Marin kisaraportit: Challenge Turku 2025 ja IM Kalmar 2025

Challenge Turku puolimatkan kisa 27.7.

Vuosi sitten sairastuin koronaan viikko ennen Turun kisaa . Osallistumisoikeus siirtyi tälle vuodelle. 

Olen kisannut Turussa kahdesti puolikkaan aikaisemminkin joten tiesin mitä tuleman pitää. Sää oli ollut helteinen jo pitkään ennen kisaa ja kisapäiväksikin oli luvassa kuumaa kyytiä. Kuumuushan ei sinänsä haittaa muuta kuin juoksussa.

Saavuin Turkuun jo edellisenä päivänä ja kävin ilmoittautumassa ja vein pyörän telineeseen. Sain reunapaikan, joka on aina hyvä, vaikka ei siellä T1:llä yleensä montaa pyörää keiku telineessä kun uinnin jälkeen lähtee pyöräilemään.

Yövyin tukalan kuumassa laivahostelli Boreassa. Uintireitti meni aivan tämän hostellilaivan kyljestä ja tosiaan sijaintina / hinnaltaan edullisena, tapahtumapaikkaan nähden, tämä laivamajoitus oli aivan ylivertainen. Yö meni sängyssä kieppuessa , koska oli niin hitoksen kuuma. Unta sain ehkä tunnin. 

Hyvän aamupalan laivalla nautittuani lähdin käppäilemään starttipaikalle. Tein pienen uintiverran sille osoitetulla alueella, ihan vaan sen vuoksi kun oli kuuma. Yleensä mun verra on kolme kertaa kädet ympäri ja menox. Uinti oli rolling start -lähtönä ja asettauduin sinne 45 min uintiajan kohdalle. Hiki vaan valui märkäpuvun hihoista omaa vuoroani odotellessa. Hetken kävi mielessä, että heitän märkärin puunoksalle ja uin pelkällä kisapuvulla. Uinti lähti kivan leppoisasti liikkeelle. Yritin nopeasti tasata hengitystä ja päästä perusuintirytmiin. Ensimmäisellä uintipoijulla mun käsi jäi kiinni johonkin poijun naruun. Meinasin napata koko poijun mukaan. Uinti eteni kivasti (siis hitaasti , mutta varmasti) ja teille, jotka olette epävarmoja suunnistamisessa uinnin aikana niin Turussa reitti on selkeä. Toista laitaa ylös ja toista laitaa alas. Uinti oli mahdollisesti jonkun verran ylimittainen (kuulin vasta maalissa kun ihmettelin uintiaikaani). Mun Garmin näytti matkaksi 2328 m ja uintiaika oli 49:28 min. Anskun kanssa maalissa juteltiin , että olisiko kysyntää , että perustettaisiin Puhti Triathlonin alaosastoksi Paskat Uimarit ry. 

Pyöräilyreitti alkoi melkoisella puikkelehtimisella keskusta-alueella ennenkuin pääsi painamaan Helsingin motarille. N. 60 km kohdalla mulla alkoi vasen polvi antamaan pientä viitettä vanhasta rasitusvammasta. Siinä on pari kertaa ollut ns. juoksijan polvi ongelma. Veemäinen vaiva johon mikään ei auta (paitsi ehkä nivelten pyörittelyt, kiitos Jaana-valkulle tästä vinkistä). Olisi ollut kiva mennä vielä pikkuisen kovempaa , mutta en uskaltanut riskeerata tuon polven takia joten kevensin sen verran , että tuntemus meni ohi. Pyöräaika oli 2:55, 23. Keskisyke 148 l/min eli napsun yli Aerk:n. 

Juoksu oli 3,4 kierroksena ympäri kaupungin keskustaa. Reitti oli mukava ja huoltopisteitä ja vesisuihkuja ja sieniä oli tarjolla kiitettävästi. Juoksin tasaista vauhtia keskivauhdin ollessa 6:11 min /km ja sykkeen ollessa 164 eli VK1. Maaliin pääsin ajassa 6:01,53 ja SM-sijoitus oli 4. kun ottaa sen ruotsalaisen sieltä välistä pois.

Mun tavoite oli päästä alle kuuden tunnin eikä se nyt paljosta jäänyt kiinni. Mun iässä (kohta 55 v) toi ikänäkö tekee sen verran kiusaa , että en näe kellosta paljon mitään muuta kuin sykkeen, jonka mukaan mennä. Maalissa tapasin Puhtilaisista Anskun. Siinä sitten hetken keräilimme itseämme henkiin ja valittelimme huonoa oloa toisillemme. Kyllä kuule nyt Litmon Ville, triathlonistille paistoi sekä sisäinen että ulkoinen aurinko. Suorastaa kärvensi! Ensi vuonna jahtaan sitten 6 h alitusta.

Ironman täysmatka, Kalmar 16.8.

Ensimmäisen IM täydenmatkan kisan suoritin Tahkolla 2021 ja sen verran kova rypistys se oli, että en suunnitellut sitä enää koskaan tekeväni, mutta mites kävikään...

Kaikki lähti siitä , että valkut Juha ja Jaana tarjosivat mahdollisuuden reissata heidän kyydissään, jos sinne päätän lähteä. Kiitos heille vielä siitä. Yksin en olisi lähtenyt. Kovasti he kehuivat kisaa, tunnelmaa ja järjestelyjä joten päätös lähteä oli melko helppo. Kun päätös oli tehty, niin yritin mahdollisimman tarkkaan ja tunnollisesti noudattaa harjoitusohjelmaa, koska tuollaisiin kekkereihin ei mielestäni kannata lähteä puolihuolimattomasti valmistautuneena. (Muistelin jopa ruotsin kansallislaulun sanoja.) Ei edes, että tavoite on maaliinpääsy 16 h aikarajan puitteissa, koska sekin vaatii jo paljon. Onneksi sain olla terveenä koko harjoittelukauden eikä mitään takapakkeja tullut. Eiku kamat transiittiin, auto Naantalista Finnlinesin autolautalle ja Kapellskäriin, jonne saavuimme torstaiaamuna. Torstaina ajeltiin Kalmariin ja siellä hoidettiin ilmoittautuminen pois alta heti perille saavuttua.

Majoittauduin Puhtiporukalla airbnb kämppään. Kämpässä oli lievästi ilmaistuna hulvatonta menoa. Kaikilla oli enemmän tai vähemmän kisajännitystä vatsanpohjassa. Kamoja järjesteltiin ja mittailtiin elektrolyyttejä, hiilareita ja nesteitä ja pyöriä käpälöitiin ym. ym. Hiilaritankkausta en ole ennen tehnyt, mutta nyt kokeilin sitä ja tuli kyllä sellainen fiilis, että jos maaliin pääsen, niin en syö enää ikinä mitään! Jotenkin ähky olo. Yök.

Tälle reissulle lähti myös lapseni puolisoineen kannustamaan. Tähän asti triathlonurallani olen melkein kaikki kisareissut tehnyt yksin. Jo se, että majoittui porukalla ja sai jakaa kisafiiliksiä ennen ja jälkeen oli aivan mahtavaa ja kotiväen läsnäolo kruunasi kaiken. Osallistuin Racebriefing-tilaisuuteen kisaa edeltävänä iltana, jossa käytiin vielä läpi kisaan liittyviä asioita. (Kämppis taisi sanoa, että en muuten oo nähnyt yhtä paljon hulluja samaan aikaan. Onhan tää aika hullua, mutta samalla niin upeeta!

Kisa-aamuna herätys oli klo 3.30 ja siinä sitten yritin saada jotain syötyä. Lähdettiin porukalla starttipaikalle vähän ennen viittä ja vietiin energiat ja juomat pyöriin. Mulla oli geelejä runkoon teipattuna ja jollospalloja säilytyspussissa. Kiitos Nipa vinkistä, että jollokset minigrip-pussiin ja pussin suut auki niin ne saa sieltä sitten kätevästi. Juoksun energiat / nesteet olin suunnitellut ottavani huoltopisteiltä. Mulla on sellainen peltimaha, että se ei mene ikinä mistään sekaisin, joten kaikki tarjottavat käy. Jonkun kirkon rappusilla puettiin märkäpuvut päälle ja siinä jo huomasi kuinka porukat alkoivat mennä jo jonkilaiseen kisakuplaan. Tunnelma oli odottavan harras! Onneksi aamulla ei ollut niin kovaa aallokkoa mitä ennustettiin edellisenä päivänä. 

Ennen uinnin starttia lauloimme Du gamla ,du fria . Siinä kohtaa meni vähän kylmiä väreitä selkäpiissä ja vielä soittivat Hall of Fame -biisin.

You can go the distance, you can run the mile
You can walk straight through hell with a smile
You can be the hero, you can get the gold
Breakin' all the records they thought never could be broke, yeah
Do it for your people, do it for your pride
How are you ever gonna know if you never even try?
Do it for your country, do it for your name
'Cause there's gon' be a day, when you're IRONMAN

Sitten vähän tykinlaukauksia ja pro urheilijat starttasivat. Vielä napautus viikingin nuijaan ja mereen, molskis .

Uinti meni ihan ookoo. Ei ollut paha. Meduusoita oli kiva katsella uidessa. Vasta lopussa joku miesuimari huitaisi kädellänsä mua naamaan, mutta näitä nyt sattuu. Uintiaika oli 1.35.33 eli ihan peruskauraa.

T1 :llä märkäpuku veks ja pyöräilykamat niskaan. Pistin oikein sukat jalkaan kun yleensä pyöräilen ilman sukkia. Pyörän lähdössä näin kun mun kannustusjoukot heiluttivat suomenlippuja. Jee! 

Pyöräilyreitti oli hieno. Upeinta oli pyöräillä Öölannin 11 km pitkä silta mennen tullen. Pyöräilin pitkässä letkassa. Aluksi tein monta ohitusta kun tuntui että haluaa mennä kovempaa. Mutta koska kisassa on tarkat säännöt peesauksesta, ohittamisajasta ym. niin kun olin ohittanut yhden pyöräilijän niin taas oli edessä yksi, joka olisi täytynyt ohittaa. Ja kun itse hidasti ettei roiku jonkun persauksessa niin sitten joku paineli ohi. Eli meno oli tosi nykivää. Päätin sitten tyytyä kohtaloon ja ajaa kiltisti jonossa. Ensimmäisellä aid stationilla kun ojensin kättä oikealle ottaakseni geelin, niin joku takanatuleva yritti ohittaa mut oikealta. Oli vähällä ettei ajanut mun kättä päin. Herra Milton, jos luet tätä niin seuraavalla kerralla muista ohittaa aina vasemmalta. 

 Peesauksia vahdittiin kisan aikana kiitettävästi. Mun viereen ilmestyi moottoripyörä n. 100 km kohdalla ja jäi siihen vaanimaan joksikin aikaa. Se antoi sitten keltaisen penalty kortin mun edellä ajavalle ruotsalaiselle miehelle, joka kyllä ajoi vain muutaman metrin päässä edeltä menevää. Pyöräilyn aikana mulla oli kellossa vain sykenäkymä. Pyöräilyaika oli 6.34,22 ja keskisyke oli 144 l/min joka on mun PK2. Vähän jäi ns. piippuun toi pyöräretki. Toisaalta jalat kesti hyvin tuon tason rasituksen eikä tuntunut missään. Vähän nälkä alkoi kurnia vatsan pohjassa.

Juoksu tehtiin kolmena kierroksena ja mun mielestä oli kiva kun juostiin finishlinen ohi pari kertaa ja haikeana sinne katseli, että niin lähellä, mutta niin kaukana. Kannustus juoksun aikana oli mahtavaa. En ole missään kokenut moista. Siellä oli kunnon karnevaalit pystyssä. Täytyy myöntää että kyllä ruotsalaiset osaa. Ompelin suomenlipun tuohon kisa-asuun (oikeaan hihaan) ja monta kertaa kuulin kun mulle huudettiin Heja heja Mari, sisu, sauna, perrrrrkele! On se maraton vaan niin pirun pitkä matka. 

Mulle ei tullut mitään varsinaista seinää vastaan eikä huonoa oloa tms. Viimeisellä kierroksella kävelin lyhyitä pätkiä kun etureisissä alkoi tuntua väsymystä. Muuten matkan hölköttelin tasaiseen tahtiin. Omat kannustusjoukot myös tsemppasivat kovasti ! Matkan varrella oli hauskoja kylttejä , esim. pyörän lopussa luki jollain "Hur är de med röven?" ja juoksussa " Smile, you pay for this!"

Ja tulihan se ikoninen maalisuora näkyviin. Meille hieman hitaammille kulkijoille kun jo hämärä oli laskeutunut se näyttäytyi punaisissa valoissa ihmisten hurjasti kannustaessa ja hurratessa jotenkin uskomattoman maagiselta! Hetken liikutus ja loppukiri. Olin haaveillut, että heilutan suomen lippua kun tulen maaliin ja sainkin sen napattua mukaani loppusuoralla , mutta heilutin sitä niin paljon , että lippu lensi jonnekin ja jäi vaan keppi käteen. Juoksuaika 5:10, 30 ja loppuaika 13.30,33. Sijoitus 19. omassa ikäluokassa. Maalissa vielä tuuletus, suihkuun ja finisher-paita päälle. 

Matka oli joka euron ja kruunun arvoinen ja aivan upea kokemus! Nyt kohta viikko mennyt palautumisessa ja fiilistelyssä. Kovasti olisi intoa treenin pariin ja lyömään lukkoon ensi kesän kisoja tässä jälkihurmoksessa, mutta ollaankohan vielä edes oikeustoimikelpoisia tai kunnossa tekemään rationaalisia päätöksiä kun aivokemiat on sekaisin vielä jonkun aikaa? Kaikille teille, jotka ajattelette , että täydenmatkan kisa on ihan epäinhimillinen ja mahdoton etappi, niin sitä se ei ole. Se vaatii sisua, sitkeyttä, ripauksen onnea ja ennenkaikkea rohkeutta. Rohkeutta kokeilla omia rajoja ja rohkeutta mennä eteenpäin silloinkin kun tulee takapakkia. Suurin kiitos valmentajille, treenikavereille ja kotiväelle. Omistan tämän kisan työkaverilleni, joka taistelee uusiutunutta syöpää vastaan.