Idan ja Tiian kisaraportti: Downhillswim 2025, 24km

Viime kesänä kuulimme ensimmäistä kertaa tapahtumasta nimeltä Downhillswim. Muutama seuralainen oli osallistunut tapahtumaan ja heidän kokemuksien perusteella oli pakko yrittää saada paikka tälle vuodelle.

Ilmoittautumispäivänä Tiia onneksi onnistui painamaan ilmoittautumispainiketta juuri oikeaan aikaan, koska tapahtuma myytiin loppuun todella nopeasti. Ennen ilmoittautumista pohdimme, että kummalle matkalle ilmoittaudutaan. Ida ajatteli, että 12km olisi ihan hyvä, mutta Tiia totesi, että jos sinne asti lähdetään niin kyllä se on 24km. Ja näin tapahtumaan osallistuneena: onneksi menimme 24km. Tiiminimeksi päätimme "Puhti vielä veekoolla". Nimi tulee Mustavuoren yhteistreeneistä, joissa ei saanut mennä maksimialueelle. Jossain kohtaa Juha kysyi, että oletteko vielä VK:lla. Oli helppo vastata, että kyllä vain. Syke on 173 ja maksimi alkaa 175.

Valmistautuminen reissuun meni jokseenkin jännittyneessä tunnelmassa. Tapahtumaviikon maanantaina kävimme tekemässä vielä viime hetken neopreeni-paniikkiostoksia. Vesi näytti Oulankajoessa vasta 15 astetta ja kumpikaan meistä ei nauti viileässä uimisesta. Kesän helteilläkin märkkäri on ehdoton.

Matkasimme Rukalle tapahtumaa edeltävänä tostaina. Matkaseurana oli Emma. Hän osoittautui rauhoittavaksi tekijäksi ja valmistautuessa hyväksi pointtien nostajaksi. Muun muassa ajatelimme jossain kohtaa matkustaa Rukalle vasta perjantaina, uida lauantaina ja ajaa sunnuntaina kotiin. Emma: "Ootteko huomannu, että pe ja su ovat tapahtuman varapäiviä, jos lauantaina ei voi uida?". Eipäs oltu huomattu, mutta onneksi majoituksen sai helposti vaihdettua to-ma välille.

Perjantaina oli ilmoittautuminen ja samalla kaikista jännittävin osuus koko tapahtumaa: riittääkö meille tapahtumahuppareita. Vitsihän olisi hauska jos se olisi vitsi, mutta kun me ihan oikeasti jännitimme tätä asiaa. Ihan niin paljon, että olimme jonossa puoli tuntia ennen ilmoittautumisen alkamista, jopa ennen henkilökuntaa. (Pieni spoiler: se nyt vain sattui osumaan aikatauluun hyvin. Ja huppareita kyllä riitti, niitä myytiin vielä jatkoillakin.) Muutoin perjantaipäivä meni nauttien Rukan tarjonnasta: tunturivuoristoradasta, vaijeriliukumisesta, maisemista ja aamu-uinnista.

Sitten koitti itse tapahtumapäivä. Bussi kohti lähtöä starttasi Rukalta 6.45. Pääsimme samaa matkaa Emman ja Marjan kanssa ja jaoimme viime hetken fiiliksiä. Jännitys ei niihin kuulunut. Olimmehan tosiaan ne hupparit jo ostaneet. Noin 30 minuutin ajon päästä saavuimme lähtöpaikalle. Kun astuimme bussista ulos, niin Oulangan kansallispuiston lähes jokainen paarma, mäkäräinen ja hyttynen oli saapunut vastaanottamaan meitä. Jos joku olisi kellottanut, niin olisimme varmaan päätyneet maailmanennätyskirjoihin nopeimpina märkkärin pukijoina.

Lähtöaikoja tapahtumassa oli kaksi: klo 8.00 ja 8.20. Lähtöajan sai valita itse. Aluksi ajatelimme, että lähdetään vasta jälkimmäisessä, ettei tule niin kiire. Mutta koska märkkärit oli päällä jo noin 7.40, niin lähdettiin tasalta. Vesi olikin mukavan lämmintä (17-20 astetta) ja osa paniikki-neopreenistä jäikin koko matkan ajaksi poijuun. Märkkärin lisäksi ei lopulta tarvinnut juuri tossuja kummempaa. Mutta täytyy mainita, että neopreenitossut oli ihan ehdoton hankinta tähän tapahtumaan. Vesi oli korkeammalla kuin normaalisti, mutta siitä huolimatta paikoittain oli pakko kävellä mm kivillä.

Ei muuta kuin uimaan. Ihmisiä oli tietysti melko paljon, joten ekat muutama sata metriä tuntui kuin olisi uinut Tesoman uimahallissa lokakuisena maanantaina klo 17.30. Joskaan minkäänlaista rataraivoa ei matkalle osunut kertaakaan. Ja lähinnä törmäilyt johtui siitä, että Tiian pysähtyessä Ida ei kerennyt reagoimaan vaan ajautui virran mukana suoraan jalkoihin. Heti alussa virta oli melko voimakas. Vesi oli kirkasta, joten pohjakivistä, -kasveista ja hiekasta pystyi hyvin arvioimaan vauhtia.

Ensimmäiset 12km oli virran tuomaa vauhdin huumaa. Toisella 12km oli myös virtaa, mutta paikoittain oli myös pakko uida. Vapaauintia pystyi uimaan hyvin, mutta matalemmissa kohdissa rintauinti, vaaniva alligaattori (käsipohja) tai tetsaus toimi paremmin. Maisemat olivat aivan mielettömän upeat. Uinnin aikana pitikin muistaa välillä myös nostaa katse ylös ja nauttia maisemista.

Huoltopisteitä oli yhteensä viisi ja kaikkiin oli pakollista pysähtyä. Ensimmäiselle matkaa oli noin 8km ja sinne kestäisi noin kaksi tuntia. Pidimme oman energiatauon kuitenkin jo tunnin kohdalla. Jokaisella pysähdyksellä otimme vettä, suolaa ja muutamat jollokset. Huoltopisteillä kaksi ja kolme otimme lisäksi järjestäjän tarjoamia patukoita, koska nälkä alkoi olemaan melko suuri. Vaikka uidessa tulikin syötyä yksi jos toinenkin hyttynen/mäkäräinen. Nämä kun iskivät kimppuun heti, kun pään nosti vedestä.

Ensiapua oli tarjolla jokaisella huoltopisteellä. Märkäpuku, joka ei ikinä ole hiertänyt, hiersi sitten ihan kunnolla. Suojaksi ei riittänyt aamulla laitetut kinesioteipit, vaan tarvitsimme hiukan paikkausta.

Viimeisen huoltopisteen kohdalla päätimme, että nyt sitten uidaan. Matkaa oli jäljellä arviolta noin 3km. Koko muu matka oli menty pk-sykkeiden alueella, mutta loppuun oli hyvä päästää viimeisiä vauhteja. Maali kuuluu ja häämöttää. Kannustajia oli maalialueella vastaanottamassa uimareita sekä uimassa ja saunomassa. Kun pääsimme ylös vedestä niin pohdimme, otetaanko kuva lasit päässä vai ilman. Päädyimme ottamaan lasit pois ja maaliintulokuva olikin erittäin onnistunut. Fiilis oli molemmilla erittäin hyvä ja heti ajatelimme, että tänne täytyy tulla uudestaan. Energioiden ottaminen oli onnistunut hyvin, koska periaatteessa uintia olisi vielä voinut jatkaa. Maalissa pääsimme vielä fiilistelemään muiden puhtilaisten kanssa uintimatkaa.

Kumpikaan ei lopulta saanut isompia vammoja reissun aikana ja märkäpuvut pysyivät ehjänä. Sinänsä yllättävää, koska muutaman kerran menimme täysiä koko vartalolla kiviä vasten. Tiialla hiukan olkapää kipeytyi, Idan pahin vamma oli paarman purema alaselässä. Sunnuntaina nautimme vielä vedestä koskenlaskun muodossa Emma seurana.

Kaikkinensa reissu oli erittäin onnistunut ja fiilis aivan loistava. Mietimme ennen ja myös jälkeenpäin, että tapahtumateksteissä kuvailtu kohtuullinen uintitaito ja kunto riittää piti täysin paikkaansa. Kun huolehtii hyvästä energiansaannista, ei yritä uida lujaa ja nauttii matkasta, niin ei voi olla kuin onnistunut meno. Jos vähääkään miettii, kannattaako osallistua, niin meidän suositus: ehdottomasti.