Villen kisaraportti: Ironman Tallinn, täysmatka 5.8.2023

Villen kisaraportti: Ironman Tallinn 2023

Triathlonin täysmatka: uinti 3800m, pyöräily 180km sekä juoksu 42,2km.

> Uinti: 1:15:47

> T1: 0:06:48

> Pyörä: 5:51:43

> T2: 0:04:16

> Juoksu: 3:49:35

Kokonaisaika: 11:08:06

Ironman Tallinn 2023 - kauden pääkisani. Eräänä marraskuisena tiistai-iltana selaimeni hakeutui ironman.com:iin. No mites se nyt sillä lailla? Ilmeisestikin tuolloinen päänsisäinen fiilis oli sellainen, että ainakin ajatuksen tasolla koronavuoden 2020 täysmatkaprojektin uusiminen tuntui hyvältä idealta. Aivan ex-tempore tämä ajatus ei kuitenkaan ollut - olinhan tuossa vaiheessa jo ilmoittanut koutseille haluavani sähköpostiini kuukausittaisen pläjäyksen täysmatkan suorittamiseen tähtääviä harjoitteita. Hikitilaus oli ollut jo sisässä.

Kahdentoista vapaa-ajan kohdistamisongelmat tehokkaasti poistavan kuukausittaisen PUHTI-ohjelman jälkeen aika oli vihdoin käsillä. Harjoitusvuosi oli muodostunut hyvin erilaiseksi, kuin viime täysmatkaprojektissani. Edelliskerralla en ollut kertaakaan kipeänä, loukkaantumisia ei ollut ja etätyöskentely sekä työmatkojen täydellinen puuttuminen mahdollistivat lähes sataprosenttisen harjoitusohjelman noudattamisen. Tällä kaudella tunnuin imuroivani itseeni kaikki mahdolliset taudinaiheuttajat, kuten kirsikkana kakun päällä enterorokon (jep, itsekään en tiennyt sen iskevän myös aikuisiin…) Tammikuussa pyöräytin vasta edelliskesänä loukkaamani, juuri kokolailla kuntoutuneen nilkkani uudestaan ja koronavuosien jälkeen vauhtiin päässyt työmatkustaminen haittasi ajoittain pahastikin treeniohjelman noudattamista. Vuoteen mahtui myös iso määrä surua ja murhetta. Kesä- ja heinäkuun pystyin kuitenkin keskittymään tähän projektiin hyvin ja kunto kisaan lähdettäessä oli tilanteeseen nähden paras mahdollinen. Kaikille täysmatkan suorittamisesta #haaveileville todettakoon, että täysmatkaharjoittelu on hyvinkin mahdollista myös kiireisen työn ohessa - varsinkin, jos jonkinlaisia pohjia on jo edeltävinä vuosina tehty. Jos selviää PUHTI ykkösryhmän ohjelmasta, selviää myös täpäriohjelmasta. Sunnuntaille kannattaa vaan varata vähän enemmän roskaruokaa.

Muistellessa kuluneita kuukausia, monenlaista kivaa yhdessä tekemistä treenikavereiden kanssa mahtui tähänkin kauteen: Kuortaneen treeniviikonloppu syksyllä, Mallorcan pyöräleiri huhtikuussa, Tahkon treeniviikonloppu helatorstaiviikonloppuna sekä tietenkin lukuisat PUHTI-yhteistreenit. Aika kultaa muistot, eikä päällimmäisenä mielessä todellakaan ole sydäntalven pitkät trainerisessiot "I like to do this, this is fun, this is fun and I like to do it" -mantran soidessa mielessä.

Kisaviikko

Kisaviikolla tutkailtiin taas silmä kovana sääennusteita. Aloitin toisen osan kesälomastani kisaviikolla ja tottahan toki pitkä töissä vietetty hyvän sään putki oli pääkisan lähestyessä vaihtunut ja Pekka p**kele lupaili taas sateita. Yksi bongaamani uutisotsikko oli "kohta sataa vieläkin enemmän." Ihanaa. Eminemin ja Didon biisi Stan muodostui tämän kesän hitiksi Instagram-postauksissani. Kisaviikon ennuste oli kuitenkin mielenkiintoinen: käytännössä kaikkina kisaa edeltävinä ja kisan jälkeisinä päivinä sataisi (ja kunnolla) mutta itse kisapäivä olisi vähintäänkin poutainen. Uskoo ken tahtoo. Tämän vuoden Lahden Ironman puolimatka oli vielä turhankin tuoreena mielessä. Stania stereoihin.

Kisapäivä olisi lauantai ja lähtisimme Tallinnaan jo torstaina. Kisapakkaus sujuu "näillä kilometreillä" jo melko helposti ja erilaisia pakkaus-exceleitä löytyy pohjaksi jo useammalta vuodelta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kisaviikko olisi stressitön. Ehei. Ennen kisakamojen check-iniä ehtii vielä stressaamaan monenlaisia asioita, kuten "laitanko ketjuihin kuivan vai sadekelin öljyt?", "kuinka monta kertaa uskon renkaideni puhkeavan kisan aikana ja kuinka monta varasisuria/hiilidioksidipatruunaa tarvitsen mukaan?", "otanko pyöräosuudelle lisävaatetta kisapuvun lisäksi? Entä juoksuun?", "uinko lyhyt- vai pitkähihaisella märkkärillä?" Tallinnan Ironmanin kaltaisessa isossa kisassa monet tämän kaltaisista päätöksistä tulee tehdä jo kisaa edeltävinä päivinä ennen varusteiden check-iniä. (Asiaa #miettiville tiedoksi: laitoin sadekelin öljyt, sisureita matkassa 3, hiilidioksidipatruunoita 4, varauduin pyöräosuudelle tuuliliivillä mutten ottanut mukaan, juoksuosuudelle otin mukaan kevyen tuuliliivin takataskuun mutten tarvinnut ja uin normimärkkärillä.) Tällaisissa asioissa olen hieman #stressaaVille.

Tallinnaan saavuttuamme ajoimme suoraan laivasta Rocca Al Maren ostoskeskuksessa sijaitsevaan kisakeskukseen ilmoittautumista varten. "Reilun 600 euron reppu" oli tänä vuonna kuulemma sama kuin edellisvuonna ja ihan miellytti omaa silmää. Hotelliksi olimme valinneet ydinkeskustassa sijaitsevan virallisen kisahotellin Virun, josta kisajärjestäjä lupasi kisa-aamuna shuttle-kuljetuksen uinnin lähtöpaikalle. Logistiikan kannalta lähellä kisakeskusta sijaitseva hotelli olisi siinä mielessä kätevämpi, että maalialueelta pystyisi sitten kävelemään (tai ryömimään) helposti takaisin majoitukseen. Nyt kisapäivän logistiikka vaati hieman enemmän miettimistä ja päätimme jättää auton valmiiksi Rocca Al Mareen jo kisaa edeltävänä päivänä samalla, kun tekisin pyörän sekä T1+T2-varustepussien check-inin.

Varusteiden vienti oli tänä vuonna todella hyvin organisoitu ja sujuva. Pyörä + T1/T2-varustepussit vietiin kaikki uinnin lähtöpaikalle ja kisajärjestäjä kuljetti T2-pussukan juoksun vaihtopaikalle valmiiksi (edelliskerralla check-inissä oli kaikenlaista osin koronatoimista johtuvaa epäsujuvuutta sekä jonottelua ja T2-pussukka piti vielä erikseen viedä täysin toiselle puolelle kaupunkia juoksun vaihtoalueelle.) Olin jotenkin onnistunut repimään ammottavan aukon T2-pussini kylkeen mutta onneksi järjestäjältä löytyi kaikenkorjaava jesseteippiä avuksi. "Kiitos Jeesus teipistä, ole aina luonamme. Amen." Pyörää viedessäni törmäsimme tällä reissulla ensi kertaa kisaan myös osallistuviin koutseihin Jaanaan ja Juhaan.

Varusteiden viennin jälkeen kisakeskuksen ylle saapui suorastaan naurettavan voimakas sadealue. Ennuste oli luvannut kyseiselle päivälle pilvistä ja maksimissaan 0,2mm sadetta - hieman alkoi tuo kisapäivän ennusteen paikkansapitävyys mietityttämään. Olin henkisesti varautunut kaikkeen helteisen aurinkonpaisteen ja monsuunisateiden väliltä.

Kisa-aamu

Startti olisi 6:45 ja hotelli tarjosi kisapäivänä aamiaista poikkeavasti jo kello 04:00 alkaen. Shuttle-kuljetus uinnin lähtöpaikalle oli varattuna kello viideksi. Herätyskellon laitoin soittamaan kello 3:30 (ja 3:35 sekä vielä varmuudeksi 3:45 - varmaan arvaattekin, ettei noita varmistusherätyksiä lopulta tarvittu.) Yritin mennä (itselleni) ajoissa nukkumaan jo kymmenen maissa, mutta Nukkumatin hiekkasäkissä oli ollut T2-pussin kaltainen reikä ja eihän se uni vielä siinä vaiheessa tullut. Nukahdin ehkäpä joskus hieman ennen puoltayötä heräten pariinkiin otteeseen välissä. Unta ei siis aivan mielettömiä määriä tullut pohjalle.

Aamulla herätessä mieli oli yllättävänkin tyyni. Märkkärin, vedet, energiat ym. kisa-aamuna tarvittavan olin pakannut jo valmiiksi joten aamuksi jäi vain aamutoimet, aurinkorasvaus, aamupala ja shuttlen lähtöpaikalle siirtyminen. Aamupalalla iso lautasellinen puuroa marjoilla ja raejuustolla, paahtoleipä, hedelmiä ja mehua. Ja viimeiset kisaspekulaatiot koutsien kanssa.

Rasti seinään, ulkona sää oli sitä mitä luvattiinkin eivätkä Eminem&Dido ehkäpä tänään saisi rojaltimaksuja. Bussille kävellessä vastaan tuli muutamia baarireissuiltaan palailevia turisteja - "sulla on kohta pää kipeä, mulla ei", mietin. Itseasiassa tässä olin väärässä.

Ujumine - eli uinti

Uinnin lähtökarsinassa ryhmittäydyin 1h - 1h15min lähtöryhmään ja puhuin koutsitkin mukaan samaan karsinaan. Aivan tähän aikaan en odottanut uintia suorittavani, mutta uintiosuudella on ainakin tuhat kertaa helpompaa olla ohitettavana kuin ohittajana. Lisäksi muutkin kisailijat noudattavat kokemani mukaan samaa ajatusmallia. Varsinkin uinnin alussa ohittelinkin melkoisen paljon porukkaa - olivat selvästikin ottaneet tasoaan kovemman lähtöryhmän.

Harku Järv on vähintäänkin mielenkiintoinen uimapaikka. Kyseisessä järvessä kun ei näe eteensä mitään. Ei sitten yhtään mitään, edes omaa kättänsä. Vesi on kuin Hartwallin harmaassa lonkerossa uisi sillä erotuksella, että siitä ei näe läpi. (Toisaalta en harmikseni koskaan ole uinut lonkerossa, enkä varmaksi osaa sanoa ko. nesteen läpinäkyvyydestä uidessa.) Periaatteessahan tämä ei haittaa muuten kuin siten, että ohitettavien jalkojakaan ei näe ennen kuin ovat jo kutakuinkin omassa suussa. Melko varovainen sai siis olla, ettei saa potkua päähänsä.

Aallokko varsinkin kisaa edeltävinä päivinä näytti melko kovalta eikä kisapäiväkään ollut varsinaisesti tyyni. Tietyillä osuuksilla vasta-aallokko oli melko kova ja toisilla osuuksilla aallot tahtoivat painaa sivusta pois reitiltä. Uinti sujui kuitenkin kokonaisuudessaan todella hyvin. Tiesin lähteneeni liikkeelle melko kovaa, mutta toisaalta vauhti tuntui vaivattomalta ylläpitää. Kontaktia muihin uimareihin tuli melko paljon ja tuntui, etteivät kaikki olleet oikein kotonaan hieman isommassa aallokossa pysähdellen suunnistamaan ja poukkoillen sivuun reitiltä. Useampikin kanssauimari tuntui väenvängällä haluavan uida pois reitiltä törmäillen kylkeeni. Osa ohitteli poijuja vääriltä puolilta. Keskityin täysin tekemään omaa uintiani ja vaikka huomasinkin kanssauimarin sinnikkäästi puskevan kylkeeni, pari hieman tehokkaammin loppuunvietyä käsivetoa oikeaoppisella käden saatolla pitkälle kuvitteelliseen housunlahkeeseen (ja kanssauimarin päähän) hillitsivät moista turhaa läheisyyttä ja ei-haluttavaa toimintaa hyvin.

Katselin jo uinnin aikana, että taivas näytti todella aurinkoiselta ja olisi todennäköisesti tulossa kaunis päivä. Asiaa oli vaikea uskoa. Hyräilin vähän Stanin alkuriimejä mielessäni. Päätin kuitenkin, etten ota pyöräosuudelle turhia lisävaatteita mukaan painoksi vaan lähtisin vaihdosta pelkällä kisapuvulla. Harkusta noustessa uinnin loppuaika 1:15:47 (1:59min/100m) ja parannusta ensimmäiseen täydenmatkan kisaan kolmisen minuuttia. Olin tyytyväinen, hyvä alku pitkälle päivälle.

Jalgrattasõit - eli pyörä

Yksi kehitystavoite edelliseen täydenmatkan kisaan verrattuna olivat vaihdot. Pitkän uinnin jälkeen oli kyllä pakko pitää vessatauko, mutta sain silti noin kaksi ja puoli minuuttia parannettua T1-vaihtoaikaa edelliseen täydenmatkan kisaan verrattuna. Pääosin tämä toki tuli siitä, että hyvän kelin vuoksi mitään lisävaatetta ei tarvinnut pukea päälle. Ei muuta kuin pyörän selkään.

Tiesin pyöräosuuden alkavan useamman kilometrin loivahkolla nousulla ja tuuli tuntui olevan vastainen juurikin pyöräosuudelle lähdettäessä. Heti alussa kävi selväksi, että tuuli tulisi olemaan merkittävässä osassa tämän päivän kisassa. Tallinnan pyöräreitti on tasainen ja nopea, mutta täten toisaalta hyvinkin tuulelle altis. Reitti tehtäisiin kolmena 60km kierroksena. Asfaltti on reitillä ehjää mutta paikoin melkoisen töyssyistä. Säijässä ajamisen jälkeen kuitenkin oikeinkin nautinnollista ajettavaa.

Ensimmäisen pyöräkierroksen aikana huomasin, että ensimmäisellä noin 40 kilometrillä keskinopeus jäi kauaksi tavoitteesta mutta toisaalta viimeiset noin 20km myötätuuleen vastapäällystetyllä Paldiski Maantee:llä takaisin kohti keskustaa kulkivat helpohkosti lähemmäs 40km/h keskarilla. Lähdin toteuttamaan kahta viimeistä pyöräkierrosta tällä strategialla: alku sekä vastatuuliosuudet miten nyt menevätkään ja lopussa sitten mahdollisimman hyvää vauhtia takaisin.

Pyöräosuudella käy usein niin, että alussa muita pyöräilijöitä näkee enemmän, kun hitaat uimarit mutta nopeat pyöräilijät tulevat takaa vauhdilla ohi ja toisaalta itse ohittelee nopeampia uimareita, joiden pyöräjalka ei sitten olekaan aivan yhtä vahva. Tämän jälkeen näkee usein vain samoja henkilöitä, mikäli kaksisuuntaisilla osuuksilla vastaantulevat unohdetaan. Näiden henkilöiden kanssa vaihdetaan sitten sijoituksia edestakaisin ja huomasin itse ohittelevani ja tulevan ohitetuksi ainakin Joergin, Yakovin ja Stanin kanssa. Stan. Pahanilmanlintu. Hus hus, pois.

Varmaankin samoihin aikoihin, kun bussipysäkille kävellessäni kohtaamani henkilöt heräilivät hotelleistaan krapulaisina päänsäryn riivaamina, itsellenikin iski yllättäen päänsärky. "Mitä ihmettä?!? Tämähän onkin aivan uusi vitsaus pyöräosuudella", mietin. Ensimmäisen vessatauon olin pitänyt ensimmäisen kierroksen loppupuolella n. 56km kohdalla ja toisen kerran pysähdyin n. 100km huoltopisteellä pääasiallisena tarkoituksena ottaa särkylääkettä päänsärkyyn ja käydä samalla taas myös vessassa. Lämpimän kelin takia olin pyrkinyt juomaan itselleni tavallista enemmän, jotta nestehukka ei pääsisi yllättämään pahasti juoksuosuudella. Aivan kaikki nautitut nesteet eivät näemmä kuitenkaan imeytyneet. Huomasin samalla, että keskinopeus pääsi putoamaan jo karvan alle kolmenkympin ja päätin, että viimeisellä kierroksella myös vastatuuliosuudet tulisi puskea hieman kovempaa, jotta pääsisin edes viime kerran pyöräaikaan.

Loput 80km pyörästä menivätkin yllättäen nopeasti. Sain uutta virtaa pienen pysähdyksen antamasta tauosta ja jalkojen vetreytyksestä, särkylääke alkoi auttaa päänsärkyyn ja keskinopeuden nosto haastavista tuuliolosuhteista huolimatta takaisin edellisen täydenmatkan lukemiin toi lisävirtaa. Pyöräosuus 5:51:43 ja edelliskertaan verrattuna heikennystä kolmisen minuuttia. Reitti oli tällä kertaa hieman ylimittainen ja keskinopeus kuitenkin täsmälleen sama kuin ensimmäisellä täydellä matkalla 30,8km/h. Pysähdykset poislaskettuna 31,5km/h. 

Heti pyöräosuuden jälkeen olin inasen pettynyt, mutta varsinkin koko kisan jälkeen muiden kilpailijoiden kokemuksia kuultuani olin ihan tyytyväinen. Vaihdossa taas pari minuuttia parannusta edelliskertaan verrattuna. Iltapäiväksi oli luvattu pilvisempää keliä, jopa pienten sadekuurojen mahdollisuutta. Nappasin ohuen tuuliliivin varuiksi mukaan juoksuosuudelle kisapuvun takataskuun.

Jooksmine - eli juoksu

Juoksuosuudelle olin asettanut ehkäpä selkeimmät tavoitteet. Maraton alle neljän tunnin ja aivan hurjana päivänä voisin tavoitella jopa 3:45 alitusta. Lähdin liikkeelle hieman ylikovaa noin 5:00min/km tahdin kilometrejä kellotellen, mutta sykkeiden pysyessä nätisti PK:lla otin riskin jatkaa tätä vauhtia niin kauan, kun hyvältä tuntuu ja syke pysyy aisoissa. Tiettyyn tavoiteaikaan pääsemiseksi itselleni toimii parhaiten täysin tasaisen vauhdin taktiikka tai vaihtoehtoisesti aloitus hieman terävämmin sallien pienen hyytymisen loppua kohden - aloitus alle tavoitetahdin ja kiristäminen lopussa ei ole minulle toimiva vaihtoehto. Juoksu oli neljänä reilun 10km kierroksena ja kokonaisuudessaan eteni melko mitäänsanomattomasti ilman isompia tapahtumia. Muutama sadepisara tuli jossain vaiheessa ja aloin heti katsella ympärilleni, onko Stan jossain lähettyvillä. Ei ollut ja sade loppui ennenkuin todella alkoikaan. Pohkeissa tuntui pientä kireyttä ja krampin uhkaa, jota hoidin jatkamalla pyöräosuudella aloittamaani suolatablettien nauttimista. Tunnin välein yksi Salt Sticks -kapseli naamaan oli tämän kisan strategia. Vauhti asettui pian 5:20 min/km tuntumaan - hyvinkin tavoitteessa. Sykkeet tukevasti PK:lla.

Täydenmatkan triathlonia sanotaan joskus syömiskilpailuksi, jossa menestyvät parhaiten energiatankkauksessaan onnistuvat. Oma energiasuunnitelmani kisaan oli seuraava: ennen uintia yksi energiageeli, pyöräosuudella kokolailla tarkalleen 1g/painokilo hiilaria naamaan siten, että vartin välein yhtä geeliannosta vastaava hörppy geelipullosta ja aina tasatunnein kaksi Noshtin Jollos -energiakarkkia. Tasatunnit olivat siis tietynlainen herkkuhetki. Juoksuosuudella otin mukaan 8 omaa geeliä ja kaksi pakettia Jolloja. Juoksuosuudelle ei ollut varsinaista suunnitelmaa muuten kuin "jotain energiaa noin 20-30 min välein." Totesin jossain vaiheessa juoksua, että tämä harvennettu energianottotahti ei riitä ja aloin ottamaan geelin jokaisella huoltopisteellä veden kera. Vatsa otti tarjotun energian hyvin ja ongelmitta vastaan ja energiatasot pysyivät tällä strategialla hyvillä tasoilla. Ennen kisaa valmentaja Juha kertoi, ettei tiedä ketään täysmatkan suorittanutta henkilöä, joka olisi karvannut koko päivän vain energiageelien/-karkkien voimin. Noh, Juha, tässä sulle nyt sitten on sellainen henkilö - keittele sää niitä perunoita. 😃 Aivan viimeisen 2km ennen maalia olleen huoltopisteen skippasin ajatellen "ei tässä nyt enää mitään tarvita" ja kaduin sitä hieman jo noin 500m ko. huoltopisteen ohitettuani.

Jaksoin kuitenkin hyvävoimaisena maaliin ja taisin saada aikaiseksi pienen loppukirinkin. Juoksun loppuaika 3:49:35 ja parannusta edelliskertaan peräti vartin verran. Loppuaika 11:08:06 ja uusi ennätys noin 18 minuutin aikaparannuksella. Ennätyksen parantaminen on toki aina hienoa mutta tästä kisasta jäi jotenkin erityisen hyvä fiilis hienona päätöksenä osittain vaikealle ja kaikenlaisten pienten ja isompienkin vastoinkäymisten värittämälle kaudelle. Ville, once again, "you are an Ironman!"