Riikan kisaraportti: Ironman Tallinna 5.9. 2020

Seuraavassa saatte lukea PUHTI triathlonryhmässä harjoittelevan Riikan kisararportin Ironman Tallinnasta:

Tallinnan Ironman oli minulle ensimmäinen triathlonin täysmatka. Vuoden kestäneet täysmatkatreenit PUHTI triathlonin valmennuksessa olivat sujuneet hyvin, mutta koronavirustilanne ylläpiti epävarmuutta kisan toteutumisesta loppuun asti. Tapahtumaa oli jo kertaalleen siirretty kuukaudella eteenpäin alkuperäisestä ajankohdasta ja viime hetken peruutus oli mahdollinen. Riskimaista tuleville kisaajille vaadittiin joko kahden viikon karanteeni paikan päällä tai negatiiviset koronavirustestitulokset sekä lähtömaassa että Viroon saapuessa. Koska Viron epidemiatilanne ei kisaviikolla juuri eronnut Suomesta ja olin varautunut maskein ja käsidesein, päätin lähteä matkaan.

Olennainen osa valmistautumista oli pitkän pakkauslistan laatiminen Exceliin ja renkaanvaihdon harjoittelu. Kisassa tarvittavat energiat ja muut varusteet oli hankittu jo hyvissä ajoin ja testattu pitkissä harkoissa sopiviksi. Tiistaina kävin hieronnassa. Keskiviikkoiltana oli vielä viimeiset yhteistreenit, joiden jälkeen pyörä ja muut tavarat pakattiin autoon. Lähdimme kohti Tallinnaa mieheni kanssa torstain aamulautalla. Maskit olivat tarpeen, sillä autokannelta hyttiin siirtyessä muita matkustajia ei kiinnostanut pitää turvavälejä. Parin tunnin siirtymä meni lepäillen ja tankkausjuomaa nauttien.

Pyöräreitin maisema.
Pyöräreitin maisema.

Heti laivasta pois päästyämme kävimme ajamassa autolla pyöräreitin läpi. Asvaltti oli ilahduttavan hyvässä kunnossa (suorastaan erinomaisessa verrattuna normiharjoittelureittiin Pirkkalan/Lempäälän Säijässä.) Reitti kulki kahtena 90km:n kierroksena Tallinnan eteläpuolella pääasiassa isoa maantietä pitkin, josta tehtiin yksi isompi lenkki ja sivupistoja pienemmille teille. Maisemat olivat varsin kotoiset: näkyi pitkät pätkät peltoja ja metsää.

Pyöräreitti. Kuva: Ironman Tallinn.
Pyöräreitti. Kuva: Ironman Tallinn.

Profiililtaan reitti oli hyvin tasainen: varsinaisia mäkiä oli vain muutama ja muuten nousumetrit tulivat loivina hivuttavina pätkinä. Joitain kilometrejä kulki kevyenliikenteenväyliä pitkin, joten tämä osuus jäi testaamatta. Neljänä kierroksena tehdyn juoksureitin olin hölkännyt läpi tammikuussa viikonloppuloman yhteydessä, joten tiesin senkin sisältävän vain vähän nousua mutta mutkittelevan aika lailla.

Juoksureitti. Kuva: Ironman Tallinn.
Juoksureitti. Kuva: Ironman Tallinn.

Torstai-iltana tein viimeiseksi valmistavaksi harkaksi lyhyen trainerpyöräilyn airbnb-huoneistossamme (sateinen sää ja kapeat maantiepientareet eivät houkutelleet ajamaan ulkona.) Tämän jälkeen hoidin kisarekisteröitymisen, jota ennen järjestäjät mittasivat kehon lämpötilan ja antoivat maskin sekä käsidesiä. Terveystilakysely oli täytetty jo aiemmin. Kullekin kilpailijalle oli ilmoitettu tavoiteuintiajan mukaiset kellonajat, jolloin oli sallittua tulla tekemään kisarekisteröinti, pyörän check-in ja saapua uintipaikalle kisa-aamuna.

Perjantain ohjelmassa oli kisatavaroiden tarroitus ja järjestely oikeisiin varustepusseihin, juoksuvarustepussin vienti T2:een ja pyörän check-in. Kisa-alueille sisäänpääsyyn vaadittiin alle 37 asteen ruumiinlämpötila ja jälleen kerran liikuttiin maskit kasvoilla. Valmistelin pyörän ja pyöräpussin tavarat suojaamalla ne yön sateelta muovipusseilla. Kävin vielä kokeilemassa kädellä uintipaikkana toimineen Harku-järven lämpötilaa, joka vaikutti vähän viileältä muttei liian kylmältä. Loppupäivä meni lepäillessä, venytellessä ja kerratessa, mitä kaikkea kisapäivänä pitää muistaa tehdä.

Pyörän check-in.
Pyörän check-in.
Tavaroiden vienti.
Tavaroiden vienti.

Nukuin kisaa edeltävän yön todella sikeästi ja heräsin vasta herätyskellon ääneen. Aamupalan ja lyhyen kropan aktivoinnin jälkeen keräsin loput kisapaikalle lähtevät tavarat, juomat ja energiat kasaan. Pääsin kavereiden kyydillä lähelle T1-aluetta, joten ei ollut tarvetta käyttää kisajärjestäjän bussikuljetusta. Pyörän luo päästyäni tarkistin, että renkaissa oli ilmaa, laitoin pullot paikalleen, piipahdin nopeasti häikäisevän puhtaassa (!) bajamajassa ja sitten olikin aika vetää märkäpuku päälle.

Uinnin starttipaikalle käveltiin pari sataa metriä pitkin metsätietä, joten kertakäyttöiset tohvelit olivat hyvä valinta siirtymään. Nappasin starttienergiageelin noin vartin ennen minulle osoitettua uinnin aloituskellonaikaa. Lämmittelyuinti oli kielletty koronarajoitusten takia, joten olin aiemmin pyöritellyt käsiä ja hölkännyt hieman saadakseni kropan lämpimäksi. Asettelin märkäpukua paremmin paikoilleen lämpimällä vedellä, jota olin laittanut 1,5 litran pulloon. Rannalla oli myös kylmät suihkut, joissa väki teki samaa. Lähtökarsinaan mennessä ihmetytti, ettei jännittänyt ollenkaan. Aamulla oli ollut sen verran puuhaa, että mieli oli ollut muissa asioissa.

Uinnin startti. Kuva: Anna-Maija Lassila
Uinnin startti. Kuva: Anna-Maija Lassila

Viiden sekunnin välein päästettiin viisi uimaria matkaan. Veden lämpötila oli 16,6 astetta, mikä ei tuntunut pahalta, sillä neopreenipanta lämmitti päätä. Kävi tuuri, sillä seuraavana päivänä lämpö oli laskenut jo 15,5 asteeseen ja samalla paikalla järjestetty sprinttitriathlon oli muutettu duathloniksi. Vesi oli todella sameaa (kättä ei oikeasti nähnyt pinnan alla), mutta nenäklipsin ansiosta en haistanut mitään. Märkäpuvun toinen olkapää kinnasi hieman ja yritin nykiä sitä ylöspäin. 500 metrin kohdalla vasemmassa kädessä alkoi tuntua kiristymistä: olin pitänyt kahden viikon uintitauon ennen kisaa ylirasittuneen käden takia, mutta lepo ei näköjään ollut poistanut ongelmaa. En kuitenkaan jäänyt murehtimaan asiaa, sillä pystyin etenemään tavallista huonommallakin kädenkäännöllä.

Uintireitti. Kuva: Ironman Tallinn.
Uintireitti. Kuva: Ironman Tallinn.

Uintireitti oli yhtenä 3,8km:n kierroksena, joten tilaa oli hyvin: matkalla tuli vain yksittäisiä osumia muihin uimareihin poijujen lähellä. Pilvisellä säällä poijut näkyivät hyvin kirkaslinssisillä uimalaseilla, jotka eivät tällä kertaa edes huurtuneet tai vuotaneet. Suunnistin kyllä liian usein, sillä en halunnut uida yhtään ylimääräisiä metrejä. Etenin rauhallista omaa tahtiani juurikaan potkimatta. Menomatka meni mukavassa myötäaallokossa, joten paluusuoralla sai tehdä enemmän töitä. Sivulaineet heittivät kohti rantaa ja oikean puolen hapenotossa tuli hörpättyä vettä, mutta pääsin rantaan tavoitteen 1:20-1:30 mukaisesti ajassa 1:25.

Rantautuminen.
Rantautuminen.

Kipitin mutaista ja märkää ruohikkoa pitkin pyörän luo ja riisuin lakin, pannan ja lasit. Sormet olivat sen verran kohmeessa, ettei märkkäri irronnut ihan helpolla. Kuivasin jalat, laitoin sukat ja jätin pyöräkenkien remmit sopivan löysälle, etteivät varpaat puutuisi. Lisälämmikkeeksi virittelin ohuet irtohihat märkiin käsivarsiin sekä puin tuuliliivin ja hanskat, neopreenivarvassuojat olivat jo valmiiksi kengissä. Sitten enää kypärä päähän ja kisanumerovyö vyötärölle naps. Ajanottolankun jälkeen pyörälle noustessa huomasin, etteivät ketjut lähde pyörimään. Parin lenkin väliin oli mennyt pätkä paksuhkoa metallilankaa, jonka poistettuani pääsin vihdoin liikkeelle. T1-vaihtoon tuhraantui kymmenen minuuttia.

T1. Kuva: Anna-Maija Lassila.
T1. Kuva: Anna-Maija Lassila.

Pyörän alussa sykkeet olivat tavallista korkeammalla, edeltänyt pitkä uinti varmasti vaikutti. Seurasin jatkuvasti watteja ja koitin pitää ne vastatuuleen puskiessakin välillä 60-75% FTP:stä. Tajusin kyllä jossain vaiheessa, että olin unohtanut kalibroida kuljetuksen ajaksi irti otetut polkimet ennen kisaa... Lämpötila oli ollut aamulla 15 asteen tienoilla mutta 6m/s puhaltanut tuuli toi viileyttä varsinkin varjoisilla pätkillä.

Polkeminen sujui rennosti, varsinkin kun alussa tuntunut takareisien kireys alkoi hellittää. Täysin uutena kolotuksena akillesjännettä juili hiukan. Vartin välein nousin hetkeksi ajamaan seisten ja silloin tällöin muistaessani venytin niskaa. Rytmitin menoa myös ottamalla 10 minuutin välein vettä ja 20 minuutin välein energiaa (geeli-vesi-sekoitusta ja energiamarmeladeja), josta tuli hiilareita reilu gramma per painokilo tuntia kohden. Saltsticks-tabletin otin kolmen ja kuuden tunnin kohdalla. Huollosta napatut pullot pysyivät hyvin hyppysissä, korkki oli vain hieman tavallista vaikeampi avata. Kilometrien 65 ja 125 välillä ei ollut ollenkaan huoltopistettä, joten latasin pyörän pullopaikat täyteen siinä kohtaa.

Pyöräreitti oli siinä mielessä kiva, että sivutiepistoilla pystyi näkemään edellä olevia kavereita, jotka tulivat vastaan palatessaan kääntöpaikoilta. Pitkät vastatuulisuorat pudottivat nopeuden välillä matelutahtiin, mutta vastaavasti pääsi nauttimaan reippaasta myötätuulesta toiseen suuntaan mennessä. Harvalukuisia mäkiä oikein odotti, jotta saisi hieman vaihtelua pyöritykseen. Peesiporukoita ei juuri näkynyt ainakaan meidän hitaampien pyöräilijöiden joukossa. Katsojia oli harvakseltaan mutta ne, jotka olivat paikalla, tsemppasivat innokkaasti.

Tiellä näkyi yllättävän paljon pudonneita pulloja, työkalulaukkuja ja roskia, joita väistelin parhaani mukaan rengasrikon pelossa. Samoin yllätti, miten monta siviiliautoa liikenteeltä suljetulla pyöräreitillä kuitenkin tuli vastaan. Kevyenliikenteenväyläosuudelle siirtyessä alustasta tuli vaihteleva: löytyi mm. runsaskuoppainen puisto-osuus, jossa kävin noutamassa pudonneen työkalulaukkuni, puusiltapätkä ja vanerilla peitetty kiskojenylityspaikka. Toisessa puistossa hymyilin leveästi, kun huomasin varsin hienon kannustuskyltin!

Kuva: Anna-Maija Lassila.
Kuva: Anna-Maija Lassila.

Säästä tuli ennustettua aurinkoisempi ja lämpimämpi, joten vessakäynnin yhteydessä siirsin tuuliliivin kisapuvun taskuun ja siellä olleet loppuenergiat pyörän tankolaukkuun. Toki sitten sadekuuro iski kohdalle, kun pyörää oli jäljellä noin tunti. Kylmä ei ehtinyt tulla, mutta tie jäi sen verran liukkaaksi, että otin käännökset varovaisemmin. Pyöräosuus oli ohi ajassa 6:35, keskisyke jäi hieman PK:n yläpuolelle. Olin iloinen siitä, ettei kropassa tuntunut mitään kremppoja eikä pyörään ollut tullut vikaa.

Toinenkin vaihto oli hidas, puuhastelin yhdeksän minuutin verran. Työkalulaukku putosi toistamiseen ja palasin hakemaan sen. Ylimääräisten varusteiden riisumisen lisäksi vaihdoin kompressionilkkasukkien tilalle varrettomat, ettei nilkkoja puristaisi liikaa, siirsin juoksuosuuden energioita kisapuvun taskuun, iskin lipan päähän ja lenkkarit jalkaan. Kaatosade alkoi samalla hetkellä, kun poistuin vaihtoalueelta.

T2. Kuva: Anna-Maija Lassila.
T2. Kuva: Anna-Maija Lassila.

Olin varmuuden vuoksi pitänyt viikon juoksutaukoa ennen täysmatkaa aran kantapään takia. Lähdin lönköttelemään rauhallista tahtia PK-sykkeillä, sillä halusin varmistaa maaliinpääsyn enkä voinut tietää, miltä maraton tuntuisi tällaisten alkulämmittelyiden päälle. Juoksu eteni tasaisesti ja yllätyksettömästi kierros kierrokselta. Vaihdoin välillä tuntemuksia samaa tahtia menevien suomalaisten kanssa ja moikkailin kavereita. Energiaa otin noin puolen tunnin välein, ensin loput energiamarmeladit ja sitten vaihtelevasti colaa, urheilujuomaa tai banaania. Juoksun selvisin yhdellä varikkopysähdyksellä ensimmäisen kierroksen päätteeksi.

Vaikka juoksureitti oli tasainen, se ei ollut nopeimmasta päästä. 90 asteen käännöksiä ja täyskäännöksiä oli paljon, uudelle kierrokselle lähdettiin aina hiekka-sora-kivi-pätkän läpi, rantaosuuden asvaltti oli täynnä kuoppia ja puistossa ylitettiin märkä, mutainen nurmikko. Vettä satoi siihen malliin, että tielle muodostuneita syviä lammikoita ei pystynyt kiertämään, joten kengät olivat läpimärät ja raskaat koko ajan. Otin todella varovasti vanhankaupungin sateesta liukkaat mukulakivet, jottei nilkkani nyrjähtäisi kolmatta kertaa reilun vuoden sisään.

Matkan edetessä ja illan pimetessä väki alkoi vähetä juoksureitiltä ja sen varrelta. Huoltopisteiden ja liikenteenohjauksen vapaaehtoiset tosin kannustivat kiitettävästi koko ajan ja musiikki raikasi monessa kohtaa, mikä piti fiilistä yllä. Sää oli viilentynyt kaatosateessa sen verran, että koko ajan tuli vastaan avaruuslakana päällä juoksevia ja käveleviä ihmisiä. Itse tarkenin hyvin pelkällä kisapuvulla, vaikka olin varannut reitin varrella olevaan special needs -pussiin vanhan juoksutakinkin.

Viimeisen kierroksen alussa törmäsin sattumalta kaveriin, joka juoksi samaa vauhtia. Menimme yhtä matkaa ja aika kului nopeasti jutellessa kisapäivän kulusta. Vaikka missään vaiheessa juoksua ei tuntunut siltä, että alkaisi hyytyä, jälkikäteen tarkasteltuna kilometrit 35-37 olivat kaikista hitaimmat. Pian kuitenkin lähestyttiin maalialuetta ja nappasin neljännen kierroslaskentakuminauhan ranteeseeni. Viimeiset kymmenet metrit ennen loppusuoran mattoa menivät nilkkoja myöten vedessä kahlaten, sitten pääsin kuulemaan "Riikka, you are an Ironman!"-kuulutuksen. Maratoniin meni 4:44: ja kokonaisaikani oli 13:02.

Maaliin!
Maaliin!

Maaliintulon jälkeen oli sekä iloinen ja kummallinen olo: tässäkö tämä oli? Menin koko päivän niin rauhallista tahtia, ettei matkanteko missään vaiheessa tuntunut pahalta. Kiitos siitä kuuluu erinomaisesti toimineelle harjoitusohjelmalle: tehtiin oikeita asioita sopivia määriä ja se kannatti. Jälkikäteen tietysti jossittelee, että olisi pitänyt yrittää juosta kovempaa ja tehdä ripeämmät vaihdot, mutta menköön tämä kerta opettelun piikkiin. Tallinna oli hyvä vaihtoehto ensimmäiseksi täysmatkapaikaksi, sillä reitti oli tasainen, matka kohteeseen lyhyt eikä pyörää tarvinnut purkaa. Järjestelyissä oli parantamisen varaa, mutta oli todella hienoa, että tapahtuma saatiin ylipäätään järjestettyä koronavarotoimia noudattamalla.

Kroppa tuntuu lähteneen palautumaan hyvin, pienen väsymyksen huomaa lähinnä siitä, että olen nukahtanut muutamaan otteeseen sohvalle kesken kymppiuutisten. Jalkojen kankeus kesti pari päivää, vakiopaikassa pikkuvarpaassa oli rakko ja muutama muukin pieni ihonirhauma löytyi. Kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen treenivuoteen sekä kisaan ja jatkan harjoittelua PUHTI triathlonin porukassa syyskuun ylimenokauden jälkeen.