Villen kisaraportti: Voimarinteen teräsmieskisat 5.7.2020 puolimatka

Seuraavassa saatte lukea PUHTI triathlonryhmässä harjoittelevan Villen kisararportin:

Villen Puolimatka Voimarinteen Teräsmieskisoissa 2020 Sastamalan Karkussa.

Ennen kisaa

Ilmoittauduin Voimarinteen puolimatkalle jo helmikuussa (hyvän tarjouksen houkuttelemana) tarkoituksena suorittaa puolimatka sopivasti noin kuukausi ennen tämän kauden päätavoitetta Tallinnan täydenmatkan Ironman-kilpailua. Tavallisesti olen osallistunut puolimatkalle heinäkuun loppupuolella Joroisilla, mutta tämä olisi ajankohtana ollut tietenkin aivan liian lähellä täysmatkaa. Eipä ollut vielä ilmoittautuessani tiedossa, minkälaiseen solmuun koronavirus tulisi laittamaan koko suomalaisen triathlonkesän. Onnekseni tämä välitavoitekisa Voimarinteella sekä Tallinnan täysmatka (ainakin toistaiseksi) molemmat kuuluvat ei-peruttujen tapahtumien listalle, joskin Tallinnan kilpailu siirrettiin syyskuun alkuun. Tämä pisti myös oman kisastrategiani Voimarinteella uusiksi. Puhti-valmennusjohdon kanssa keskusteltuani päätimme yhdessä, ettei ns. all-out suoritus kaksi kuukautta ennen kauden päätavoitetta ehkäpä olisi paras mahdollinen strategia ja kisaan lähdettiinkin käsijarru hieman laahaten. Anaerobiselle kynnykselle ei sykekäyrää tässä kisassa tulisi päästää.

Jonkinasteisesta kisajänskätyksestä kärsivänä henkilönä tämänlainen kovan harjoituksen lähestymistapa oikeastaan miellytti. Jo opiskeluaikoina takaraivoon hakattu jatkuvaan parantamiseen tähtäävä japanilaistyyppinen filosofia ei tähän kisaan tulisi luomaan minkäänlaisia tulospaineita. Toki oli tiedossa, ettei Voimarinteen mäkisellä reitillä todennäköisesti muutenkaan tehtäisi ennätyksiä. Kisaviikon saikin viettää kokolailla rennoissa tunnelmissa kevennetyin reenein.

Perjantaina pakoilimme vaimon kanssa taloyhtiön pihatalkoita ja päätimme käydä tutustumassa uudistettuun pyöräreittiin etukäteen autolla. Reitin karttatiedustelu oli luonnollisesti suoritettu jo ennen tätä. Itseäni ainakin helpottaa, kun tietää mitä odottaa. Reittiä tulee omassa päässä jaettua osiin tyyliin "ensin 6,5km siirtymää isolle tielle, jonka jälkeen 16km suuntaansa ajoa ison tien vartta. Siirtymiähän ei edes lasketa ja tuollainen 16 kilometrin pätkä menee ns. hujauksessa. Sitten ollaankin jo ekalla kääntöpaikalla." Reitti oli selkeänä mielessä vaikka ilman opasteita ja suoritetun ajoneuvotiedustelun jälkeen oli ilmeistä, että pienelle eturattaalle tulisi sunnuntaina olemaan käyttöä.

Kisaa varten tarvittavien varusteiden pakkaaminen onnistuu tällä(kin) triathlonkokemuksella jo kokolailla rutiinilla. Arvontalaulut raikaavat lähinnä mietittäessä mahdollisia poikkeavia olosuhteita, jotka saattaisivat vaatia esim. irtohihojen tai jopa takin käyttöä pyöräosuudella. Nyt luvassa olisi kuitenkin kutakuinkin ideaaliolosuhteet: poutaa, vähätuulista ja hieman alle 20-asteen lämpötila. Sateisemman viikon ansiosta vedetkin olivat jo viilentyneet siinä määrin, että uintia pelkällä kisapuvulla ei tarvinnut harkita. Pakkaus luonnollisesti jäi ns. viime tippaan ja kisarepun vetoketju sulkeutui kisaa edeltävä iltana noin yhdeksän aikoihin. Energioiden suhteen huomenna kokeiltaisiin uutta lähestymistapaa: geelipulloa. Oletko kyllästynyt geelin tahmaamiin sormiin ja kisapuvun takataskuissa pisteleviin geeliroskiin pyöräosuudella? Niin minäkin. Kokeile geelipulloa.

Kisapäivä

Startti oli kello 10:00. Tämä tarkoitti heräämistä aamupalalle seitsemän maissa ja lähtöä kohti Voimarinnetta vähän aamukahdeksan jälkeen. Koronaepidemia oli suoraviivaistanut toimintaa kisapaikalla siten, että kaikenlainen turha kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa oli minimoitu. Kisanumeron nouto itse pyykkinarulta, varuste check-in ilman pyörän tarkastelua ja vain kolmen kilpailijan pyörät per rekki. Kelpaisi ihan standardimenettelyksikin ainakin allekirjoittaneelle. Kaikenlainen sosiaalinen toiminta ennen aamuyhdeksää kun pitäisi jo Geneven ihmisoikeussopimustenkin nojalla kieltää. Tavarat rutiinilla valmiiksi vaihtopaikalle, pyörätietokone valmiiksi, kaiken tämän lomassa taka- ja eturenkaan puristaminen varmuuden vuoksi ainakin 10 kertaa, kisainfo ja märkäpuvun pukeminen - ja sitten uinnin lämmittelyyn.

Kisainfossa lupsakka kiinteistönvälittäjänäkin mainetta niittänyt juontaja julisti veden lämpötilaksi 21 astetta. Jo lyhyen lämmittelyuinnin aikana huomasi, miten reilun viikon kylmempi jakso oli viilentänyt uimavesia enkä uskonut ilmoitettuun 21 asteen lämpötilaan hetkeäkään. Myöhemmin Garminin data paljastikin, että vesi oli 18-asteista. Vallan passelinlämpöistä kuitenkin märkäpuku-uintiin, eikä veden lämpötilaa suorituksen aikana ajatellut kertaakaan. Allekirjoittaneen paremmin tuntevat tietävät, ettei uinnin suunnistaminen aina ole se meikäläisen suurin vahvuus eivätkä kaikki aina valitse samoja uintireittejä kuin minä. Tämä piti paikkansa tälläkin kertaa. Lähdin uintiin melko eturivistä aivan vasemmasta reunasta tarkoituksena poijuja viistäen uida optimaalista reittiä maaliin. Yleensä pieleenmenneen suunnistamisen kisassa huomaa siitä, että uinti massalähdöstä huolimatta onkin kovin rauhallista eikä kukaan hakkaa takaraivoon tai yritä painaa jalkoja pohjaan. Pian havahduinkin tähän tunteeseen ja huomasin olevani koko porukan oikealle puolella. Korjasin ajolinjoja, mutta huomasin uinnin tänään syystä tai toisesta viettävän vahvasti oikealle. Havahduinpa ensimmäisen kierroksen viimeisellä suoralla siihenkin, että nokka osoittikin 90 astetta aivan väärälle rannalle. Koko uinnin aikana muita kisailijoita ei näkynyt lähellä edessä eikä aivan perässäkään. Ajattelinkin uinnin sujuvan tänään huonosti mutta puolenvälin rantautumisessa katsoin ensimmäiseen kierrokseen kuluneen 17 minuttia. Ihan OK. Loppuaika lopulta noin 35 minuuttia, joka on kutakuinkin täsmälleen sama kuin edeltävä ennätysvuonna Joroisilla. Ja sitten sykettä kohti kohti anakynnyksen kiellettyä hedelmää Voimarinteen legendaarisissa portaissa...

Ensimmäisestä vaihdosta mainittakoon vain se, että kisan jälkeen Puhti Triathlonin ylin valmennusjohto tiedusteli, oliko vaihtopaikalla jotain ongelmaa. Vastasin kuivanneeni varpaanvälit oikein huolella ja asetelleeni sukat pyöräosuutta varten. Aiempina vuosina minulta on tiedusteltu, söinkö kenties eväitä vaihdon yhteydessä.

Pyöräosuus on itselleni triathlonissa ehkäpä se haastavin vaihe. Ei sillä, että pyöräily varsinaisesti olisi jotenkin vastenmielestä tai lajina jotenkin erityisen heikko - päinvastoin. Usein kuitenkin tuntuu, että pyöräosuudella jokin asia on aina huonosti. Paikat väsyvät staattiseen asentoon, tavoitewatit seilaavat missä sattuu, sataa, tuulee, asfaltti on huonoa tai vähintäänkin kärpäset kopsahtelevat suoraan kitusiin ylämäissä huohottaessa. Noin 85% FTP:tä lähdin tavoittelemaan, lopputulemaksi jäi keskimäärin 75%. Ylämäet menin kerrankin maltilla ehkä jatkuvasti kytännyt osuuden senhetkistä keskinopeutta. Päällimmäiseksi fiilikseksi jäi, että pyörä tällä(kin?) kertaa jäi jotenkin piippuun ja ihan parasta mahdollista suoritusta ei saanut itsestäni irti. Takareidet ja alaselkä ilmoittelivat jo toisen kierroksen alkupuolella, että pyöräily saisi tältä päivältä jo riittää. Note to self: venyttele jalat kunnolla ennen pitkää pyöräsuoritusta. Plussat: optimaalinen keli, mukavahko keskinopeus ns. täydenmatkan wateilla, geelipullo. Miinukset: orastavat takareisi- ja alaselkäongelmat sekä maantieosuuden loppupuolella ollut yyyyyyyyyllätyskuoppa, johon täräyttäminen onnistui toki molemmilla kierroksilla. Loppuaika karvan alta 2 tuntia ja 50 minuuttia. Keskinopeus 32 km/h. Sykkeet kaukana anakynnykseltä.

Kuva Janne Autero.
Kuva Janne Autero.

Vaihto pyörästä juoksuun sujuu aina sutjakasti. Kiitos T1:sessä tehdyn pohjatyön ja pikanauhojen. Pyörä telineeseen, kypärä päästä, pyöräilyhanskat käsistä, lenkkarit jalkaan, lippa päähän, geelit takataskuun ja kisanumero eteen. Lajinvaihto kellosta ja juoksubaanalle. Valmentajatkaan eivät kiinnittäneet erityistä huomiota T2-suoriutumiseeni.

Juoksuosuuden yleisfiilis: todella hyvä. Suupielet kääntyivät väkisinkin hymyyn, kun katseli kellon ilmoittamia ensimmäisten kilometrien keskivauhteja ja vertasi niitä syketietoihin. Sykkeet pysyttelivät pitkään vain hieman aerobisen kynnyksen yläpuolella ja hakeutuivat lopulta tasapainoon n. 10-15 lyöntiä anakynnyksen alapuolelle. Voimarinteellä juoksu tehdään kolmena kierroksena, mikä jakaa osuuden mukaviin pienempiin paloihin. Kierroksen päätteeksi aina geeli ennen uuden kierroksen alkua, pieni suullinen vettä jokaisella juomapisteella ja finaalikierroksella geeli myös kierroksen puolivälin juottopisteellä. 

Kuva Mika Hannus.
Kuva Mika Hannus.

 Kun juoksuakaan ei tarvinnut vetää niinsanotusti rajoitinta vasten, jäi juoksun lomaan mukavasti voimia morjestella ja kannustaa tuttuja kanssakilpailijoita (ja ylipäätään tunnistaa heitä). Juomapisteillä sai hyvää kannustusta huoltojoukoissa toimineilta seuratovereilta ja tiedustelipa siellä eräskin minua harkkakisassa peesannut triathlonkaveri 😉, oliko pyöräosuudella peesaajia. Eipä ollut. Puolimaratonin loppuaika muutaman sekunnin alle 1 tunti 47 minuuttia ja koko kilpailu 5 tuntia, 17 minuuttia ja rapiat päälle. Tuohon maastoon ja tällä kisastrategialla oikein tyytyväinen lopputulokseen.