Villen kisaraportti: Ironman 70.3 Jönköping 6.7.2025
Alkulätinät
Yesterday's news, eli kisarapsaa noin kuukauden takaa Jönköpingista Ruotsista. Minähän olin raportin jo puoliksi kirjoitellut kisanjälkeisen lomamatkan menolennolla, mutta enpäs muistanut autosaven toimimattomuutta lentokonetilassa ja sinnehän se rapsa jäi jonnekin yläilmoihin Portugalin ylle... ☹ Tässäpä kuitenkin hieman tiivistetympi versio.
Ruotsalaiset ne vaan ovat kauniimpia ja komeampia, tuoksuvat paremmalta, tekevät menevämpää musiikkia ja järjestävät hienompia tapahtumia. Tämä tuli todettua jo viime vuonna Kalmarissa ja sama kokemus toistui tänä vuonna – vahva suositus puolimatkalle täällä. Paluun Suomen triathlonkartalle tehnyt Joroisten puolimatka olisi sekin ollut hieno vaihtoehto kauden pääkisaksi, mutta mukava myös kokeilla jotain uutta aina välillä. Joroinen, Jönköping – mitä näitä nyt on. Jönköpingin kisa-alue on kompakti (pientä detaljia lukuunottamatta, tästä lisää myöhemmin), kaupungin keskusta viihtyisä ja järjestelyt kaikinpuolin toimivat. Kisapäivä oli sunnuntaina ja matkustimme kisapaikalle jo perjantaiksi. Meitä puhtilaisia oli osallistumassa kisaan yhteensä neljä – Iina, Ansku ja Tuomas itseni lisäksi.
Kisamatkat, tai ainakin niihin valmistautumiset, hoituvat näillä lähtömäärillä jo melko rutiinilla. Jokin edellisvuosien kisan pakkausexceli auki, tarvittavat muutokset keräyslistaan ja kamat kasaan. Pakkaan kisakamat yleensä jo kotona valmiiksi T1- ja T2-pussukoihin siten, että kun kisapaikalta saa uudet omalla numerolla varustetut nyssäkät, valmiiksi edellisvuosien pussukoihin pakatut kisakamat on helppo vain siirtää kisapaikalla uusiin pusseihin. Täydennys sitten tarvittaessa sadekamoilla yms. varavarusteilla. 💡Kisavinkki: kun nappaat vaihtopussien sisällöstä vielä kuvan ennen pakkaamista, voit sitten kisapaniikissasi tarkastaa tulihan tämä tai tuo mukaan ns. "etänä."
Maailman kalliimpien reppujen kokoelmaa kävimme täydentämässä jo heti perjantaina, eli tekemässä check-inin kisaan. Meikäläistä palveli vanhempi rouvashenkilö, joka kyseli heti alkuun puhunko ruotsia. Oli katsellut aateekoosta, että olen suomalainen ja tottahan toki kaikki vanhat vasallivaltion kansalaiset edelleen 'snakkailevat' ruotsiksi. "Bara lite" vastasin ja loppuasiointi suoritettiinkin sitten ruotsiksi. 😅 Valitettavasti kisapaketissa ei edelleenkään tule mukana silmälappuja. Silmälaputhan ovat hevosvaruste, joita käytetään estämään hevosta näkemästä häiritseviä tai pelottavia asioita. Ironman-expossa silmälappuja tarvittaisiin estämään Villeä näkemästä kiinnostavia ja kalliita Ironman-tuotteita. Alle satasella selvittiin kuitenkin tällä kertaa.
Lauantaille jäi ohjelmaksi vain Riikan sprinttikisan seuraaminen, pyörän ja vaihtopussukoiden vienti kisapaikalle ja lyhyen valmistavan juoksun suorittaminen. Koutsi-Juha kyseli noin viikkoa ennen kisaa, että "jännittääkö?" Vastasin, että "ei jännitä." Olen miettinyt, että pitäisikö kisarutiineja muuttaa siltäosin, että matkustaisikin kisapaikalle vasta edellisenä päivänä. Nimittäin tällä 'pari päivää ennen' -mallilla luppoaikaa on tosiaan runsaasti ja luppoaika tarkoittaa aikaa ajatella kaikenlaisia juttuja. Ilmeisesti se kisajännitys jostain kuoriutui illalla esille, sillä nukuin kisaa edeltävänä yönä koiranunta noin 3,5h. Herätessä Garmin kertoi harjoitteluvalmiuteni olevan huono, bodybatteryn matala ja kehotti, että noin huonon ihmisen olisi tänään parempi ottaa ihan rauhassa. Noh, sehän ei tietenkään ollut tarkoituksena.
Uinti 1900m, 36:01, 1:54/100m, 💓133.
Kisapäivän aamuna kävin vielä viemässä pyörätietokoneen, geelipullon ja torpedon pyörälle sekä tietenkin puristelemassa renkaat ja testaamassa, että vaihteet edelleen toimivat. Kaikki pyörällä oli kunnossa eli ei muuta kuin uinnin lähtöpaikkaa kohti. Nyt päästäänkin siihen kisa-alueen pikkudetaljiin, joka Jönköpingissa on erilainen kuin missään muussa tietämässäni kisassa: uinnin rantautumisesta on T1:een hurjat 620 metriä! Koska punaisia mattoja ei valmisteta näin pitkinä saatika Jönköpingin katuverkoston muotoisina, kisajärjestäjä on lanseerannut tämän 'ongelman' taklaamiseen spesiaalin keltaisen bägin, jonne voi laittaa toiset lenkkarit tätä pre-T1-taivalta varten. Näinpä itsekin sitten kiikutin kisapaikalle erilliset juoksutossut tätä siirtymää varten.
Uinnin lähtöryhmät oli Ironmanin tapaan jaettu hieman laveasti siten, että samaan ryhmään mahtuu kyllä hyvinkin eritasoista uimaria. Itse valitsin ryhmän 33-39 min ja asetuin jonnekin hieman ryhmän kärkipään taakse todellisen uintitasoni piilossa pitävän kultaisen AWA-agenttilakkini kanssa. Vedenlämpötila olisi kuulutusten mukaan mukavat ~19 astetta. Uinnin lähdössä onnistutaan Ironman-tapahtumissa luomaan aina mahtava fiilis! Kajareista raikaavat hittibiisit, kuuluttajat pitävät tunnelmaa yllä ja ja ihokarvojen nostatus huipentuu koko yli tuhatpäisen joukon yhteistaputuksiin. Ruotsin kisoissa pamautetaan vielä tykinlaukaukset ennen PRO-sarjojen lähtöjä. Vain märkäpuku pidättelee ihokarvoja nousemasta pystyyn. Huonosti nukutun yön jälkeiset silmäpussit täyttivät uimalasit. Startti oli lähellä.
Olin ennen kisaa lukenut Munksjön-järven vedenlämpötiloja googlettaessani, että kyseinen lutakko on itse asiassa Ruotsin saastuneimpia järviä. Spektrometrin tuloksista löytyy muun muassa raskasmetalleja ja lääketeollisuuden kemikaalijäämiä. Tämä mielessä loikkasin aaltoihin oman vuoroni koittaessa. Uintireitti oli äärimmäisen helppo suunnistettava. Pitkä suora poispäin, pieni sivuttaissiirtymä ja hieman lyhyempi suoranpätkä takaisin. Merkkipoijuja oli esimerkillisen paljon ja reitti oli koko ajan selkeästi näkyvissä hieman huurtuneempienkin lasien läpi silmäpussien lomasta kuikuillen.
Uinti itsessään oli tällä kertaa melkoisen mitäänsanomaton tapahtuma. Aallokkoa ei juurikaan ollut mutta siltoja alitettaessa erikoinen ristiaallokko keinutti aina vähän aikaa. Sain hetkeksi yhden hyvänoloisen peesin uimarista, jolla seuraamisen helpottamiseksi oli vieläpä oranssit märkäpuvun lahkeet. Valitettavasti hukkasin tämän hyödyn ohittaessamme isompaa porukkaa ja jäin jälleen kauhomaan yksin. Ns. 'pääpoijuilla' on yleensä hieman tapahtumaa eivätkä reitin kaukaisimmat kaksi poijua pettäneet painimielessä tälläkään kertaa. Kääntöpoijulla koitin hieman silmäillä kellosta siihenastista keskitahtia, mutta eihän siitä kellosta tällä ikänäöllä mitään selvää ottanut. Vasta rantautuessani näin ajan olleen reilut 36min – sehän meni ihan kivasti. Vaihdossa oli tosiaan tuo pitkä juoksutaival ja tein siinä vielä lyhyen varikkopysähdyksenkin. T1-aika huimat 9:58.
Pyörä 90km, 2:50:46, 31,1km/h, 💓131.
Jönköpingin pyöräosuudesta ei voi kirjoittaa mainitsematta Huskvarnan serpentiininousua heti reitin alkupuolella, joten käsitellään se nyt heti alta. Tämähän toki oli tiedossa etukäteen – noin 8km kohdalta alkaa nousu, jonka jyrkin osuus kestää reilut pari kilometriä. Nousuun oli kokoontunut hyvä määrä kannustajia muun muassa itse piru hiilihankonsa kanssa. Täytyi oikein siristää silmiä, että koutsiko se siinä. 😉 Mäki ei missään nimessä ole mitenkään ylitsepääsemätön mutta pohjoismaalaiselle reitille kuitenkin huomattavan tiukka nousu – ehkäpä noin 5-6%. Reitti kokonaisuudessaan on nousuvoittoinen noin 20-30 kilometriin saakka, 'kumpuileva' reiluun 60 kilometriin asti ja selvästi laskuvoittoinen viimeiset 30 kilometriä. Ja voi pojat, miten hieno tuo pyöräreitti onkaan! Alun nousu, keskiosan metsäpätkät, loppuosan vauhdikkaat laskut ja järvenrantaosuudet. Pohjoismaalaisille tämä on kokolailla 'perusluontoa' mutta kyllähän tuo suomalaisellekin komea pyöräpätkä oli. Asfaltti oli pääsääntöisesti todella hyväkuntoista.
Otin nousuosuuden ehkäpä hieman liiankin varovasti ja alun keskinopeus jäi reilusti alle 30 km/h. Reitin loppuosa oli toki nopeampi, mutta melko pian alkoi näyttää siltä, että matka yksinkertaisesti ei riitä nostamaan keskinopeutta aivan sinne, mitä olin ennen kisaa ajatellut. Aivan viimeisten 20 kilometrin aikana tuuli vielä kääntyi ikävästi vastaiseksi, eikä lopun vauhdikkaammilla pätkillä pystynyt pitämään ihan sellaista vauhtia kuin olin ajatellut. Itselleni perinteinen pyöräosuuden vaiva, alaselän jumittelu, ilmaantui sekin pienoiseksi riesaksi pyöräilyn loppupuolella. Vaihto 4:37 sisältäen jälleen lyhyen vessakäynnin – tarkoituksellani otin tämän 'aikasakon' T2-aikaan, jotta juoksun loppuaika näyttäisi sitten paremmalta. 😁
Juoksu 21,1km, 1:39:00, 4:45/km, 💓145.
Olin kisaa edeltävänä yönä kaiken muun lomassa ajatellut, että edellisvuoden Lahden kisan ajan parantaminen voisi olla hyvä tavoite tälle kisapäivälle. Pyöräosuuden jälkeen tiesin, että uinti- ja pyöräosuus olivat menneet kokolailla samalla tasolla Lahden kisan kanssa mutta T1-ajasta tuli takkiin oikein huolella. Päätinkin juoksuosuudelle lähteä lähinnä nauttimaan sääennusteisiin verrattuna yllättävän hienosta kelistä, ruotsalaisten kisajärjestelyosaamisesta ja triathlonin suosikkiosuudestani juoksusta. Juoksuvauhti tuntui asettuvan kohtalaisen 'kivuttomasti' 4:40 – 4:50/km hujakoille ja sykkeet itselleni tyypilliseen tapaan olivat alkuun matalat. Päätin, että juoksentelen tätä vauhtia mikäli isompaa hyytymistä ei tule.
Juoksu oli kahtena kierroksena Munksjön-järven kiertävällä reitillä, jonka lisäksi Jönköpingin keskustan mukulakivikaduilla pujoteltiin kolmesti. Juoksuosuudella sain olla jonkunverran ns. 'ohituskaistalla' mikä nostaa aina mukavasti tunnelmia kisan loppua kohti, kun pyöräosuudella sanoisin kohdallani ohittajia olevan hieman enemmän kuin ohitettavia. Juoksu ja uinti siis itselleni ne suhteessa vahvimmat lajit, vaikka kokolailla tasapaksu menijä olenkin kaikissa kolmessa lajissa.
Toisen kierroksen keskustasta katsoen kauimmassa kohdassa tapahtui juoksun mieleenjäävin tapahtuma. Katselin, että tuleekos sieltä auto reitillä vastaan ja tulihan sieltä. Kuljettajana oli vanhempi herrasmies, joka taisi itsekin olla hieman yllättynyt valitsemastaan (tai ehkäpä lähinnä muuttuneesta) ajoreitistään ja kolisteli autonsa oikein kunnolla reittiä rajaaviin metalliaitoihin. Kommentoin juuri ohittamalleni henkilölle jotain niinkin fiksua kuin "what the actual f***", mutta kaveri ei tuntunut olevan juttutuulella. Eipä ole ennen kisoissa tällaista tapahtunut. Juoksu kuitenkin jatkui ja paikalliset lokitkin kannustivat "heja, heja, hejahejaheja!"
Oikeastaan vasta juoksun aivan loppupuolella ennen viimeistä noin parin kolmen kilometrin kaupunkiosuutta laskeskelin ensimmäistä kertaa todennäköistä juoksun loppuaikaa ja tajusin, että 1:40 alitus on hyvinkin mahdollinen ja kaiken siinä tilassa käytettävissä olevan aivokapasiteetin mukaan realistinen. Koitin hieman viritellä jonkinlaista loppukirinkin tynkää mutta todennäköisesti aivan viimeisiä satoja metrejä lukuunottamatta onnistuin vain nostamaan sykettä mutten niinkään vauhtia. Maaliin hyvävointisena ajassa 5:20:20 iso kasa huoltopisteiltä kerättyjä Maurteneita kisapuvun taskussa. 😁 Tässäkö tää kausi oli? Mitäs ens kaudella sitten?
