyvin tehdystä ohituksesta tai sitten motivointina, että kaikki menisi hyvin. Koira kyllä ohittaa nätisti ja nykyään tuntuu, että sitä ei edes huvita juostessa kiinnittää muihin juurikaan huomiota. 

Liivissä on hyvin tilaa puhelimelle, energiageeleille, vetoketjullinen avaintasku ja jos pidemmälle reissulle lähteen niin takaosaan saa kyllä esim. takin tai muuta tärkeää lisäkampetta. Kakkapusseja tarvii myös kantaa mukana jotta voi kerätä koiran kakkaamat kakkendaalit maasta.

Liivi tuntuu hyvältä päällä ja on tukeva, ei hölsky tai heilu vaan on mukavan tuntuisesti ja tasaisesti vartalon ympärillä. Liivi kuin muotoutui ylävartalon mukaan ja varmasti muotoutukin, luotan aika paljon Salomonin juttuihin. Kangas on tietenkin hengittävää.

Tuntuu kaikin puolin hyvältä tämä etukäteissyntymäpäivälahja.

Se jää vielä kokeiltavaksi miltä juomaliivi tuntuu helteellä.

Toimii varmasti myös pyöräilyssä ja hiihdossa.

Hinta Scandinavian Outdoorissa oli 120€.

Jaanaba 💕