Markuksen kisaraportti: Challenge Turku, puolimatka 28.7.2024

05.08.2024

Challenge Turku 2024 puolimatka, ensimmäinen puolimatka.

Taustaa miehestä vähän:

Kestävyyttä on tullut omatoimisesti harjoittelua vähän yli 10 vuotta. Kesät pyörällä/juosten ja talvet hiihtäen.
Viime kesänä pyörälenkeillä tuli tripyöriä usein vastaan ja tuli mietittyä, että voisi olla kiva koittaa triathlonia. Ainoa iso mutta oli uimataito. Se taisi olla puoli altaan mittaa jotakin sekalaista tyyliä.
Muistelin joskus jonkun puhuneen aikuisten uimakoulusta. Tuumasta toimeen. TaTun uimakoulu kesti syyskauden sunnuntaisin ja ajattelin, että jos sen jälkeen vielä kiinnostaa mennä altaaseen, niin katselen jonkun triseuran. (Olisi kannattanut katsoa eka se triseura ja opetus sieltä, mutta liikkeet on usein hätäisiä kun jotain saa päähänsä🤣) Jälkeen päin huvittaa, kun treeneissä istuttiin altaan reunalla ja harjoiteltiin jalkapotkuja. Kotiläksynä piti vielä sohvallakin potkia illat läpeensä.
Jouluna koulu loppui ja taisin jo kilometrin jaksaa uintikerran aikana uida. 100 metriä ja tauko. Aikamoista hosumista oli uinti vielä.
Tammikuussa Puhti valikoitui sopivien yhteistreenipäivien takia. Soittelin J&Jlle ja kyselin kaikenlaista. Haaveena oli joskus suorittaa puolimatka. 1. ja 2. ryhmän ohjelmalla se onnistuu vakuutti Juha.

Arvoin 1. ja 2. ryhmän välillä ja päätin aloittaa 2. ryhmässä. Oli tullut hiihdeltyä loppu vuosi ja pyörä/juoksu oli jäänyt syksyllä talvitauolle, joten ajattelin 2 ryhmän olevan hyvä. Uintia saisi kehittää pienemmällä kuormalla. Pikkuhiljaa kevään aikana Juhan opastuksella potkut jäivät uinnista vähemmälle ja uinti rupesi pienin askelin parantumaan. Keväällä tuli vaihdettua 1 ryhmään. Avovesiuinti märkkärillä oli uutta, mutta hyvin sekin lähti sujumaan.

Kesäkuussa oli Puhdin harjoituskisa ja se meni hyvin. Siitä innostuneena ilmoittauduin Turkuun. Ennen Turkua toinen Puhdin harjoituskisa ja Teiskon sprintti menivät molemmat hyvin ja antoivat hyvän varmuuden tekemiselle. 😊

Turku:

Ennen viikonloppua tankkasin torstain ja perjantain Dexalin Heavyllä ja puputtamalla pullaa normaalia enemmän.

Lähdin Turkuun jo lauantaina ja pääsin Puhdin konkarien (Otto ja Nipa) kanssa varusteita asettelemaan vaihtoalueelle. Oli hyvä henkinen apu, kun pääsi pyörimään muiden Puhtilaisten kanssa aluetta läpi.
Lauantai iltana katselin uimakamoja kasaan ja huomasin, että sykevyötä ei tullut mukaan. 😅 Pikakysely Puhtiryhmään olisiko jollain ylimääräistä. Sunnuntai aamuna Riikka/Ville oli asetellut fillarini päälle sykevyön. Nopea testaus ja niin kuin Riikka veikkasikin, Garminin vyö ei keskustellut Suunnon kellon kanssa. No pikainen tuumaus ja päätös, että mennään fiiliksen mukaan. Suunnon rannesyke on vähän näyttänyt mitä sattuu, kun sitä on joskus käyttänyt. Muuutta näillä mennään. 😄

Uinti:

Kuva Riikka
Kuva Riikka

Uinnissa lähdin aika lailla perä päästä. Ajattelin, että lähdetään rauhassa ja katsotaan kuinka uinti lähtee rullaamaan. Olkapää oli kiukutellut parisen viikkoa jonkun verran. Pää edellä Aurajokeen!
Leuka rintaan ja pitkää rauhallista vetoo oli suunnitelma. Peräpäässä sai aika rauhassa uida ja tilaa oli hyvin. Tuli ohiteltua porukkaa jonkun verran ja kourussa oli helppo uida. Matka oli pitkä ja ajatukset kerkesivät harhailla välillä ihan muuallekin. 🤭 Haukoin olkapään takia happea oikealta ja uinti kääntyi vasemmalle eli joen penkkaa kohti. Puolessa välissä havahduin, kun tulikin pimeää. Katse ylös ja olin jossain puulaiturin alla. 😅
Viimeinen käännös ja kohti maihinnousua. Vielä ennen maihinnousua hinkkasin jotakin punaista paattia, olisiko ollut joku pelastuslaitoksen kiulu. Taisi uinti mennä turhan lähellä reunoja. Kello näytti matkaksi 2049m.

Ramppia ylös ja katsoin kelloa 36.jotain, hyvin meni. 😃

Kevyttä hölkkää kohti vaihtoa, porukkaa meni vasemmalta ja oikealta ohi. Ajattelin, että mennään vaihto rauhassa. Pyöräkamat päälle ja kohti pyörää. Syke tuntui aika matalalta.

Pyörä:

Kuva Riikka
Kuva Riikka

Fiilissuunnitelma oli pitää alusta asti nätti pieni höpö jaloissa ja yrittää pitää maltti. Siirtymällä motarille jossakin töyssyssä geelit lensivät hevon kuuseen. 😂 No vauhtikarkit säilyivät ja niitä olin varannut reilusti. Kadenssin ajattelin pitää suht korkeana. Katselin kelloa ja kadenssi näytti viivaa. Vilkaisu takahaarukkaan ja eihän siellä mitään anturia ollut. Eipä ole vielä tänä päivänäkään tullut vastaan missään. 🤣 No yritin pyörittää kampia suht korkealla kadenssilla.

Motarin alkuosuus taisi olla laskuvoittoista ja oli pieni myötätuulikin. Kääntö/juottopaikan jälkeen oli sitten vastamäkeä ja tuuli vastaan. Sama nätti höpö jaloissa jatkoin polkemista. 20 minuutin välein otin 2 vauhtikarkkia ja urheilujuomaa. Tunnin kohdalla katsoin kelloa ja matkaa oli menty 34km. Samalla höpöllä jatkoin seuraavankin tunnin ja matkaa takana 68km. Tarkka oli höpömittari. 😁

Viimeisellä kierroksella ajattelin tiputtaa puoli napsua höpöä pois käännöspaikalta eteen päin. Persluut rupesivat vähän ilmoittamaan itsestään ja poljin välillä seisaaltaan. Tuleeko 4. satula vai onko vaan harjoituksen puutetta? Vaihtoon tultuani vilkaisin kelloa 2h39min, hyvin meni. 😃
Pyörä paikoilleen ja rauhassa juoksukamat päälle. Nopea bajamaja ja kohti juoksua.

Juoksu:

Kuva Riikka
Kuva Riikka

Suunnitelma oli katsoa, kuinka juoksu lähtee kulkemaan linnan kierron jälkeen ja koittaa pitää sama taso loppuun. Ajattelin ennen kisaa, että kuinka raskaalta mahtaa pyörän jälkeen juoksu tuntua. Juoksu lähti rullaamaan yllättävän hyvin. Vauhti näytti noin 5min/km ja syke tuntui hyvinkin vklta.

Päätin, että mennään samalla vauhdilla seuraavakin kierros. Vauhti ja fiilis pysyi samana matkan jatkuessa. Vauhtikarkkia napostelin 2kpl 20-30 minuutin välein ja vettä juomaksi. Urkkajuoma rupesi jo tökkimään. Viimeisen kierroksen alussa reisissä rupesi hieman kramppi tai joku tuntumaan. Nappasin linnan juotolta suolaa ja imeskelin sitä hetken. Vauhti pysyi samana, mutta matka rupesi jo hieman tuntumaan. Päätin, että nyt otetaan viimeisen kierroksen kiri. Vauhti pysyi samana, mutta syke nousi varmaan jo yli jonkun kynnyksen. 😅

Loppuaika 5:06:35. Maalin päästiin ja alle 6h, molemmat tavoitteet täyttyi!Oli kyllä hyvin järjestetty tapahtuma ja kelitkin kohdillaan!

Kiitos J&Jlle hyvästä treeniohjelmasta! Vauhtia on tullut joka lajiin hyvin lisää.
Ja kiitos Puhtilaisille hyvästä treeniseurasta!


Ehkä syksyllä voisi mennä tasotesteihin. Tämä puolikas kausi tuli mentyä jollakin itse arvioiduilla kynnyksillä. Hankinko wattipolkimet vai pysynkö höpöpolkimissa, sitä joutuu vielä miettimään… 😊