Anna-Marin kisaraportti: Finntriathlon Vierumäki, sprintti 12.8.2023

Finntriathlon Vierumäki 12.8.2023, sprinttimatka

Uinti 400m, pyörä 20km, juoksu 5km

Koska kisatapahtuman kuvauksesta tuli enemmänkin romaani kuin novelli, niin taustastani hyvin lyhyesti. Pari kautta Puhti valmennuksessa ja ennen Vierumäen starttia yhteensä neljä kisastarttia takana (2xsprinttimatka ja 2xperusmatka). Lopuillaan oleva kausi on ollut itselleni hieman haastava arjen kokonaiskuormituksen ja palautumisen osalta. Kesälomalla on ollut kuitenkin mukavasti aikaa ladata akkuja ja treenien vaikutus on alkanut paremmin näkymään, joten olin innokkaana lähdössä kohti kesän viimeistä kisaa Vierumäelle. Vierumäen triathlon tapahtuma on ensimmäinen suuren tapahtuman triathlonkisani. Nöyrä tavoitteeni oli päästä 50 parhaan naisen joukkoon.

Sain houkuteltua treenikaverini Heidin mukaan kisaan ja lähdimme jo perjantaina Vierumäelle, sillä sprinttimatkan info alkoi lauantaina jo aamukahdeksalta ja itse kisastartti kello kymmenen. Iloksemme saimme huomata, että meidät oli upgradettu paremman hotellin puolelle, josta oikeastaan suurimpana hyötynä oli astetta parempi aamupala ja sehän sopii meille. Kisainfo järjestettiin myös jo perjantai-iltana, joten kirjauduimme sisälle hotelliin, kävimme ilmoittautumassa kisatoimistoon, josta saimme kisapaketit matkaan ja suuntasimme infotilaisuuteen. Pää oli melko pyörällä ison kisatapahtuman hienoista järjestelyistä ja erikoisuuksista, kuten vaihtoalueen pussukoista, numeroiduista pyörän ja vaihtopussukoiden paikoista, oman kisanumeron tarralapuista, peesikiellosta sekä kattavasta kisainfosta. Hetken tuntui, että tämä kisa on pakko ottaa huumorilla, kun on niin paljon muistettavaa, mutta loppujen lopuksi kaikki oli hyvin selkeää ja systemaattista.

Uinti 400m

Kisa-aamuna herätys seitsemältä, aamupala, tavaroiden vieminen vaihtoalueelle, märkkärit puolittain päälle, kirjautuminen ulos hotellista ja tästä se sitten alkaa! Lähdimme hyvissä ajoin kävelemään Valkjärven rantaan uinnin starttipaikalle. Matka vaihtoalueelta alas järven rantaan tuntui jo pituutensa vuoksi melkein kisasuoritukselta ja kauhulla jäin odottamaan uinnin jälkeen olevaa siirtymää melko jyrkkään ylämäkeen vaihtoalueelle.

Alhaalla kirkasvetisessä Valkjärvessä oli meneillään nuorten supersprintin lähdöt, joita pääsimme seuraamaan ja samalla tutkimaan myös oman kisan uintireittiä. Tuli myös otettua pienet kastautumiset laiturien välissä ennen omaa suoritusta. Kastautumisen jälkeen kohti lähtöaluetta jonon perään odottelemaan oman kisan alkua. Tunnelma rannassa ihan huipussaan mahtavan kisajuontajan ja musiikin säestyksellä, alkoi jopa omaa tanssijalkaa vipattamaan ja hymy oli herkässä vaikka toki jännitystä ilmassa. Suurimmalla osalla kisaajista oli märkäpuvut päällä, joten onneksi tuli myös samanlainen ratkaisu tehtyä vaikka pienessä mielenhäiriössä mielessä kävi myös uinti ilman märkäpukua. Märkäpuku tuo itselleni kuitenkin paremman turvallisuuden tunteen erityisesti siltä varalta jos sattuu jokin yllättävä tilanne vedessä.

Sprinttimatkan lähdössä lähtijöitä ei systemaattisesti järjestetty jonossa oman tavoitteellisen uintiajan mukaan vaan piti tuntumalla hakea sopiva väli, ei missään tapauksessa kärkipäähän mutta sen verran luotto omiin uintitaitoihin ettei missään nimessä myöskään häntäpäähän. Valkjärvi on hyvin pieni järvi ja erityisesti 400m uinti paikoittain aika kapeassa tilassa, joten kauhulla odotin ruuhkauintia. Lähtö oli rolling start lähtö niin että veteen pääsi yksi kerrallaan muutaman sekunnin välein. Tämä olikin hyvin toimiva ratkaisu sillä näin uimarit saatiin uimaan enemmänkin helminauhana kuin ihmissopassa.

Kuuluttaja jaksoi muistuttaa varsinkin ei niin kokeneille kisaajille ennen starttia, että ensimmäiselle poijulle ei yleensä kannata uida täysillä vaan ottaa rauhallisemmin ja siitä sitten kiihdyttää vauhtia tarvittaessa. Tästä huolimatta oman lähdön koittaessa tottakai kaikkia neuvoja uhmaten täysillä eteenpäin vaikka olen täysin tietoinen siitä, että omilla untitaidoilla toistaiseksi täysillä uiminen on hirvittävää sähellystä ja hitaampaa kuin rennompi eteneminen. Järki voitti onneksi tunteet ja ensimmäisellä poijulla rauhoitin menoa.

Toista poijua lähestyessä huomasin myös, että juuri ennen minua startissa aloittanut treenikaveri ui aivan vieressä. Tässä vaiheessa aloin miettimään, että kyllä se 400 metriä avovedessa tuntuu ihan matkalta vaikka alussa ajattelin että eihän se ole matka eikä mikään. Toisen poijun ohitus ja sen jälkeen vauhdin kiihdytys, alkoi sen verran tuntumaan uinti olevan mukavuusalueella sillä aloin lähes suunnittelemaan seuraavan päivän ruokalistaa mielessä. Vauhdin kiihdytys tyssäsi edellä olevan uimarin oikean jalan varpaisiin ja piti tehdä ratkaisu lähdenkö ohittamaan vasemmalta vai tungenko hänen ja hänen oikealla puolella olevan treenikaverini väliin sillä nopealla vilkaisulla näytti olevan sen verran tilaa että mahtuisin välistä ohittamaan. Pikainen arvio kumpi olisi nopeampi vaihtoehto ja ei kun väliin vaan! Varoin osumasta oikealla kädellä treenikaveriin, jotta yhteinen automatka kotiin pysyisi sopuisana, mutta valitettavasti paria vasemman käden osumaa vasemmalla puolella olevaan hitaammin uivaan kanssakisaajaan en voinut välttää, aidot pahoittelut siitä. Sen jälkeen viimeiselle poijulle ja loppusuoralle kohti rantautumista. Rannassa olikin pieni koroke, jolle piti nousta, joten siinä tuli hieman sählättyä.

T1

Ylös vedestä ja kohti vaihtopaikkaa muistaen että päätin jo etukäteen reippaasti kävellä enkä juosta jyrkän ylämäen ja yllätykseni jopa osasin pysyä suunnitelmassa. Matkan aikana märkkäriä pois puoliväliin ja tri puvusta geeli nassuun sekä ylämäen jälkeen hölkkää vaihtoalueelle.

Vaihtoalueella märkkäri pois, vaaleanpunaisesta vaihtopussukasta kypärä päähän, sukat jalkaan, numerolappu vyötärölle ja lasit päähän. Märkkäri, pahoittelut Juha, ei viikattuna pussukkaan vaan reilusti survottuna, jonka jälkeen pyörälle ja matkaan. T1 vaihtoaika 05:18 odotuksiin nähden oikein mainio, turhaan jännitin etukäteen siirtymämatkaa vaikka mäki jyrkkä ja pitkä olikin.

Pyörä 20km

Tiedostaen, että pyöräily on itselläni heikoin kolmesta lajista ja valaistumista pyöräilyn saloista odottaen, päätin että menen omaa kovaa, mutta en kuitenkaan ylikovaa, jotta jää hyvin voimaa juoksuun. Ensimmäinen pätkä 3,5km Urheiluopistolta ennen tielle 140 siirtymistä lähti mukavasti liikkeelle ja nopeuskin huiteli 30km/h tienoilla. Nopeuden kiihtyessä loivaan pitkään alamäkeen mieleen juolahti, että tämä sama mäki on sitten takaisinpäin tultaessa yhtä nousua, mutta murehditaan sitä sitten silloin. Seuraavana odotettu etappi olikin rautatiekiskojen ylitys, josta edellisiltana infotilaisuudessa hieman varoiteltiin. Mielikuvitukseni lähti laukalle ja en pystynyt kuvittelemaan kuin vähintäänkin 20cm korkeita kiskoja, jotka pitäisi mukamas jollakin tavalla vauhdissa ylittää – valmistauduin jo pyörän talutukseen kiskojen yli. Helpotuksen tunne oli suuri huomatessani, että kiskoja tuskin edes huomaa.

Saavuttaessa T-risteystä saavutan myös edellä polkevan keltapyöräisen miehen ja siinä samalla treenikaverini on menossa minusta ohi. Siinä sitten vaihdetaan rinnakkain muutama sana ja samalla tarkkasilmäinen tuomari sieltä kovaan ääneen muistuttaa peesauskiellosta ja välistä. Ei muuta kuin jättäytymään hitaampana taakse ja polkemaan omaa kovaa.

Vierumäen reitti on profiililtaan mäkinen ja se sitä tosiaan onkin – Leevi & the Leavings Elämänmenon sanoituksen mukaisesti "ylämäki alamäki, ylämäki alamäki, lupaan sulle sen" voisi olla kisan mainosslogan. Tiellä 140 sprinttimatkalla pyöräillään kaksi kiekkaa välillä Peikkonmetsäntie-Vierumäen kylä jonka jälkeen takaisin 3,5km:n kisapaikalle vievälle tielle. Ensimmäisen kiekan jälkeen hoksasin miten taloudellisesti kannattaa kisamaastossa polkea alamäen jälkeen ylämäkeen ja siinä vaiheessa alkoikin rullaamaan huomattavasti paremmin myös ylämäet. Mukavasti tuli myös tehtyä ohituksia, joista sain kivasti puhtia kisaan.

Pari vauhtikarkkia kierrosten aikana nassuun ja joitakin hörppyjä hienosta pyörään integroidusta juomaletkusta, jonka kanssa en ole vielä ihan sinut eli enemmänkin olisi voinut juoda. Pyörä on muutenkin suhteellisen uusi tuttavuus, yhteiseloa on takana nelisen kuukautta, joten vielä on paljon opittavaa toisistamme. Käytettynä keväällä ostettu tri pyörä on nähnyt maailmaa ja on kokenut Ironman kisojen kävijä. Pyöräraukka ei tiennyt, että uuden omistajan hoivissa koittaa pikemminkin eläkepäivät kuin uusi tuleminen. Maltilla mennään ja kenties joku päivä pyörä saa taas kokea vanhoja hyviä aikoja ja vauhdin hurmaa. Ja takaisin kisatunnelmiin! Puhtilaiseen tapaan silloin kun on mukavaa niin aika rientää, joten toisen kierroksen lähestyessä loppua olikin jo aika kääntyä takaisin kisa-alueelle vievälle 3,5km tieosuudelle ja loivaan ylämäkeen, jonka ajattelemista siirsin menomatkalla tuonnemmaksi. Samalla huomasin saavuttavani taas saman keltapyöräisen miehen, jonka perässä pyöräilin matkan alussa. Koska pikkuhiljaa saavutin häntä niin ei muuta kuin muutaman sanan tsemppivaihdot ja reippaasti ohi. Kyllähän se ylämäkiosuus sykkeen nostatti, mutta hyvin siitä selvittiin!

T2

Vaihtoalueelle saavuttaessa mieluisaksi yllätykseksi kannustamassa muiden joukossa oli myös Puhti valmentajat Jaana ja Juha, josta tottakai mieletön boosti omaan menoon. Vaihdossa kypärä ja pyöräilykengät pois, lenkkarit ja käsijuomapullo tilalle, pyräilykamat vaihtopussiin ja taas menoksi. T2 vaihto meni sujuvasti aikaan 1:43 ja juoksuun lähdettäessä vihdoinkin kisa jossa tunsin pystyväni juoksemaan omaa normaalia vauhtia.

Juoksu 5km

Juoksureitti osoittautui todella kivaksi golfkentän ympäristössä ja mukaan mahtui sekä asfalttia että soratietä eikä pahemmin ylämäkiosuuksia. Ensimmäinen kilometri tuntui pyöräilyn jälkeen etenevän etanavauhtia vaikka todellinen vauhti oli reippaasti alle 5min/km. Taas ajatukset lähtivät laukalle ja vaikka olotila oli hyvä, kävin keskustelua itseni kanssa pitäisikö vauhtia himmata. Himmailuyrityksistä huolimatta vauhti pysyi alle 5min/km ja alkoi tulemaan kanssakilpailijoiden selkiä vastaan, joista sitten kevyesti ohi ja seuraava selkä tavoitteeksi.

Juomapisteen kohdalla ei ollut tarvetta pysähtyä sillä kesäkuun Pirkkalan triathlonin sprinttimatkalle kuumaa kisapäivää varten hankkimani puolen litran käteen laitettava lötköpullo on osoittautunut kesän aikana korvaamattomaksi. En itse tykkää yhtään, jos janon tunne yllättää kovalla juoksumatkalla, joten tästä oiva ratkaisu siihen. Juomapisteen ohituksen jälkeen huomasin kaukana edessä pyöräilyssä minut ohittaneen treenikaverin ja eihän kilpailuvietille muuta voinut kun ottaa tavoitteeksi mennä ohi, tässä vaiheessa jopa hiljaisen automatkankin uhalla.

Matkan jatkuessa ohitin muiden lisäksi yhden vanhemman miehen, jonka kanssa vaihdettiin muutama sana ja lisäksi yhden nuoremman itseeni nähden erittäin pitkän mieshenkilön. Matkan jatkuessa huvitin itseäni sillä, että ohitustilanteessa nuorempi mieshenkilö varmaan ihmetteli mikä pygmi sieltä iski ohi ja kovaa. Ohituksen jälkeen treenikaveri olikin jo todella lähellä ja samassa kun menin ohi tsemppien kera vanhempi mieshenkilö, jonka ohitin aikaisemmin, oli tulossa rinnalle ja yllyttämässä loppukiriin kun jäljellä oli 1,5km. Jälkikäteen jäi hieman harmittamaan, että en lähtenyt perään vaan jäin lähemmäksi mukavuusaluetta, sillä urheilukentän loppusuoralla irtosi helposti loppukirikin, joten energiaa olisi riittänyt. Maalin ylitys ja se oli siinä! Maalin tulon jälkeen oli vielä kisajärjestäjän puolelta mukavat tarjottavat ja lounas Puhti ravintolassa.

Kesän palkitsevin kisakokemus, joten pyörää ei ole tarvetta polttaa tai laittaa Toriin myyntiin sillä tästä onkin hyvä jatkaa uuteen kauteen 😉. Kisalle asetettu tavoitekin tuli saavutettua tai oikeastaan mukavasti alitettua – sija naisissa 12/78 ja kokonaisosallistujista 50/144.

Kiitokset treenikavereille ja kannustajille! Omalta osaltani nautin isosti Puhti porukalla treenaamisesta, kisailu onkin sitten mukava lisä tähän touhuun.

Kauden aikana opittua

Itselleni tähän mennessä olevat kisakokemukset ovat opettaneet, että todella paljon on kiinni myös korvien välistä, joten tähän ajattelin panostaa tulevaisuudessa. Lisäksi treenikaudella palautumisen merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa, jotta tehdyistä treeneistä saa sen kaiken hyödyn irti jota haetaan. Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisempänä on treeniohjeiden noudattaminen ja erityisesti annettujen sykevälien noudattaminen vaikka kuinka tuntuisi siltä, että kyllähän minä kovempaakin pääsen.