Marin kisaraportit kesän triathlontapahtumista

20.09.2020

Seuraavassa saatte lukea PUHTI triathlonryhmässä harjoittelevan Marin kisararportin Ironman Tallinnasta, olkaapa hyvät:

Tahkon täydenmatkan kisa piti olla tämän kauden päätavoitteni ja pitkäaikasen haaveen täyttymys. Ja sitten tuli koronapandemia ja pisti suunnitelmat uusiksi. Olin kuitenkin valmistautunut mahdollisimman hyvin Puhti Valmennuksen ohjeiden mukaisesti ja luottavaisin mielin , että tulisin kisasta selviytymään. Jospa sitten ensi vuonna...Kisasin tänä vuonna kolme kisaa: 

4.7. Voimarinne , perusmatka NYL
En erityisemmin valmistautunut kisoihin , koska asun ihan lähellä ja kisareitit tunnen kuin omat taskuni. Aamulla sovittiin treffit ystäväni Ullan kanssa parkkipaikalla ja höpöteltiin Voimarinteelle kävellessä isommat kisajännitykset pois.
Naisten startti oli klo 12:00. Päivä oli melko tuulinen ja vasta-aallokkoon lähdettiin kauhomaan. Alkuun pysyinkin muiden mukana , mutta toisella kierroksella vauhtini hidastui.
Uinti tuntui mukavalta. Aikaa tuhrautui kuitenkin 44:08 , joka oikeasti oli pettymys. .Rantautuessani otin uimalasit ja uimalakin pois ja samalla ihmettelin että miksi en näe mitään oikealla silmällä. Ihan sumeeta oli. Siinä sitten räpyttelin silmiä , koska luulin että siinä oli roska tai ripsi . T1 meni aikaan 1:02 , joka olikin nopea vaihto. Sitten pyörän selkään ja siinä vaiheessa satoikin jo reippaasti. Pyöräreitti kulki ensin kohti Häijäätä ja sieltä Sastamalaa kohti , josta kääntöpaikalta samaa reittiä takaisin. Joku kannusti kääntöpaikalla, kiitos hänelle. Pyöräilyssä tein monta ohitusta ja se nostikin mielialaa.
Vieläkään näkö ei ollut palautunut oikeaan silmään ja aika sumussa tuli pyöräiltyä kun vesisade haittasi näkyvyyttä yleisesti. Pyörään meni aikaa 1:20, 36 , johon voi olla tyytyväinen olosuhteet huomioiden. T2 aika oli 1:06, joka oli nopea vaihto. Juoksureitti oli ensin loivaa alamäkeä kääntöpaikalle ja siitä loivaa nousua takaisin Voimarinteelle ja sama uudestaan. Juoksuaika oli 58:12 . Loppuaika oli 3:05,04. Maalissa silmääni huuhdeltiin ja seuraava osoite olikin päivystys ja samantien Tampereen silmäpolille. Silmässä todettiin 7mmx7mm repeämä sarveiskalvossa. Lääkäri määräsi kahden viikon liikuntakiellon, silmätippoja ja suojalinssi laitettiin silmään. Ennätys kuitenkin tuli ja silmäkin parani kahdessa viikossa.

Maisematriathlon Hämeenkyrössä 19.7. N45
Hämeenkyrössä olen kisannut aiemminkin ja suosittelen sitä kaikille. Se on matalan kynnyksen kisa ja hyvät järjestelyt. Kävimme päivää ennen kisaa Ullan kanssa tutustumassa uintipaikkaan. Lähinnä kiinnosti että onko siellä ällöttäviä vesikasveja.
Ennen uinnin starttia mietitytti , että uidako märkäpuvulla vai ilman . Lähes kaikki ui märkäpuvulla... saihan siinä ainakin vaihtoharjoitusta. Uintimatka oli n. 300 m. Eipä ole ennen käynyt niin että poiju tulee niin nopeasti vastaan, että uin väärältä puolelta ohi. Pari metriä takaisin ja muutama sammakkouintiliike ja homma jatkui. Nopea vaihto (niissä olen hyvä) ja pyörän selkään. Kisa oli peesivapaa , mutta ei ollut ketään jonka peesiin olisin päässyt. Pyöräilin ihan yksin. Edessä näköetäisyydellä noin 200-400 m:n päässä huristeli kolmen tutun naisen ryhmä, jonka kiinnipyöräilystä olisi ollut todella paljon apua. Taas nopea T 2 jossa menin yhden kilpailijattaren ohi. Juoksu kulki hyvin. Ohitin yhden ja minut ohitti yksi. Juoksuvauhti oli 5:12 min/km . Loppuaika oli 1:00,46 ja sijoitus 3. Me kolme parasta tulimmekin kaikki minuutin sisällä maaliin joten ei se kärki kaukana ollut. Muutama ihaileva katse legendaarista Pauli Kiurua (joka oli M 45 sarjan kolmas) kohti ja kotiin pokaalin kera!

Kangasala Triathlon 8.8.
Vähän ex tempore ilmoittauduin Kangasala triathloniin puolimatkalle, joka oli 8.8. (silloin olisi ollut Tahkon kisa , jos olisi ollut...). Päivä taisi olla yksi kesän kuumimmista (matkalla joku huusi että varjossa on 29 astetta) .Kuumuuteen olin varautunut hyvällä nesteytyksellä ja mukana oli urheilujuomaa ja elektrolyyttijuomaa sekä energiamarmeladeja. Uinti takkusi koko ajan. Edelläni ui joku mies rintauintia koko matkan ja jotenkin juutuin hänen haaroihin enkä meinannut päästä ohi oikealta enkä vasemmalta. Kääntöpaikan jälkeen oli hankala uida suoraan vaikka reitti oli merkitty poijuilla taajaan. En tiedä miksi kiemurtelin kuin käärme. Ensi kesänä täytyy harjoitella suunnistamista.
T1 taas nopeeseen tahtiin ja pyörän selkään. Pyörällä menin sykealueella pk2-vk1 alarajalla. Aikaa meni 3:06, 37. Reitillä riitti nousua ja niissä varoin etten mennyt niitä liian kovaa. T2 oli myös nopea vaikka hetkeksi hukkasin oman vaihtopaikan. Töppöset jalkaan ja juoksulle. Että oli kuuma! Riikka huusi että ota sieni huoltopisteeltä. Siellä ilmoittivat että sienet loppuivat (eli niitä riitti vain nopeimmille). Juoksu sujui tasaisesti , mutta varoin "keulimasta", koska vastaan alkoi tulla hoipertelivia nestehukasta kärsiviä urheilijoita useampia. Itse odotin, että koska liityn heidän joukkoon, mutta jaksoin hyvävoimaisena maaliin. Otin juomaa jokaisella huoltopisteellä , välillä vettä ja välillä urheilujuomaa. Matkalla oli hyvä kannustus kanssa kilpailijoista ja yleisöstä. Viimeiset kilometrit juoksin jonkun naisen kanssa toisiamme tsempaten ja kannustaen. Maalissa halasimme lujasti toisiamme. Hitot koronasta ja turvaväleistä.
Loppuaika oli 6:13,18 ja oman sarjan jumbosija. Maalissa olo oli hyvä. Illalla kävin vielä koiran kanssa lenkillä. Olo oli hyvä seuraavana päivänäkin ja sitä seuraavana... olin hämmentynyt kunnes oivalsin , että olinhan mennyt puolimatkan niillä sykkeillä kun olisin mennyt täydenmatkan kisan. Paukkuja siis jäi varastoon reilusti. Iso kiitos Jaanalle ja Juhalle hyvästä valmennuksesta !