Emmin kisaraportti: Ironman Kalmar, täysmatka 19.8.2023

Kisaraportti

Täyden matkan triathlon, Kalmar 19.8.2023

Ilmoittauduin täyden matkan kisaan hyvissä ajoin viime vuoden puolella, mutten pitänyt siitä suurta meteliä. Varoin alkukesän mahdollisia loukkaantumisia/sairastumisia ja mietin, että miten osallistumisen kanssa käy.

Halusin kisata ulkomailla ja kokea jotain uutta Tallinnan täyden matkan jälkeen. Ruotsin puolella oleva Kalmar valikoitui hyvien arvostelujen pohjalta ja kyllähän siitä unohtumaton elämys muodostuikin. Missään en ole kokenut noin suurta koko kaupungin juhlaa, orkestereita, kisakatsomoita ja kannustusta koko pitkän reitin varrella.

Kisaviikko

Treenejä oli loppuun saakka aika paljon tuntuman ylläpitämiseksi. Kävin vielä luottopyörähuollossa (Servizio Corsassa) keskiviikkona päivällä puhdistamassa pyörää paremmin, kun omilla litkuilla ei tuntunut ketjut puhdistuvan. Selvisi aika nopeasti, että ammattilaisen aineet ovat eri luokkaa. Huoltomies toivotti hauskanpitoa kisaan, huokasin helpotuksesta ja pohdin mielessäni, että todellista hauskanpitoa olikin luvassa.

Kisaan oltiin valmistauduttu kymmenen kuukautta täsmäohjelmalla, joten huolta kunnosta ei ollut (tai ei ainakaan olisi pitänyt olla). Ja tarkennettakoon, että tavoitteellista harjoittelutaustaa on tuota ennen monen vuoden edestä.

Pakkauskaaoksen jälkeen siirryimme huoltajan kanssa keskiviikkona Vikingin iltalaivalla Tukholmaan ja ajoimme torstaiaamusta muutaman pikkukylän kahvilapysähdyksen kautta reilu viisi tuntia etelään Kalmariin. Reitti oli varsin helppo ja Tukholmasta pääsi kätevästi motarille. Tankkasin hiilaria keskiviikkona ja torstaina enemmän, perjantaina söin normaalisti. Oikeastaan perjantaina ei edes tehnyt mieli syödä valtavasti pasta-, banaani, mehukeitto, myslipatukka- ja lakritsimättöjen jälkeen. Tällä taktiikalla kroppa tuntui hyvältä ja riittävän tyhjältä lauantaiaamun starttiin.

Oxhagenissa sijaitseva Airbnb osoittautui loistavaksi. Kämppä sijaitsi kolme kilsaa kisakeskuksesta ja sisälsi ilmaisen autopaikan. Airbnb isäntä kertoi, että lauantaina on luvassa koko kylän bileet ja yleisö kannustaa sinut hurraamalla maaliin maratonilta, jos voimat meinaavat loppua. Heja!

Torstaina tuli käytyä kaupassa, kisakeskuksessa hakemassa numero, autoiltua pyöräreitillä ja kahviteltua Öölannin maaseudulla. Saarireissulla selvisi sillan profiili – jyrkähkö nousu ja lasku, sekä pitkää suoraa matalammalla. Jos tuulisi, se vaikuttaisi ainakin saaren puolella ja sillalla puuskina. Samoin kävimme kuuntelemassa kisainfon vanhan kaupungin keskustassa, jossa ensin hypetettiin kisaa, laulettiin, fiilisteltiin ja tämän jälkeen pidettiin ruoka- ja juomatauko (jotta jaksaa infon loppuun). Tarjolla oli hyvät pastat ja alkoholitonta olutta. Ruokailun jälkeen päästiin vasta asiaosuuteen, mutta edelleen hypejuontajat kertoivat omia tarinoitaan varsin letkeään tyyliin ja screenille ilmestyi sydämiä.

Perjantaina oli edessä pyörän vienti ja pussileikki. Testasin pyörää vielä kämpillä ja pakkasin kyytiin sisäkumin ja kaksi patruunaa. Ajattelin, että jos rengas menee toisen kerran, tyydyn kohtalooni ja odotan pellon laidalla järjestäjän apua. Päätin etten ota special needs -bageja pyörään tai juoksuun, koska sääennuste näytti hyvältä (sateeton, n.20 astetta). Matkaväsymys oli poissa pitkien yöunien ansiosta hyvässä sängyssä ja olo oli levollinen. Kisapäivää ennen tuli sparrailtua luottotriathlonkaverin kanssa. Fiilis oli kaikin puolin odottava.

Kisapäivä

Söin kaurapuuroa ja banaanin viiden maissa ja siirryimme viemään energioita vaihtoalueelle kuuden jälkeen. Parkkitilaa oli vanhan kaupungin ulkopuolella hyvin. Tarkoitus oli ottaa vaikka väkisin 60g hiilaria tuntiin ja jos omat eväät ei maistuisi, järjestäjän banaaneja ja suolakurkkua. Energiana oli jolloksia, gu:n vohveli, suolatabletteja ja laimeaa elektrolyyttijuomaa kolmessa pullossa pyörän alkuun. Ruoat ja määrien imeytyminen oli testattu etukäteen useammalla lenkillä, eikä ollut ilmennyt ongelmia. Pyörällä otin kyytiin kaksi vesipulloa juomien loputtua ja korvasin elektrolyyttijuomaa suolatableteilla. Pohdin, että varma keskeytys tulisi, jos erehdyn ottamaan järjestäjän geelejä, kokista, urheilujuomaa, red bullia, sipsejä…

Uinti – 3,86km

Veden lämpötila oli vajaa 18 astetta, joka vaikutti hyvältä. Aamulla oli sumuista ja mietin näkyvyyttä siksak-reitillä. Oli tunne, että olen uinut paljon, ettei tässä mitään hätää ole. Satamasta ei oikeen nähnyt mitään ja veteenkään ei päässyt. Verkkailin kuminauhoilla ja tein liikkuvuusliikkeitä, ilmeisesti sen verran näyttävästi ja harvojen joukossa, että tv-juontaja tuli haastattelemaan ja kyselemään tunnelmia. Vaihdoin kielen sujuvasti enkkuun, kun ruotsiksi tulleeseen kysymykseen olisi tullut varsin lyhyt vastaus ja pohdin samalla, että mihin tämä lähetys menee. Olin osallistujien vähemmistönaisia (20% n. 2000 osallistujasta oli naisia), joten ehkä siksikin päätyi minuun. Airbnb:n isäntä kertoi jälkikäteen, että näki haastikseni Ruotsin telkkarissa, joten siitä vasta selvisi sunnuntaina sattumalta, mihin mediaan haastattelu meni. Hauska muisto!

Sitten uimaan. Asetuin 1h10min loppupäähän, kun kisainfossa painotettiin realistista tavoiteaikaa. Aika mylläkkä oli ekat sadat metrit. Tämän jälkeen alkoi tasainen ohittelu. Sumua oli sen verran, että näki vain seuraavan poijun. Pisimmällä suoralla tulikin sitten yllättäen meduusaparvet suoraan alle. Niitä näkyi 10-30cm etäisyydellä suoraan alla 5-10kpl sykkiviä parvia. Ensin varoin käsivedoilla osumista ja mietin ulospuhallusta ettei huuliin osuisi. Lopulta totesin, ettei uinti etene ja kädet menevät miten sattuu, että uin vaan normaalisti ja osuu jos osuu. Jännä tunne, en ole meduusoja ennen nähnyt. Sataman läheisellä uintiosuudella niitä ei enää onneksi ollut. Pidemmällä oli aikamoista aallokkoa ja järjestelin muutamaan kertaan kanssa keinujia jaloista, kun heidän linja ei pysynyt ja tulivat toistuvasti päin. Vaikutti siltä, että moni oli aika purjeissa. Mietin mielessäni, että mulla on asiat ihan hyvin – pitkää liukua vaan poijulta poijulle, että kyllä tämä tästä joskus loppuu. Pari kertaa tarkistin vauhtia – toisella kertaa aallossa masentavan hidas, toisella kertaa sataman puolella hyvä. Nousu 1h16min (1:59min/100m) jälkeen. Ajattelin, että ihan ok, kun oli aallokkoa ja ohitussähläystä. Erityismaininta laseille, Orcan Killat toimivat loistavasti ja pysyivät muutamista iskuista huolimatta tiivisti naamalla.

T1

Vähän pyörrytti nousta. Onneksi suihkusta sai merivettä vähän huudeltua. Pohdin, että reagoiko vatsa hieman suolaiseen veteen, jota sinne vähän meni. Toisaalta, ekat suolat otettu, eikä vesi ollut ollenkaan niin suolaista, mitä etukäteen ajattelin. Pussileikin aikana märkkäri pois, kypärä päähän, sukat ja kengät jalkaan, liivi, osa energioista mukaan ja hölkkää visiiri huurussa yhden rekin verran pyörän ohi.

Pyörä - 181km

Sumuista ja sateista. Visiiri huurussa. Silta edessä. Niska oudosti jumissa uinnista. Kellon kanssa sähläystä. Mietin Öölannin siltaa hitaasti ylös polkiessa, että tätä en kestä kuutta tuntia. Liian pimeää, märkää ja erikoista puuskatuulta. Alamäessä vesi lensi kasvoille ja tuuli sivusta.

Kun päästiin saarelle, tilanne helpotti. Sykkeet laski aerk-vk1 alueelle, niska aukesi ja aurinko paistoi. Yleisö hurrasi liikenneympyröissä, maatiloilla, pihoilla – jotain aivan käsittämätöntä! Pyörän alku oli myötätuulta, "saaren leikkaus" sivutuulta ja paluu mukavaa vastatuulta. Olin ajatellut pitää tehot 50-70% ftpstä, mutta tuntui, että tehomittari näytti mitä sattuu. Päädyin siihen, että meen hieman riskillä vk1- alueen alapäätä, koska kisassa sykkeet on aina vähän koholla ja tunne tuntui pysyvän hyvänä tunti tunnin jälkeen. Energiaa otin matalana 30min välein. 70-80km kohdalla oli pakko pysähtyä vessaan ja toivoin, että bajamajat olisivat tyhjiä. Huono tuuri, miehiä kävi solkenaan pikaisesti "pystybajamajassa", mutta mä jouduin odottamaan. Toisesta bajamajasta kuului aivan armoton huuto, miehen karjaisuja ja "tykitysääntä" pyttyyn ja seinille. Ajattelin, että syön vohvelin ja odotan vaan, koska seuraava huolto on liian pitkällä. Toinen vessa vapautui, mutta edelleen seinä- ja pyttyrummutus naapurissa jatkui. Aikaa meni reilu 5min ja muutama mies totesikin, ettei taida bajamajassa olla kaikki hyvin. Tuossa kohtaa matkaa olin vähän kyllästynyt tuuleen, mutta stopin jälkeen piristyin ja mietin, että mulla on kaikki hyvin. Jatkan vaan tuuleen puskemista ja antaa porukan ohittaa.

Sillan laskun otin varman päälle "puoliksi" yläasennossa, koska mäki on jyrkempi kaupunkiin päin ja tuuli. Ajattelin, etten halua kisan päättyvän kaatumiseen. Osa tykitti hurjaa vauhtia ohi. Saaren jälkeen tultiin kaupunkiin, valtatielle, kapeille camiosuuksille, jossa ei saanut ohittaa ja peltocameille. Oikeastaan aika hauska loppureitti! Tekninen mutkikas pätkä meni osin yläasennossa, kun en tuntenut reittiä ja käännöksistä ei nähnyt tien jatkoa. Tullessa uskalsin ajaa alhaalta koko pätkän. Peltocameillakin oli jo pientä kyllästymistä havaittavissa, mutta toisaalta näin pyörän teknistä ongelmaa yms, joten ajattelin, että kyllä tää tästä joskus loppuu. Kun yritin nostaa tehoja sykkeet karkasi vk2 alueelle, niin lopetin ne vetokokeilut lyhyeen. Loppupätkää olisi voinut polkea keskittyneemmin: polkeminen rupesi tuntumaan huviajelulta, odottelin reitin loppumista ja alkavaa juoksua. Aika 6h7min / 29,4km/h

T2

Vihdoin. Pyörä rekkiin ja vessaan. Nyt ei ollut huutavaa naapuria. Pussilta lenkkarit, lippis, energiat ja matkaan.

Juoksu - 42,2km

Olin niin helpottunut juoksun alussa jalkojen olotilasta ja siitä, että pyörä loppui. Juoksu alkoi kaupungista, jossa oli aivan armoton kannustus. Vanhan kaupungin muurin sisällä suorastaan jytisi. Mietin, että kuuroudun neljä kertaa läpijuostessa.

Tuntui oudolta tulla maaseudun keskeltä valtavaan kannustusmassaan ja bileisiin. Tunnustelin olotilaa ja oikeaa puolta vatsasta pisti pitkittäissuunnassa. Ajattelin, että saattaa johtua ajoasennosta ja yritin venyttää askelta taaemmas, jotta vatsan seutu venyisi. Se ja energia auttoivat ja tunne siirtyi ensin toiselle puolelle ja sitten kokonaan pois. Juoksun alussa näin huoltajan, joka kertoi hyvästä uintiajasta ja pyörästä. Siitä tuli energiaa maratonin alkuun. Juoksu oli kolmena kierroksena. Taas aloin tarkkailemaan sykkeitä, ajattelin, että vk1 alapään sykkeillä voin mennä. Vauhti vastasi treenien pk-vauhtia, joka oli taas masentavaa, mutta mietin taas, että ollaan kisassa ja on jo kuormaa alla. Katselin vauhtia ja välillä vaan sykkeitä. Etenin kannustuspisteeltä toiselle – huollosta toiseen – bileistä toiseen. Niitä olikin monenlaisia: rapujuhlaa, power up -kaarta, livemusiikkia, savukoneita, pystytettyjä "heja heja" -katsomoita, "ihmisaaltolinjoja", tanssiporukoita eri tanssityylein.. Jokaisesta parin kilsan välein olevasta huollosta join vettä, kaadoin sitä osin päälleni ja söin oman energian tai banaanin. Vapaaehtoiset rupesivat jo seuraavilla kierroksilla tunnistamaan, että tuo on se kahden kaadon tyyppi. Kannustajien tarkkailu oli myös mielenkiintoista, mietin, että miten he jaksavat seuraavalla kierroksella hejata – kyllä jaksoivat, osa eri paikassa ja osa porukoista vaihtoi kannustusvaatteitakin! Mietin, että jos noi mummut jaksaa tanssia koko pitkän illan, mäkin jaksan maaliin. Juoksun kolmannella kierroksella jalat veti jotenkin jumiin puisiksi – ehkä n. 32km kohdalla. Mietin siinä kohtaa, että oliko tää tässä. Ei näillä jaloilla voi juosta. Hetken aikaa pään sisäistä kamppailua ja päätin, että kyllä niitä voi pakottaa eteenpäin, kun ei mitään kipuja ollut. Kaunista se ei ollut, mutta hyvin se eteni. Siirsin ajatukset pois jaloista. Juoksun lopussa oli aika yksinkertaista ajattelua: onko seuraavan huoltopisteen banaani kuorittu, minkä kokoinen palainen on luvassa, onko suolakurkut lohkoina vai palasina. Jännä lauantai-ilta tosiaan. Juoksu 4h23min/ 6:15min/km.

Maali

Mulla oli juoksun alussa vahva tunne, että maaliin tullaan. En uskaltanut sanoa sitä huoltajalle. Tunne ja tahto pysyivät kuitenkin vahvana läpi juoksun. Ja ne oikeastaan vahvistuivat kolmannella kierroksella puujalkoja käskyttäessä. Ohitin toisella ja kolmannella useamman vastatuuliosuudella eteen puskeneen ja näin paljon kävellen eteneviä. Maalissa 11h56min (age group 12/36).

Jalat meni maaliviivan jälkeen ihan tukkoon (kyllä, vielä enemmän) ja kävelykin muuttui vaivalloiseksi. Hyvin avulias intilaistaustainen volunteer saattoi mut recovery alueelle avaruusviltin kanssa. Hän päivitteli, kuinka raaka kisa on, esitteli ystävällisesti ruoat, suihkut, paidanhakupisteen, kulkuväylät ja varmisteli, että pärjäänkö ja onko minulla huoltaja vastassa.

Sunnuntain Awards Seremony

Päällimmäisenä kisasta jäi mieleen loputtomat "Heja, Heja" ja "Bra jobbat" -kannustushuudot. Ihan hillitön meininki! Ja toki jalkoihin jäi tunne, että jotain on tullut tehtyä. Päätettiin huoltajan kanssa osin vitsillä ja osin mielenkiinnosta osallistua palkintojen jakoon ja Kona slottien jakoseremoniaan. Kiinnosti tietää, miten homma toimi ja miten kauas paikka jää. Naureskelin rekisteröinnin yhteydessä kysymykselle siitä, olenko valmis ottamaan Konan täysmatkan MM-kisapaikan vastaan tälle vuodelle, jos sitä minulle tarjotaan.

Seremonian alkuun päästiin fiilistelemään kisavideota ja sydänkalvoesityksiä. Tämän jälkeen jaettiin palkinnot valtavien taputusten kera. Sitten osa porukasta poistui ja Kalmarsaliin tuli jännittynyt tunnelma. Järjestäjä kertoi, miten homma toimii ja slottien jako aloitettiin. Slot piti ottaa vastaa paikan päällä ja maksaa heti. Jälkikäteen ei ollut jaossa paikkoja. Slottien jako aloitettiin ikäryhmien vanhimmista naisista ja paikkoja oli naisille varattu Kalmarissa poikkeuksellisen monta. Aika nopeasti säikähdin, että Kona slot voi oikeasti olla tulossa. Googlasin äkkiä majoituksia ja lentoja ja kun oma nimi todella tuli – olin aivan hiljaa ja järkyttynyt. Mielessäni pohdin, että järki käteen, Konalle ei välttämätön päästä.

Erityiskiitos täysmatkavuodesta puolisolle, valmentajille ja treenikavereille! Totean kliseisesti, että ilman teitä, tämä ei olisi ollut mahdollista. Matka oli loistava ja sen kruunasi onnistunut Kalmarin retki. Vuosi oli täynnä pitkiä matalasykkeisiä treenejä, tahdon voimaa, kärsivällisyyttä, isoa treenikuormaa, treenien priorisointia ja luonteen lujuutta.

Kisan tunnuslausetta lainaten: Race with a smile!

-Emmi-