Endorfiinipöllyissä

05.10.2020

Juoksu 1h7min

mustavuori.fi
mustavuori.fi

Otsikkoon viitaten en ole koskaan missään muissa pöllyissä ollutkaan kuin endorfiinipöllyissä. En edes silloin kun mua vietiin käsiraudoissa Tampereen poliisitalon putkaan ja poliisi oli sitä mieltä, että "Nämä tytöt on tainneet vetää jotain muutakin päähänsä kuin pelkkää viinaa!" Loukkaannuin siinä tilanteessa tuosta kommentista verisesti sillä en ikinä olisi uskaltanut kokeilla huumeita. Tästä on kohta 25 vuotta aikaa, se oli sitä aikaa kun siideri ja ville vallattomat maistuivat joskus.

No, se muisteloista sillä sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee, sitä mieltä minä olen yleisesti kaikista muisteloista.

Laitoin jalkaan maastojuoksutossut.
Laitoin jalkaan maastojuoksutossut.

Maanantain treeniin sitten siis! Se oli mäkinnousua eli Mustavuoritreeniä. Alkuverran tein juosten 2km jonka jälkeen lähdin tallustamaan Mustavuoren rinnettä ylös suht maltillisesti siten, että syke ei karkaa ihan pilviin sillä tämän treenin tarkoitus ei ollut mikään maksimisykealue. Nousun jälkeen aina alas antaen sykkeen laskea.

Koko treeni alkulämmittelyä lukuunottamatta kävellen , tuossa rinteessä saa kävellenkin sykkeen nousemaan vaikka kuinka paljon ja jos olisin juossut mäkeä ylös niin syke olisi noussut aivan liikaa ja treenin kuirmitus tähän kohtaan olisi ollut överiä. Nyt sykkeen oli tarkoitus pysyä maksimissaan vk1-alueella. Sain sen hyvin pidettyä ja jos jossain kohtaa tossu olisi liikkunut vähän liian lujaa niin sitten piti vain hidastaa vauhtia jotta syke ei nouse liiaksi. 

Joka nousun jälkeen hienot maisemat.
Joka nousun jälkeen hienot maisemat.

Hienot maisemat ja aurinkoinen, lämmin keli. Takin sai riisua pois heti ensimmäisen nousun jälkeen ja aina rinteen päällä jäin hetkeksi ihailemaan kaunista maisemaa ennen kuin lähdin palauttelemaan alas. Alhaalla sitten joka kerta urheilujuomaa.

Aurinko teki rinteestä hienon.
Aurinko teki rinteestä hienon.

Kävin siis tekemässä ensin oman treenini jonka jälkeen meillä oli PUHTI triathlonryhmän yhteistreeni jossa nousin rinnettä Sohavaperunat-ryhmän kanssa reilun tunnin. Meillä on hyvä porukka PUHTI triathlonryhmässä, kaikki ovat iloisia ja selvästi tykkäävät treeneistä. 

PUHTI triathlonryhmä syksyisessä alkuverryttelyssä.
PUHTI triathlonryhmä syksyisessä alkuverryttelyssä.

Jaanaba =)