Riikan kisaraportti: Sääksi Triathlon täysmatka 19.7.2026

Riikan kisaraportti: Sääksi Triathlon täysmatka 19.7.2026

Testasin Sääksi Triathlonissa Nurmijärvellä pienen budjetin täysmatkaa (alin osallistumismaksu oli 95 euroa vs. Ironmaneissä helposti 700-900 euroa.) Treenivuosi oli sujunut ilman suurempia ongelmia tai sairasteluita: patikointipohjejumista johtuneen kantapääkivun vuoksi jouduin keväällä korvaamaan juoksua pyörällä kuukauden ajan ja kisaviikolla sääret hieman kipuilivat.

Kolmen päivän ajan ennen kisaa täydensin hiilarivarastoja vakiotankkausjuomalla (sama määrä mitä joisin puolimatkaa varten) sekä kohtuullisella määrällä pastaa ja karkkeja. Kisa-aamuna olo ei ollut mitenkään överiturvonnut, joten aamupalakin upposi hyvin.

Yövyin kisakeskuksen vieressä olevassa Kiljava Resortissa, josta kiikutti kätevästi aamulla pyörän ja muut tavarat vaihtopaikalle juuri ennen kisainfoa. Aiemmin viikolla viikonloppuun oli povattu kesämyrskyä, mutta sateet osuivat onneksi edeltävälle päivälle.

Otin energiakarkit 20 minuuttia ennen ja lyhyen kastautumisen jälkeen juuri ennen lähtöä. Uinti käynnistyi yhteisstarttina vedestä. Edellisillan peilityynessä järvessä velloivat melkoiset laineet, kuulemma pahimmat kisahistorian aikana. Vesi oli kuitenkin lämmintä, 21-asteista, joten hihaton märkkäri toimisi hyvin. Toivotettiin vieruskaverin kanssa toisillemme tsemppiä ja voimia, ja lähdin rauhallisesti kauhomaan. Täysmatkalle osallistui 14 kisaajaa, joten käsirysyiltä vältyttiin.

Kolmion muotoinen 1,9 kilometrin uintireitti oli merkitty muutamalla pienehköllä poijulla, joita oli hankala nähdä aaltojen takia ja vaadittiin hetkittäistä rintauintia. Eteneminen vasta-aallokkoon oli niin hidasta, että luulin pysyväni paikoillani ja muiden jo menneen. Jouduin ottamaan happea joka toisella käsivedolla ja silloinkin sai olla tarkkana, ettei hörpännyt tahattomasti vettä.

Ensimmäisen poijun jälkeen alkoi myötätuulipätkä, jolla sai levättyä ja tasattua sykettä. Sen päätteeksi rantauduttiin uimarannalle kartiokujaa pitkin. Hörppäsin mukin vettä (urkkajuomakin olisi maistunut alun rehkinnän jälkeen) ja Ville kertoi minun olevan kokonaiskisan kolmantena. Reitin viimeinen suora oli kohtalaisen voimakasta sivuaallokkoa, samantyyppistä kuin Välimerellä rantaviivan suuntaisesti uidessa.

Toinen uintikierros meni samoissa merkeissä kuin ensimmäinen. Nyt oli jo parempi luotto siihen, että kyllä tästä selvitään, käsivarret toki alkoivat olla väsyneet ja kokonaisuudessaan uinti meni turhan korkeilla VK1-sykkeillä. Olin toivonut voivani parantaa uintiaikaa aiempaan täysmatkaan verrattuna, mutta rannassa kello näytti 1:30 (2:22min/100 m). Tuloksista näin monilla menneen 1:50, joten tuohon täytyi olla tyytyväinen.

Rannan kivikko oli niin liukas, että jonkin aikaa kesti könytä kuivalle maalle ajanottomatolle ilman että teloi itseään. Siirtymä vaihtoalueelle alkoi portailla, joita kivutessa mutustelin energiakarkin. Yhteensä matkaa pyörälle oli Garminin mukaan 450 metriä. Hitaahkoa vajaan kahdeksan minuutin T1-aikaa selitti myös aerosukkien nihkeä hivutus märkiin koipiin.

Pyöräily käynnistyi siirtymäpätkällä kisakeskuksesta Kiljavantielle. 15 kilometrin mittaisen sinne-ja-takaisin -reitin päällysteestä puolet oli priimaa/hyväkuntoista ja puolet kohtalaista/huonokuntoista. Mäkiä oli enemmän kuin aiemmalla täpärilläni Tallinnassa. Sää oli oikein passeli: pilvistä ja 15-17 astetta, kohtalaisesti tuulta mutta sekä myötäisenä että vastaisena. Olin varannut irtohihat kisapuvun takataskuun mahdollista sadetta varten, mutta huomasin pussin pudonneen tienposkeen vastakkaiselle kaistalle. Paluumatkalla pussi oli jo kadonnut, todennäköisesti ystävällinen moottoripyörätoimitsija oli kiikuttanut sen löytötavaroihin.

Pyöräosuutta ei ollut suljettu autoilta ja liikennettä oli jonkin verran, mutta lähes kaikki ohittivat hyvin tilaa antaen (takatutkani saattoi edesauttaa tätä.) Reitti kulki isomman tien risteyksen halki ja järjestäjät pysäyttivät liikenteen tehokkaasti jokaisella 12 kierroksella. Pidin lyhyenä toteutetusta reitistä, sillä huoltoon pääsi tiuhaan ja muita kisaajia näki usein.

Olin etukäteen laskenut pyörään minimienergiasuunnitelman, jolla saisin tunnissa 1,1 grammaa hiilihydraattia per painokilo. Sen mukaan tuli ottaa huikka geelipullosta aina 20 minuutin ja 40 minuutin kohdalla (olin piirtänyt tussilla läpinäkyvään pulloon annosviivat), ja tasatunnein kaksi energiakarkkia. Tämän lisäksi olin ladannut pyörän vaakaputkilaukkuun ylimääräisiä energiakarkkeja, joita sai napsia aina kun huvitti. Energia upposi hyvin (karkkeja oli kahdeksaa eri makua, jottei alkaisi tökkiä) ja hiilaritoteuma taisi olla 1,3g/kg/h.

Nestepuolella Ville ojensi minulle vesipulloja huollossa. 125 kilometrin kohdalla alkoi päänsärky, joka onneksi lähti yhdellä parasetamolilla. Veikkaan kivun johtuneen ennemmin rankasta uinnista kuin ajoasennosta, sillä jumppasin pyöräosuudella niskaa aina ylämäissä. Otin myös muutaman suolatabletin varmuuden vuoksi, vaikka keli oli viileä ja hikoilu maltillista aerobisen kynnyksen sykkeellä.

Yhden varikkopysähdyksen sisältänyt pyöräily kesti 6:39 (27,1km/h, FTP 71%), kierrokset olivat menneet tasaista vauhtia. Saavuin T2:een hyvällä pössiksellä (toinen pottuvarvas oli puutunut kivuliaasti mutta osasin odottaa sitä) ja kolmen ja puolen minuutin jälkeen olin valmis maratoniin.

Juoksureitti oli kuutena kierroksena seitsemän kilometrin edestakaisena lenkkinä kuntoradalla. Alustana oli kivituhkaa, purua, hiekkaa sekä hieman kiviä ja juurakkoa. Kisakenkävalinta oli hankala, kun kyseessä ei ollut mikään polkujuoksu mutta askel tulisi uppoamaan pehmeään pohjaan eri tavalla kuin asfalttiin. Konsultoin etukäteen asiasta kaveriani, joka suositteli Sauconyn Endorphin Speed 5:ia, jotka toimivatkin erinomaisesti treenatessani pururatapitkiksiä.

Lähdin juoksemaan PK2-sykkeellä. Tiesin menon tulevan hidastumaan mutta halusin pitää fiiliksen tasaisesta etenemisestä. Ensimmäinen kierros meni 5:50min/km -tahtia. Ylämäissä askel lyheni töpötykseksi mutta välttelin kävelyä tarkoituksellisesti. Metsässä oli hiljaista ja rauhallista, välillä toki tsemppasin vastaantulevia kisaajia ja vastaanotin tsempit takaisin. Reitti oli merkitty oranssilla maalilla maassa ja puiden oksiin sidotuilla nauhoilla mutta aika tarkkana sai olla muutamissa risteyksissä, jottei eksynyt.

Huoltopisteitä oli kierroksen molemmissa päissä ja keskellä, joten omia nesteitä ja energiaa ei tarvinnut kantaa mukana. Olin ottanut puvun takataskuun varuilta energiakarkkeja, mutta paremmin maistui kisajärjestäjän urheilujuoma, jota pysähdyin juomaan mukillisen aina päätyhuoltopisteissä. Keskihuollosta nappasin parit sipsit kun siltä tuntui.

Energian ottaminen ja imeytyminen onnistui harvinaisen hyvin: missään kohtaa ei vääntänyt mahaa ja virtaa riitti. En seurannut juostujen kilometrien määrää vaan tsekkasin välillä, että syke oli suunnitellulla tasolla. Maratonin pahamaineista "seinää" ei näkynyt mutta lihakset alkoivat vähitellen kangistua viilenevässä illassa.

Toiseksi viimeisellä kierroksella huomasin, että Garminin näyttö oli pimentynyt, vaikka se oli aamulla täyteen ladattu ja tarkimmallakin GPS-asetuksella virtaa olisi pitänyt riittää 26 tunnin suoritukseen… Sain vikalle kierrokselle lainaan Villen kellon, josta seurasin rannesykettä ja tahtia – Ville nimittäin huikkasi, että 13 tunnin alitus olisi mahdollinen. Tahti hidastui seitsemän minuutin kilsoihin, mutta maraton taittui aikaan 4:31 (6:25min/km). Pääsin siis hyvävoimaisena maaliin ajassa 12:52 ja paransin täysmatkan ennätystä kymmenellä minuutilla. Kokonaissijoitus oli 6/14 ja olin toinen kolmesta naisesta.

Sääksi Triathlon on varteenotettava vaihtoehto, jos haluaa kokeilla matalan kynnyksen täysmatkaa edullisesti ja pitää jalkaystävällisestä pehmeästä juoksualustasta. Kiitos Villelle kisapäivän huollosta, kannustuksesta ja kuvista, Jaanalle ja Juhalle hyvin toimineesta ohjelmasta ja treenikavereille seurasta yhteisharkoissa ja pitkiksillä!

Kuvat @treenaaville