Jaanan kisaraportti: Ironman Tallinn, täysmatka 5.8.2023

Ironman Tallinn, täysmatka

Uinti 3800 m, pyörä 180 km, juoksu 42,2 km

• Uinti 1:25:31

• T1 00:04:29

• Pyörä 6:17:56

• T2 00:02:27

• Juoksu keskeytyi n. 24 km jälkeen

Kisapäivä oli lauantai 5.8.23. Lähdimme perjantaiaamusta matkustamaan Tallinnaan, autolla laivaan ja autolla laivasta ulos ja kisapaikalle.

Päätimme mennä suoraan laivasta kisapaikalle rekisteröitymään ja siitä sitten viemään pyörät ja vaihtopussukat (pyörä ja juoksu) vaihtopaikalle ja vasta sen jälkeen hotellille niin saisi illan olla rauhassa ja keskittyä seuraavan päivän kisaan.

Kamppeet saatiin sujuvasti vietyä, ihmettelin pyörän tarkastuksessa kun jarruja ei tarkastettu eikä sitä, että kypärän hihna on kiinni ja sopivan kireällä. Nämä asiat kyllä katsotaan lähes aina joka paikassa. 

Sitten ei muuta kuin odottamaan seuraavaa päivää hotellille. Illalla kävimme syömässä hotellin yhteydessä olevassa ravintolassa jonka jälkeen huoneeseen möllöttämään. Mahdollisimman ajoissa nukkumaan koska herätys tulisi lauantaina olemaan klo 3.40.

Lauantai, kisapäivä

Aamupala hotellilla oli jo klo 4 alkaen, sen kävimme syömässä ja sitten olikin aika kiire hotellihuoneeseen sillä olimme jo kello 4.45 lähtevässä kilpailijoiden bussissa joka vei meidät kisapaikalle.

Kisapaikalla vielä piti käydä tarkastamassa, että pyörä on kunnossa, ilmaa on renkaissa ja vanteet kiinni pyörässä. Katson melkein aina kun lähden pyörälenkille, että vanteet ovat kiinni pyörässä. Katsoin nämä asiat kerran ja samalla taoin päähäni, että katsottu on ja kunnossa on ei tarvitse toista kertaa varmistaa.

Kisapaikalla oli hyvin aikaa sillä startti oli "vasta" klo 6:45. Kiittelin (en tiedä ketä), että keli on tosi mukava, riittävästi lämmintä, varmaan 18, ei tartte ennen starttia palella ja olin ihan motivoitunut ja aika rento, oikeastaan oli ihan kiva lähteä tekemään kisaa. Siltikin, vaikka tiedossa olisi noin puolen vuorokauden mittainen sessio.

Vessassa tuli kyllä käytyä ainakin riittävän monta kertaa ja sitten saikin jo alkaa pukea märkäpukua päälle. Oltiin ennen starttia pienessä porukassa pukemassa märkäpukua ja höpöttämässä mitä lie. En muista mitä, mutta jotain mukavaa kuitenkin. Riikka, Ville, Kaisa, Mikko, härre ja mää. Riikka ei kisannut, mutta kaikki muut kyllä.

Kaksi Nosht-vauhtikarkkia suuhun parikymmentä minuuttia ennen tarttia.

Sittenhän se starttiaika tuleekin aina yhtä yllätyksenä nopeasti, seuraavaksi piti asettautua sopivaan "karsinaan" oman oletetun uintiajan mukaan. Menin sellaiseen karsinaan jossa oli mulle liian nopea aika. Syy siihen oli se, että siellä oli varmasti vaikka kuinka moni muukin tehnyt saman tempun ja näin saisi uida suht rauhassa. Koska jos olisin mennyt sellaiseen karsinaan jossa oletettu uintiaika olisi ollut se mitä oikeasti uin niin siellä olisi ollut iso osa vielä hitaampia. Ärsyttävä toimintatapa ja kierre, että todella moni menee nopeampivauhtisten jonoon.

No, kuitenkin ranta läheni ja läheni, siitä päästettiin 5 kisaajaa aina 5 sekunnin välein järveen. Harku-järveen. Todella outoon Harku-järveen.

Uinti 3800 m

Uintireitti oli kahtena kierroksena, välissä rantauduttiin.

Ja sinne vaan pulikoimaan! Mulla on ollut tänä kesänä muutama omituinen uintikerta jossa alkaa ahdistaa heti alussa joten otin alun hyvin rauhallisesti koska en missään tapauksessa halunnut keskeyttää. Jes, osasin ottaa oikeasti rauhallisesti koska erikoistilannetta ei tullut ja uinti jatkui.

Aika sekavaa salaattia oli uida, ei puhettakaan, että omassa rauhassa omaa rataa olisi päässyt uimaan vaan oikeastaan koko matkan oli porukkaa joka puolella ja ihan vieressä ja päälläkin jopa. Kerran sain toiseen linssiin osuman jonkun kädestä ja pitkät pätkät tuli uitua sitenkin, että täysin samanvauhtiset herrat olivat molemmin puolin minua aika lähellä. Mää en tykkää kun joku on tosi lähellä ja vielä molemmin puolin kisauintitilanteessa ja kun en muuten päässyt miehistä eroon niin hidastin ja jättäydyin. Se oli hyvä valinta, tuli ainakin hetken rauha ja oma tila.

Kertaalleen piti myös huuhtaista huurtuneet uimalasit ja sitten olinkin jo ensimmäisen kiepin rannassa josta siis heti uudelleen uudelle kierrokselle.

Uinti tuntui koko ajan hyvältä. Järvi sen sijaan oli uudenlainen kokemus, siellä ei nähnyt mitään, ei omaa kättäkään edes sen vertaa mitä yleensä näkee sellaisissa järvissä missä ei näe mitään. Olkapääni näin, mutta siitä eteenpäin en mitään. Vesi oli sellaista vanhan vaahtomuovimaisen vihreää. Lämmintä se oli kyllä. Välillä jo aurinkokin paistoi pilvien raosta ja se lämmitti uimaria lisää.

Pari poijua vielä ja maalissa, uin kuten yleensä niin pitkälle, että käsi osuu pohjaan ja vasta sitten nousin vedestä ja äkkiä katoin kellosta ajan, jotain 1h25min. Hidas, ajattelin.

Heti vaan uimakakkulat otsalle, märkäpuvun narusta kiinni ja vetoketju auki, märkäpuvun yläosa vyötärölle asti ja juoksu jatkukoon vaihtopaikalle.

T1

Vaihtopussukka käteen, penkille ja loppu märkäpuku pois sekä uimalakki ja -lasit myös. Uudet toivottavasti ei kuumentavat Craft-urheilusukat jalkaan, pyöräiykengät, kypärä, numerolappuvyö päälle ja energiat mukaan. Olin pakannut Nosht-vauhtikarkkeja kahteen Minigrip-pussiin jotka laitoin triathlonpukuni takataskuihin. Sieltä niitä vauhtikarkkeja oli tarkoitus syödä 20min välein koko pyöräilyn ajan.

Uimakamppeet siihen pussukkaan josta juuri olin pyöräilyjutut pukenut päälle, pussukka kiinni ja juoksujalkaa pyörän luokse. Sitä ennen pussukan anto henkilökunnalle joka laittoi sen talteen ja kuljetti maailalueelle valmiiksi. Sen saisi siten kisan jälkeen sieltä.

Pyörän luokse, mun pyörä oli telinerivissä joka oli merkattu oransseilla lipuilla, kyllä myös muistin numeroni: 742. Pyörä pois telineestä ja sen kanssa juosten viivalle josta sai lähteä polkemaan.

Mää olen pitkän aikaa jo tehnyt sellaista, että otan energiageelin / vauhtikarkin vaihdossa, mutta aiemmin kisaraportin tähän blogiin kirjoittaneen Marin tekstistä sain hyvän muistutuksen ja herätyksen lopettaa tommonen homma. Haluan, että vaihdot menisivät suht sukkelaan joten päätin jo ennen kisaa muuttaa taktiikaani sellaiseksi, että kaikki energia otetaan liikkeessä ei vaihtopaikalla. Eli tässä tapauksessa sitten pyörän päällä kun siihen asti pääsisin.

Pyörä 180 km

Pyöräreitti oli kolmena kierroksena, olin tutustunut kartasta siihen huolellisesti etukäteen, mutta jo kisa-aamuna oli selvää, että kaikki nämä reitteihin tutustumiset ovat omasta päästäni täysin unohtuneet. No, Ironman-kisassa ei yleensä pääse mihinkään suuntaan eksymään joten luotin siihen.

Heti alkuunsa oli 10 km vastatuuliosuus joka söi ainakin henkisesti ihan riittävästi. Ei perhana, ei suju, ei tästä tule mitään, vauhti on etanan, miten ikinä jaksan pyöräillä 180km.

No, ton vastatuulipätkän kun olin pyöräillyt niin alkoi sujua, heti seuraavassa risteyksessä käännöksen jälkeen pyöräily alkoi tuntua hyvältä. Mulla homma eteni aina 5 km tai 20 min pätkissä. Aina 5 km välein sykekello ilmoitti kuinka kauan mulla oli mennyt aikaa 5 km polkemiseen ja sitten taas 20 min välein piti muistaa ottaa kaksi vauhtikarkkia. Niitä oli hieman hankala aina takataskusta kaivaa, mutta kyllä se siinä meni kun ei muutakaan tekemistä ollut.

Ensimmäinen kierros meni ihan hyvällä fiiliksellä, ja nautin kaikista myötätuuliosuuksista. Seuraavalla kierroksella osasin suhtautua neutraalisti tuohon vastatuuliosuuteen, joka muuten toisella kierroksella mielestäni jatkui sen käännöksen jälkeen missä ekalla kiepillä oli jo myötäistä menoa.

Huoltopisteitä oli riittävän usein, mun oli tarkoitus ottaa sieltä aina vaan uusi vesipullo oman tyhjenneen tilalle. Otinkin, mutta se oli niin iso, että ei mahtunut pyörän juomapullotelineeseen! Miten voi olla mahdollista? Nurinpäin laitettuna se siinä kyllä pysyi, eli suuaukko alas, mutta kyllä sai olla töyssyisä tarkkana, ettei vesipullo lennä kyydistä.

Jos kierroksen alussa oli vastatuulta niin lopussa oli aina myötäistä ja siinä oma pyörä kulki hienosti, oli hauskaa painattaa menemään.

Kolmas kierros olikin sitten se rasittavin ja mulla alkoi päkiöitä polttamaan, ne olivat kuin tulessa ja se tunne oli todella inhottava ja sietämätönkin. Olin ihan unohtanut, että mulla on tällainen vaiva silloin kun pyöräily kestää tosi pitkään. En tiedä johtuuko pohjallisista, pyöräilykengistä vai mun omista jaloista. Yritin olla ajattelematta sitä ja löystytin kenkiäkin, jotta saisin varpaita ja päkiöitä jotenkin jumpattua siinä polkemisen seassa. Hirveetä, mutta ei sitä koko ajan onneksi tullut ajateltua ja pyöräily jatkui ja jatkui.

Tuttuja näkyi kilpakumppaneissa ja tuttuja näkyi ja kuului kannustamassa. Se oli kivaa.

Lopulta viimeinen ja lennokas myötätuuliosuus oli käsillä, vielä viimeinen upari ja kohti vaihtoaluetta joka oli siis eri paikassa kuin edellinen vaihto. Tämä juoksuun vaihtaminen oli nyt maalialueen vieressä kaukana uimarannasta ja sinne pujahdin pyörällä.

T2

Vaihtopussukka käpälään ja taas penkille. Tässä kisassa järjestäjä kuljetti tämän vaihtopussukan jossa juoksukamppeet oli niin vaihtoalueelle. Se oli siis eri paikassa kuin T1. Olivat laittaneet pussin sellaiseen solmuun, että sain sieltä kyllä juoksutavarat pois, mutta en pyöräilykypärää sisään. Ei auttanut kuin repiä pussiin niin iso reikä mistä kypärä mahtui sisään.

Reipasta vauhtia yritin hoitaa koko vaihdon ja mielestäni se ihan hyvin menikin.

Juoksu

Juoksureitti oli 4 kierrosta ja kuten pyöräreitti myös juoksureitti oli kadonnut totaalisesti päästäni. Lähdin kuitenkin luottavaisena laittamaan tossua toisen eteen. Juoksureitillä per kierros oli riittävästi huoltopisteitä ja olin etukäteen päättänyt, että pyöräilyn hoidan omilla vauhtikarkeilla, mutta juoksuosuudella syön järjestäjän tarjoamia geelejä ym.

Se oli pieni virhe koska heti kun ensimmäinen geeli meni nassuun tuli ällö olo. #öklöäsuuhun

Juoksu lähti kuitenkin hyvin liikkeelle, hyvä ja energinen, pirteä olo. Vähän himmailin alussa koska tiesin, että ekat muutamat kilometrit menee aina vähän ylilujaa. Nyt ajattelin, että jos saisin sellaisen hyvän tasaisen juoksun.

Eka n. 10 km kierros meni hienosti, otin geeliä, kokista, vettä. Kannustajia oli paljon. Kierros oli tosi monimutkainen ja meni sinne ja tänne ja vähän tonnekin ja sitten vielä kävi tuolla. Ei siinä kuitenkaan ollut eksymisen mahdollisuutta ja kun ensimmäinen kierros oli juostu se päättyi maalin läheisyyteen niin helppo oli lähteä uudelle kiepille.

Toinen kierros meni suurin piirtein samalla tunteella, vähän olotila muuttui heikompaan suuntaan, mutta sujui kuitenkin.

Kolmannella kiepillä tuli sitten se keskeytys. Etenin jossain vaiheessa siihen saakka, että näin härren ja sanoin hänelle, että en näe järkeä juosta enää. Olo oli sen mukainen, että lopettaminen tuntui ainoalta järkevältä toimenpiteeltä. Enempää en nyt tässäkään kuten en Instagramissakaan  asiaa vatkaa ja kunnossa ollaan nyt.

Kävelin vielä kilometrikaupalla maalialueelle ja siellä oli todella vaikea löytää henkilöä jolle ilmoittaa keskeytyksestä. Löysin kuitenkin ja tietoni otettiin ylös ja annon ajanottosirun sille henkilölle ja sitten pääsin maalialueelle olemaan ja pääasiassa odottamaan härreä maaliin tulevaksi.

Semmonen oli se mun kisa. Ihan hyvä siihen saakka kunnes keskeytys tuli.

Mitäs ny ku keskeytin? Ei mitään muuta kuin ketutus asiasta ja sitten se on käsitelty Se, että kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan ja tulee tämmösiä takapakkeja kuuluu ihan normaaliin elämään. En koe asiasta mitään muuta kuin ketutusta, mutta näillä kilometreillä sekään ei tunnu mitenkään erikoiselta. Elämä on.

Ens vuonna menen kyllä uudelleen tuonne kisaan paremmalla onnella. Paitsi jos sattuu, että Tahkolla järjestetään täyden matkan triathlontapahtuma 2024 niin menen sinne kyllä mieluummin.

Härre saapui oman kisansa maaliin siitä huolimatta vaikka häneltä puhkesi kahdesti tuubirengas ja hän joutui pysähtymään neljästi pumppaamaan rengasta ja hän sai kisarjärjestäjältä lainaksi koko vanteen renkaineen. Eli kyllä hänelläkin hieman jäi hampaankoloon.

Ai niin vielä, juoksusukat olivat tosi hyvät. Juuri sellaiset joita hain ja halusin.