Mun sunnuntai 20.9.2020

20.09.2020
Kui kui ottaakse kuvaa?
Kui kui ottaakse kuvaa?

Pitkästä aikaa "minun päiväni" -postaus.

Eilen menin nukkumaan jo kello 21 joka on mun tavallisin nukkumaanmenoaika muutenkin sillä herään useana aamuna viikossa klo 5. Tänään ei puhelimen herätys ollut käytössä vaan heräsin sitten kun heräsin ja kello oli tuolloin 6:19. Koira nukkui omassa sängyssään yhtä pitkään kuin minä ja kissa oli heti herättyäni yläkerran rappusilla vaativana vastassa, maukuen isoon ääneen ja odotti vain koska olen valmis kapuamaan rappuset alas. Sitten kun olin, sillä hetkellä kissa käänsi nokkansa kohti alakertaa ja juoksi maukuen ja tömistellen rappuset alakertaan. En ymmärrä miten se saa aamuisin niin ison töminän tassuistansa aikaiseksi. Joka ikinen aamu. Ei auttanut muu kuin kissalle ruokaa ensimmäisenä.

Kävin aamuvaa’alla ja painoa 700g enemmän kuin eilen. Mulla oli eilen karkkipäivä ja iltapuhteikseni mässytin mässyä joka näkyi nyt painonnousuna. En tietenkään ole pullistunut tuota määrää ja tiedän, että painoasioissa pidemmällä aikavälillä tehdyt punnitukset ratkaisee. Ärsyttävää silti.

Poropyjamassa aamiaista.
Poropyjamassa aamiaista.

Oma aamupala oli tänään kaurapuuroa, marjoja ja maapähkinävoita. Kahvia. Marjat olivat puolukoita tänään, ne sopivat tosi hyvin puuroon. Syön joka päivä marjoja ja jos en aamupalalla (silloin kun se on esim. leipäaamupala) niin sitten smoothien seassa jossain vaiheessa päivää. Meillä kuluu marjoja paljon ja niitä onkin aina pakkasessa.

Nautin rauhallisen aamupalan poropyjamassani. Pyjama on pitkähihainen, mutta liian kylmä talvipyjamaksi ja mieli tekeekin lämmintä talvipyjamaa. Tämän mun poropyjaman olen ostanut Pirkkalan S-Marketin alesta puoleen hintaan. =)

Metsäpolulla.
Metsäpolulla.

Jossain vaiheessa aamua koiran kanssa lenkille. Elämäni parhaita asioita on koira ja lenkit aamuissa jolloin ei ole ketään missään. Siitä mää nautin. Olemme nyt myös alkaneet käydä koiran kanssa koirapuistossa Pötkön lapsuudentutun kanssa eli samanrotuinen, suunnilleen samaa ikää oleva poikakoira. Mellä oli pitkä tauko koirapuistotreffeissä, ihan liian pitkä. Nämä koirapuistotreffit ovat olleet onnistuneita ja koira saa siinä ihan erilaista liikuntaa kuin vaikkapa pitkillä remmilenkeillä. Kaksi samanrotuista koiraa joiden leikki on rajua ja varmasti erilaista kuin monen muun rotuisen saavat riehua ja leikkiä yhdessä eikä kumpikaan ihmettele toisen päälle käyvää toimintaa. Pitää vaan muistaa aina juomavesi mukaan koirapuistoon sillä Pötkölle tulee siellä aina aivan tolkuton jano. Silmiinpistävän tolkuton.

Mietintää, että syksystä ja talvesta on tulossa aktiivinen. On palkkatyö, on PUHTI valmennus -yrittäjyys, on omat viikon treenitunnit, koiralle paljon aikaa, kesämökkiremontti. Avannossakin olisi kiva käydä riittävän usein. Noh, luulen, että saan kaikki hienosti järjestettyä siten, että mitään stressiä ei pääse syntymään. En enää koskaan aio ottaa itselleni stressaavaa elämää kun siitä olen pois joskus (jo aikoja sitten) päässyt. Tekeminen ja luppoaika sulassa sovussa niin se on mulle se paras. Tartten paljon luppoaikaa voidakseni hyvin.

Pirkkalan Toivion asuinalueella. Tupsahdimme metsäpolulta tähän.
Pirkkalan Toivion asuinalueella. Tupsahdimme metsäpolulta tähän.

Niin se loppui aamulenkki koiran kanssa jossain vaiheessa ja tuli lähtö mökkiremonttiin (Instagram @villahorror). Käydään siellä nyt sunnuntaisin ja joskus arkenakin. Alakerran huoneet alkaa olla hyvässä kunnossa jo, nyt odotellaan, että sinne saadaan sähköt lopultakin ja sen jälkeen esim. listat paikalleen. Listojen laittaminen tarvitsee jonkun härvelin joka tarvitsee sähköä. Tähän asti remontissa on pärjätty hyvin akkukäyttöisillä työkaluilla, mutta nyt sitä sähköö jo kiitos. Heillä on hajonnut joku kaivuri joka kaivaa sähkölle uraa ja siksi asia on viivästynyt.

Oma mökki Virroilla.
Oma mökki Virroilla.

Meillä on tavoite saada viettää joulu miellyttävästi mökillä. Että alakerta on siinä kunnossa, että siellä on kiva olla. Toisin sanoen täydellisen valmis. Remonttia tietenkin koko mökissä (wc sisällä + kaikki ulkotyöt) riittää vielä pitkälle, mutta jos alakerta saadaan hienoon kuntoon talveksi niin hyvä! 

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että huonekaluja pitäisi jo ostella kovaa vauhtia. Kun vaan jaksaisi sinne Ikeaan (huoh). No, sohva ollaan tilattu jo suunnilleen  ennen kuin mökkikaupat tehtiin ja se on kai jossain vaiheessa tuloillaan vaikka korona on viivästyttänyt toimitusta paljon. Mutta pelkkä sohva ei riitä, pitää olla keittiön pyötä ja tuolit, sänky, muutamat kaapit, matto ja mitä kaikkea.

Lenkkiä, lenkkiä, kävelylenkkiä. Sitä kaikilla koiraihmisillä riittää paljon. Pötkön kanssa alkuillan lenkki tuulisessa säässä pistettiin menemään sillä välin kun härre lämmitti pihasaunaa. Olen palellut koko päivän, niinpä härre lupasi lämmittää saunan oikein lämpimäksi, kuumaksi. Ihmettelen oikein, että miten olen palellut näin paljon. Se on mulle nykyään epätavallista kun rauta-arvot ovat kunnossa. Luulin jo, että mulla olisi kuumetta, mutta ei kyllä ollut kun mittasin.

Pihasaunassa on kyllä tosi kiva käydä saunomassa. Välillä vilvoitella ulkona ja taas mennä ottamaan löylyt. Mulla oli saunajuoma mukana, tällä kertaa se oli appelsiineistä puristetun mehun jämä johon lisäsin vettä paljon. 

Ostin kaupasta suomalaisen inkiväärin suunnitelmissa juoda kuumaa inkiväärijuomaa illalla mielettömästi! Tykkään inkivääristä hirmu paljon, mutta en oikein enää suostu ostamaan kiinalaista inkivääriä. Joskus sattuu löytymään perulaista, sitä olen ostanut ja nyt sitten ihan kotimaista.

Kotimainen inkivääri.
Kotimainen inkivääri.

Loppuilta mulla meneekin sitten sohvalla röhnöttäessä Tanssii tähtien kanssa ohjelmaa katsoessa.

Mukava tavallinen sunnuntai, juuri sellainen mistä minä pidän. Normaalia rentoa, rauhallista elämää, se on sitä parasta. Nyt on kiva mennä taas maanantaina palkkatyöhön ja muutenkin musta on aina kiva mennä töihin. Jos ei olisi kiva mennä niin sitten pitäisi äkkiä tehdä asialle jotakin, sen olen oppinut tässä 30 vuoden työelämän aikana. Pitää pyrkiä elämään itselleen hyvästi.

Tästä kivasta töihin menosta tuli muuten mieleeni kun eräs näki mut lomalta paluuni jälkeen töissä ja kysyi, että onko raskasta, jaksatko tehdä. Hä, ajattelin, tottakai jaksan tehdä. Tämä kysyjä oli sitä mieltä, että loman jälkeen ei työt maita sitten lainkaan. Aha, no, mulle kyllä maittaa aina ja joka kerta loman jälkeen. Teki mieli sanoa, että minä rentoudun lomallani, syön hyvin, liikun paljon ja loman jälkeen olen aina tosi virkeä joka tietenkin tarkoittaa sitä, että töihin on kiva mennä ja niitä on kiva tehdä. Jos näin ei olisi niin asialle pitäisi pikaisesti tehdä jotakin. Näin o.

Jaanaba =)