Emmin kisaraportti: Ironman Tallinna 5.9. 2020

Seuraavassa saatte lukea PUHTI triathlonryhmässä harjoittelevan Emmin kisararportin Ironman Tallinnasta:

Alunperin piti mennä Tahkolle, mutta koska kisa siirtyi, päätin kavereiden suosituksesta siirtää ilmoittautumisen kuukauden päähän Tallinnaan. Logistiikka, pakkaukset ja ylipäänsä kisan järjestäminen hieman jännitti. Kisa kuitenkin toteutui ja kaikki tarpeellinen tuli pakattua mukaan. Lähdettiin omalla autolla ja käytettiin maskeja suositusten mukaisesti yleisissä tiloissa ennen kisaa. Suositteluiden pohjalta varattiin myös airbnb aivan kisakeskuksen vierestä, jolloin vältettiin turhat altistumiset ja saatiin itse kokkailla. Tankkausjuomaa ja pastaa eri muodoissa tulikin nautittua niin ettei vähän aikaan tee mieli.

Ennen kisaa

Saavuttiin Tallinnaan jo torstaina, koska ilmoittautuminen oli torstai-illalla. Ilmoittautuminen olikin yllättävän virallinen, tarkistettiin ruumiinlämpö, passi ja kisalisenssit sun muut. Illalla kierrettiin vielä pyöräreittiä autolla mielen rauhoittamiseksi. Perjantai meni kisatavaroita pakatessa, roudatessa eri paikkoihin ja syödessä. Lähtö ja T1 olivat Harku-järvellä ja maali ja T2 taas Tallinnan satamassa. T1 vaihtopaikka löytyi pellon keskeltä. Jonosta selvittyäni asettelin kamat vaihtopussiin ulosottamisjärjestyksessä, kypärä päällimmäisenä. Kisa-aamuna kiinnitin vielä energiamarmeladit erikseen pyörään avattuna ja pyöräkenkien päälle, jottei vaan unohtuisi.

Kisa oli ensimmäinen täysmatkani ja myös ensimmäinen maratonini. Kumpikin pohditutti jo sinällään. Pidempiä uinteja ja muutama täysimittainen pyörälenkki oli tullut tehtyä. Sain kisaa edeltävän yön nukuttua hyvin ja kello soi ennen viittä aamupuurolle. Pääsimme omalla autolla vaihtopaikalle ja siitä kävellen uinnin starttiin.

Uinti - 1h16min (3,8km)

Uinnissa ei ollut mahdollista verytellä, joten jumppasin kuminauhan avulla uintilihaksia lämpimäksi. Jalkojen osalta kävelyä oli tullut jo riittämiin aamutuimaan. Lisäksi kaadettiin vettä pukuni sisälle, jottei kylmä vesi tulisi shokkina. Uintiryhmittyminen oli kaaos, kaikki olivat kasassa, joten en saanut selvää, miten tavoiteuintiaikojen mukainen ryhmittyminen tapahtuu. Selvää oli, että olin liian takana. Ajattelin, että rolling startilla pääsen kuitenkin uimaan omaa vauhtia. Niinhän se sitten menikin. Ohittelin muutamassa kohtaa paljon pärskiviä partasuita, jotta oma rento vauhti pysyisi ja suunnistaminen onnistuisi paremmin. Vesi tuntui ajoittain viileältä, joten laitoin käsiä välillä nyrkkiin ja kipristelin varpaita, jotta verenkierto aktivoituisi. Vesi oli sameaa, välillä haistoi läheisen moottoriveneen polttoaineen ja järven toisessa päässä lietteen (en tiedä kuvittelinko). Takasuoralla pääsi ihan aallokkoon, vaikka ajattelin, ettei pienellä järvellä sellaista ole. Poijuvälit tuntuivat välillä pitkiltä, mutta yritin olla miettimättä sitä liikaa. Uinnin nousu oli hieman liukas ja tasapaino hieman haussa, joten kaaduin ruohikon mutaan. Onneksi en pahasti. Puin vaihdossa tuuliliivin ja otin sadetakin varuiksi takataskuun. Selvisin vaihdosta hyvin matkaan, kiitos kassisuunnitelman (T1, 4min59s).

Pyörä - 6h10min (180km)

Pyöräreitti oli tasainen ja mentiin kahtena maaseutupainoitteisena lenkkinä. Näin kellosta uintiaikani, joten tiesin, että pyörän alkuun tulee paljon ohituksia, jotka on vaan kestettävä. Paksuja pohkeita menikin kannustaen ohi. Suunnitelma oli ajaa noin ftp 75%, sykkeet pk-alueella ja energiaa puolen tunnin välein vaikka väkisin. Sykkeet olivatkin ennakkovaroitusten mukaan uinnin jälkeen korkealla, joten matkaan lähdettiin maltillisesti. Ennen ensimmäisen kierroksen huoltoa päätin skipata vessakäynnin ja odottaa seuraavaan huoltoon. Matkaa sinne olikin reilusti ja maha rupesi turpoamaan. Katselin jo alavan maiseman potentiaalisia puskia, mutta onneksi bajamaja löytyi. Vessoja olikin reitillä mielestäni varsin vähän. Varatun vessan vapautumiseen odottavat minuutit olivat pitkiä. Kellon mukaan stoppiin menikin 5min. Tämän jälkeen matkanteko helpottui!

Koko pyörämatkan takaraivossa oli vain pahimmat skenaariot: renkaat puhkeaminen ja se maraton. Ei saisi ahnehtia pyörällä, vaikka taas mieli teki ajella kovempaa. Olin myös harjoitellut renkaan täyttämistä patruunoilla, joten tarpeen tullen sen pitäisi onnistua. Matkan keskivaiheilla menin peesivälillä pitkään Polinan(?) kanssa samaa tahtia, hän meni kaarteet ja ylämäet lujempaa, minä taas tasaisella ja alamäet. Ohittelimme vuorotellen ja kannustimme toisiamme. En tiedä oliko siinä järkeä, mutta jäi hauskasti mieleen! Jopa kaukaisillakin pätkillä kuuli vironkielistä kannustusta. Välillä tosin huvitti, koska en yhtään tiennyt, mitä he huusivat. Sain pidettyä sykeka:n 6 pykälää alle aerobisen kynnyksen ja keskiwatit jäivät alle tavoitellun tehon. Pyörän loppuvaiheilla mietin vaan malttia ja Juhan sanoja, että "ymmärrätkö Emmi, se on täysi maraton". Siinä vaiheessa juoksu olikin saanut pään sisällä valtavat mittasuhteet. Pyörän vaihtoon tultaessa olikin pitkä pätkä pyöräkengillä hölkättäväksi. Halusin vaan päästä pikaisesti juoksemaan ja tunnustelemaan jalkoja (T2, 3min23s). Kannustajatkin huusivat "Run away from the rain". Sade alkoi.

Juoksu - 4h28min (42,2km)

Jalat. Ja se maraton. Epävarmin lajini. Huoltajakin huuteli jalkojen tunteen perään. Tunne olikin yllättävän hyvä ja heti juoksun ensimetreiltä tiesin, että selviän maaliin. Puolimaraton menisi viime viikon malliin ja lopun voisin kävellä, jos jotain paikkaa rupeaisi jomottamaan. Pyöräosuus ei ollut lähtenyt käsistä, eikä erikoisia tuntemuksia ollut. Olo oli valtavan helpottunut. Rupesin hakemaan sopivaa matkavauhtia ja katselin sykkeitä, jotka olivat erikoisen alhaalla. Juoksu oli neljänä kierroksena kisakeskukselta vanhaan kaupunkiin. Reitti oli mutkikas ja sisälsi pari nousua. Taas oli kovempaa menijää liikkeellä varsinkin ekoillla kierroksilla ja kellon vauhtilukemat toimivat hyvänä rajoittimena. Matkan edetessä sade yltyi. Kolmannella kierroksella satoi jo sen verran lujaa, että päätin ottaa special needs bagistä juoksutakin. 

Onneksi se oli mukana! Samaisella kierroksella olin muutenkin kirjaimellisesti synkissä vesissä, kun hetkellinen epätoivo ja ajatus loputtomasta matkasta valtasi mielen. Aloitin syömään kisajärjestäjien banaaneita, join joka pisteellä vettä ja mietin vain matkaa huoltopisteeltä seuraavalle (kuten Juha olikin ohjeistanut). Katselin kädessäni olevia rannekkeita, että enää yksi puuttuu. Vauhtia ei tehnyt mieli nostaa, vaikka sykkeiden puolesta olisi voinut. Edelleen takaraivossa oli ajatus, mitä jos en pääsekään maaliin. Tässä vaiheessa moni käveli ja ajattelin, että kaikki on ok ja ei tarvitse kävellä. Kun sain neljännen rannekkeen olin todella helpottunut. Ironman -maalisuoralla juoksu jää ikuisesti mieleen. Tunne oli mieletön! Positiivinen yllätys oli, että ka-sykkeet jäivät 6 pykälää aerobisesta kynnyksestä ja sain pidettyä melko tasaista vauhtia. Reitin varrella tuli hyvin kannustusta kisakavereilta, huoltotiimiltä ja yleisöltä! Huippua!

En katsonut koko kisan aikana kokonaisaikaa ja ajatus oli vain selvitä maaliin.

Tulospalvelusta katsottuani loppuaika olikin positiivinen yllätys: 12h3min.

Ajattelin, että tämä on matka on vain jollekin superihmisille. Väärässä olin. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan!

Tasaisen ja ehjän suorituksen varmisti puhtivalmentajien sparraus ja ohjelma, jonka mukaan olen harjoitellut vajaa vuoden. Suurin ero aiempaan harjoitteluuni ovat olleet treenit eri sykealueilla, yhdistelmätreenit ja ohjelman nousujohteisuus. Maalin jälkeenkään olo ei ollut totaalisen raato, vaan hyvillä mielin pystyi iltaa viettämään!

Kiitos kaikille kanssaeläjille ja kannustajille! Unelma on toteutunut!

ps. ja kiva, kun jaksoit lukea loppuun! :)

Kuvat: Anna-Maija Lassila.